Tomi Lehto juoksi kovan esteajan – Kajaani lauantai

Tomi Lehto juoksi kovan esteajan - Kajaani lauantai

Espoon Tapioiden Tomi Lehto teki 16-17-vuotiaiden SM-kilpailuiden toisen päivän kovimman tuloksen.

Lehto voitti 17-vuotiaiden poikien 2000 metrin estejuoksun ikäluokan Suomen kaikkien aikojen yhdeksänneksi nopeimmalla ajalla 5.55,90.  

Lehto on juossut tänä vuonna Kalevan kisojen 3000 metrin esteissä pronssia ja 17-vuotiaiden EM-kilpailujen 2000 metrin esteissä neljänneksi.

Myös toiseksi tullut Lahden Ahkeran Wilho Hautala juoksi erinomaisen ajan 6.08,45.

Arto Kuusiston juoksema Suomen ennätys on 5.45,2. Hiihdon maailmanmestari Harri Kirvesniemi on kuudentena niukasti Lehtoa edellä ajalla 5.54,8. Wilho Hautalan isä Ville Hautala on 14:s ajalla 6.00,1.

 

Kuljukka tyttöjen estejuoksun nopein

Lahden Ahkeran Aino Kuljukka voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 2000 metrin estejuoksun ajalla 6.50,68. Kuljukka on ajalla 6.44,47 sarjan kaikkien aikojen tilaston kakkonen Oona Kettusen jälkeen.

Hienosti juoksivat myös toiseksi ja kolmanneksi tulleet Forssan Salaman Astrid Snäll ja Kannuksen Uran Emma Katajalaakso. Heidän aikansa olivat 6.56,71 ja 6.58,00.

Rauman Urheilijoiden Roope Hyvärinen voitti 17-vuotiaiden poikien 800 metriä ajalla 1.56,11. Joensuun Katajan Arttu Simanainen oli 16-vuotiaiden poikien 2000 metrin estejuoksun ykkönen ajalla 6.21,19.

Kävelyissä lujinta kyytiä painalsi Kenttäurhelijat-58:n Joni Hava. Hän voitti 17-vuotiaiden poikien 5000 metriä ennätyksellään 22.27,40.

 

Hakanen pituutta 602, Väänänen ja Leveelahti heittomestarit 

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen voitti 17-vuotiaiden tyttöjen pituushypyn tuloksella 602. Hän olisi voittanut kultaa myös toiseksi pisimmällä hypyllään, joka kantoi 592. 

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ada Koistinen ponkaisi hopeaa tuloksella 582. JKU:n Oona Nieminen voitti 16-vuotiaiden pituushypyn tuloksella 575.

Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen voitti 17-vuotiaiden tyttöjen moukarinheiton tuloksella 63,47. Virtain Urheilijain Helena Leveelahti heitti toiseksi tuloksella 57,66. Sarjassa heitetään kolmikiloista- eli kilon köykäisempää moukaria kuin naisten sarjassa.

Leveelahti voitti eilen päälajinsa kiekonheiton ja oli tänään kuulantyönnön vahvin tuloksella 14,87. Maaningan Mahdin Kaisu Eskelinen oli nuorempien tyttöjen kuulan paras tuloksella 13,91. Sarjoissa työnnetään kolmikoista- eli kilon kevyempää kuin naisten sarjassa.

 

Leinonen ja Ahola poikien kiekkoniilot

Rymättylän Soihdun Aaro Leinonen voitti 16-vuotiaiden poikien kiekonheiton tuloksella 52,17. Hän olisi voittanut tuloksellaan myös 17-vuotiaiden mestaruuden.

Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo oli toinen tuloksella 51,30 ja Virtain Urheilijoiden Heikki Leveelahti kolmas tuloksella 50,29.  

Porin Yleisurheilun Eero Ahola sinkautti 17-vuotiaiden poikien kiekonheiton ykköseksi tuloksella 51,58. Hän olisi voittanut kultaa myös toiseksi pisimmällään, joka kantoi 51,44. Sekä 16- että 17-vuotiaat pojat heittävät puolentoista kilon painoista kiekkoa.  

