Yleisurheilun seurajoukkueiden Euroopan cupin B-ryhmän kilpailu järjestetään Tampereen Ratinan stadionilla 26. toukokuuta ensi vuonna. Kilpailun järjestää Tampereen Pyrintö. Tampereelle kilpailun myönsi Euroopan yleisurheiluliitto (EA). Ratinassa kilpaillaan ensi kesänä myös junioreiden […]
Miesten maratonin vuosien 2014 ja 2015 Suomen mestarit Marko Tuokko Naantalin Löylystä ja Jaakko Nieminen Jyväskylän Kenttäurheilijoista juoksivat molemmat äskettäin lupaavan 10000 metrin kilpailun. Maratonmestaruuksista kilpaillaan lauantaina 16.9. Jyväskylässä. Tuokon […]
Category Archives: Kotimaa
Kotimaa
Kangas liittyi hakaurheilijoiden joukkoon: EM-kisat ensi kauden ykkösjuttu
Kuulantyöntäjä Arttu Kangas liittyi Tukholman Ruotsi-ottelussa hakaurheilijoiden joukkoon. Hän päätti kauden maaotteluvoittoon ja nousi samalla hakaurheilijaksi numero 334. – Hakaurheilijan-titteliä on jaettu jo pitkään. Hienoa päästä mukaan tuohon joukkoon. Se […]
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun. Eduskunnan myöntämän lisärahoituksen turvin URA-säätiöllä on mahdollisuus myöntää lukuvuodelle 2017-18 […]
Category Archives: Kotimaa
Iltapäiväkerho, Kotimaa
Haluatko kummiurheilijaksi Hese-kisoihin ja H-hetki -ohjelmaan, hae nyt
Suomen Urheiluliitto ja Hesburger etsivät uusia kummiurheilijoita Hese -kisoihin ja H-Hetki -ohjelmaan. Mikäli olet yleisurheilija ja sinulla on halua toimia esikuvana koululaisille lukukaudella 2017-2018, hae mukaan! Edellytämme sinulta yli 20 […]
Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi ennakoi Venäjän paluuta IAAF:n kilpailuihin, kiittelee Jukka Keskisalon analyysiä kotimaisesta kestävyysjuoksusta ja palaa mediaa ja penkkiurheilijoita puhuttaneeseen MM-kisojen Gatlin-Bolt –taistoon sosiaalisen median antia perkaavassa storify-koosteessa. Harmaakorven elokuinen […]
Ratakelaaja Toni Piispanen otti makoisan voiton Brysselissä yleisurheilun Timanttiliigan yhteydessä käydyssä T51-luokan 200 metrin kutsukilpailussa. Piispanen kelasi voiton ajalla 38,40 ja kukisti kotiyleisön suosikin Peter Genynin, joka oli toinen ajalla 39,19. […]
Elokuun viimeisellä viikolla parhaat urheilijat keskittyivät kauden viimeisiin Eliittikisoihin Lappeenrannassa ja kauden viimeisiin Tähtikisoihin Tampereella. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kaksi rakasta vihollista kohtaavat Finnkampenissa Tukholman olympiastadionilla. Tähtikisat ovat lyöneet läpi kiinteänä […]
Suomen 4 x 100 metrin viestijoukkue juoksi seitsemänneksi Taipeissa päättyneiden Universiadien finaalissa. Kokoonpano Eetu Rantala, Oskari Mörö, Samuli Samuelsson ja Ville Myllymäki toi kapulan maaliin ajassa 40,37. Alkuerissä joukkue pinkoi […]
Category Archives: Kotimaa
Kotimaa
Aikuisten ja nuorten joukkueet Ruotsi-otteluun, Kemppainen: tuplaajilla iso rooli
Tuplaajat ovat suuressa roolissa Suomen joukkueessa viikonvaihteen yleisurheilun Ruotsi-ottelussa, arvioi Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen. Maaottelu kilpaillaan 2.–3. syyskuuta Tukholmassa. Kemppaisen mukaan Suomi lähtee kisaan hyvävireisillä miesten ja naisten joukkueilla. […]










