Yleisurheilun elokuisten EM-kisojen joukkue saattaa täydentyä Lapinlahdella lauantaina. Motonet GP -sarjan neljännen kilpailun kovimmat tulosodotukset ovat naisten 100 metrin aidoissa ja miesten pituushypyssä. Naisten pika-aitojen tuore Suomen mestari Nooralotta Neziri […]
Suomalaiset nuoret yleisurheilijat osoittivat hienoa asennetta sekä Györissä järjestetyissä alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa että Tampereella pidetyissä ikäluokkaa vanhempien MM-kisoissa. Nuorten kilpailusuoritukset sekä esiintyminen median edessä on saanut laajasti myönteistä palautetta. Erityisesti […]
Jyväskylän Kenttäurheilijat ry:n 80-vuotinen historia on koottu 248-sivuiseksi, näyttäväksi kirjaksi, joka julkistettiin Kalevan kisojen aikana. Antti Meron päätoimittama kirja kertoo yksityiskohtaisesti JKU:n tien menestykseen. Kirjassa käydään läpi seuran historiaa, ja […]
Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola juoksi loistovauhtia Turun Tilastopajacupissa. Hän voitti 400 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla 53,91. Se on Mustolan paras aika neljään vuoteen. Hänen ennätyksensä on vuonna 2014 juostu 53,20. […]
Keskimäärin neljänkymmenen vuoden takaiset kymmenottelun kilpakumppanit kokoontuivat Jyväskylän Kalevan kisoissa. Monille kohtaamiset olivat ensimmäisiä sitten viimeisten Kalevan kisojen kilpailukokemusten. Idea ex-kymmenottelijoiden yhteen kokoamiselle syntyi viime kesänä Seinäjoen Kalevan kisoissa, kun […]
Category Archives: Kotimaa
Kotimaa
Yleisurheilun EM-joukkue täydentyi: Korte ja Hurske pika-aitoihin, Bäck joukkueeseen
Suomen Urheiluliitto (SUL) on täydentänyt Berliinin EM-kilpailussa elokuussa kilpailevaa Suomen joukkuetta 21 urheilijalla, joista kaksi on varaedustajaa. Aiemmin nimetyn Nooralotta Nezirin kanssa EM-kisoissa naisten 100 metrin aidoissa juoksevat Tampereen Pyrinnön […]
Kalevan kisat Jyväskylässä kilpailtiin torstaista sunnuntaihin 19.-22.7. Kristiina Mäkelä, Wilma Murto, Oliver Helander, Sara Kuivisto, Camilla Richardsson, Nooralotta Neziri ja moni muu tekivät hyviä tuloksia. Kaikkien lajien täydelliset tulokset ja […]
Estejuoksija Camilla Richardsson jää pois yleisurheilun elokuisten EM-kisojen joukkueesta. Richardssonilta todettiin nilkasta telaluun murtuma, joka tarkoittaa, että kilpailukausi on ohi. – Murtuma tuli Kalevan kisoissa, kun tulin 3000 metrin esteissä […]
Kalevan kisat Jyväskylässä päättyivät sunnuntaina. Oliver Helander, Sara Kuivisto, Viivi Lehikoinen ja moni muu tekivät hyviä tuloksia. Kaikkien lajien täydelliset tulokset ja kilpailuraportit tältä sivulta. LIVE-Tulospalvelu: Torstain 19.7. kilpailut: Perjantaina […]
Sanna Kämäräisen ilo ja innostus syvenevät sitä mukaan, kun kilpailukausi vanhenee ja tulokset paranevat. Jyväskylän Kalevan kisoissa hän heitti kauden parhaansa 56,96 ja parempaa on luvassa. – Nyt uskon ihan […]