Ahola on saavuttanut tänä kesänä päälajissaan kuulantyönnössä 17-vuotiaiden EM-pronssia. 16-vuotiaiden kiekon hopeamitalisti Korkeasalo sijoittui siinä kisassa Aholan jälkeen neljänneksi.

 

Juho Nieminen voitti pituus- ja korkeushypyn

Jyväskylän Kenttäurheilijoíden Juho Nieminen voitti 16-vuotiaissa pojissa pituushypyn ennätyksellään 668 ja myös korkeushypyn ennätyksellään 200. Nieminen olisi voittanut tuloksellaan myös 17-vuotiaiden korkeushypyn.

Kaksoismestari Niemistä valmentavat Kari Mastokangas ja Jarkko Toivola.

Lahden Ahkeran Joska Tommola oli 17-vuotiaiden poikien pituushypyn ykkönen tuloksella 680. Tommolan seurakaveri Kiia Kemppainen kiiti 16-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin aitajuoksun mestariksi ajalla 13,99.

Kemppaisen aika oli parempi kuin 17-vuotiaiden sarjan voittoaika. Molemmissa sarjoissa ylitetään 76,2-senttisiä- eli matalampia aitoja kuin naisten sarjassa. Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Sofia Heikonen ylti 17-vuotiaiden korkeushypyn mestariksi ennätyksellään 171.

 

Purola 200 metrin  alkuerien nopein

Oulun Pyrinnön Samuel Purola pyyhälsi 16-vuotiaiden poikien 200 metrin alkuerien nopeimman ajan 21,70.

Tyttöjen 17-vuotiaiden 200 metrin alkuerien voittajat olivat Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aleksandra Niiranen, Tampereen Pyrinnön Tiia Tammisalo sekä Helsingin IFK:n Nea Mattila ja Euroopan mestari Viivi Lehikoinen.

Perjantaina 100 metriä voittanut Kajaanin Kipinän Annika Haverinen tuli Tammisalon voittamassa erässä toiseksi.

Poikien 17-vuotiaiden alkuerien nopein oli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Daniel Savolainen ja 16-vuotiaiden tyttöjen Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis.

(Jyrki Repola.)

 

KAJAANI 20.8.2016 16-17-v. SM-kilpailut

Live-tulospalvelu: http://live.time4results.com/yu/2016/sm1617/

M17,

800 m: 1) Roope Hyvärinen RaumU 1.56,11, 2) Christian Vänttinen NaantLöy 1.56,88, 3) Miika Lehtinen JyväskKU 1.57,50.

2000 m ej: 1) Tomi Lehto EspTa 5.55,90, 2) Wilho Hautala LahdA 6.08,45, 3) Kalle Parantainen ViipU 6.23,20.

110 m aj (91,4 cm) (-0,2 m/s): 1) Márk Szücs-Bártfai EspTa 14,29, 2) Pyry Santahuhta KanksLei 14,35, 3) Kaapo Kangas JyväskKU 14,79.

5000 m kävely: 1) Joni Hava KU-58 22.27,40, 2) Jaakko Määttänen KeskiUYU 23.34,55, 3) Eero Joukas YlänKi 25.54,91.

Korkeus: 1) Eetu Melanen LappUM 187, 2) Aaro Karjalainen LahdA 181, 3) Lauri Savolainen TampPy 181.

Pituus: 1) Joska Tommola LahdA 680, 2) Iikka Alingue JanJa 666, 3) Antti Tuomela LaihLu 663.

Kiekko (1 ,5 kg): 1) Eero Ahola PorinYU 51,58, 2) Janne Ilvonen SiilPo 48,93, 3) Timi Riento NoormNo 48,06.

 

M16,

800 m: 1) Niko Viljola HKV 2.05,60, 2) Elias Tuominen NaantLöy 2.05,88, 3) Johannes Brännback IFKraft 2.06,60,

2000 m ej: 1) Arttu Simanainen JoensKa 6.21,19, 2) Vilho Kilpeläinen PiikkKe 6.30,61, 3) Vilho Helenius NokU 6.32,88.

110 m aj (91,4 cm) (-0,1 m/s): 1) Jesse Väyrynen JyväskKU 15,00, 2) Jori Turtiainen LappUM 15,01, 3) Joni Järvinen LahdA 15,19.

5000 m kävely: 1) Aatu Komulainen KeskiUYU 25.14,01.

Korkeus: 1) Juho Nieminen JyväskKU 200, 2) Casper Tillander IFSibboV 192, 3) Johannes Harakka LeppävVi 190.

Pituus: 1) Juho Nieminen JyväskKU 668, 2) Aaro Davidila LapLu 637, 3) Lasse Hämelahti LängelmU 637.

Kiekko (1,5 kg): 1) Aaro Leinonen RymSoi 52,17, 2) Arttu Korkeasalo LielKi 51,30, 3) Heikki Leveelahti VirtU 50,29.

 

N17,

800 m: 1) Heini Ikonen JyväskKU 2.14,44, 2) Veera Mensonen MaanMa 2.15,44, 3) Maria Söderlund IFÅland 2.16,10.

2000 m ej: 1) Aino Kuljukka LahdA 6.50,68, 2) Astrid Snäll ForssSa 6.56,71, 3) Emma Katajalaakso KannU 6.58,00.

100 m aj (76,2 cm) (0,0 m/s): 1) Mathilda Kvist VasaIS 14,14, 2) Veera Miettinen HKV 14,30, 3) Gia Reinholm KarhKa 14,37.

5000 m kävely: 1) Riina Perkiö EspTa 25.40,18, 2) Anniina Kivimäki LapVi 26.12,79.

Korkeus: 1) Sofia Heikonen VeitsilKV 171, 2) Venla Ruotanen YlivKu 168, 3) Riina Rautelin EsboIF 155.

Pituus: 1) Saara Hakanen KeskiUYU 602, 2) Ada Koistinen JyväskKU 582, 3) Gia Reinholm KarhKa 573.

Kuula (3 kg): 1) Helena Leveelahti VirtU 14,87, 2) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 14,22, 3) Riikka Purho KouvU 14,17.

Moukari (3 kg): 1) Kiira Väänänen VarpVi 63,47, 2) Helena Leveelahti VirtU 57,66, 3) Sara Mehtomaa OulPy 52,35.

 

N16,

800 m: 1) Reetta Joronen SavonlRie 2.15,70, 2) Jemina Forss TampPy 2.15,97, 3) Maija Tukeva ÄhtU 2.17,03.

2000 m ej: 1) Aino Sikkinen TampPy 7.29,60, 2) Saara Sillanpää ForssSa 7.29,93, 3) Venla Ranta LempKiYU 7.31,81.

100 m aj (76,2 cm) (-0,2 m/s): 1) Kia Kemppainen LahdA 13,99, 2) Ida Ounaslehto EsboIF 14,39, 3) Olivia Ben Khalifa TampPy 14,55.

5000 m kävely: 1) Joanna Sauren RekRai 28.56,70, 2) Saara Saalo HyvsU 29.08,04, 3) Erika Westerlund IFDrott 29.33,11.

Korkeus: 1) Mimosa Wirkkala ToholU 165, 2) Janita Leppäranta KristU 165, 3) Frida Hämäläinen TampPy 165.

Pituus: 1) Oona Nieminen JyväskKU 575, 2) Olivia Mäkinen TampPy 573, 3) Ida Ounaslehto EsboIF 550.

Kuula (3 kg): 1) Kaisu Eskelinen MaanMa 13,91, 2) Janette Hanski KarhU 13,55, 3) Maria Olkkonen HartVoi 12,99.

Moukari (3 kg): 1) Jenna Sorvari BorgåAk 52,49, 2) Inka Hasanen HirvensU 51,39, 3) Kaisu Eskelinen MaanMa 50,19.