Tyttöjen estejuoksussa ikäkausiennätys – Hämeenlinna perjantai

Tyttöjen estejuoksussa ikäkausiennätys - Hämeenlinna perjantai

 

Veikkolan Veikkojen Anni Penttilä vastasi Hämeenlinnassa 14-15-vuotiaiden SM-kilpailujen avauspäivän ainoasta ikäkausiennätyksestä.

Poikien lajit saatiin vietyä läpi pääosin poutaisessa, mutta tuulisessa säässä tyttöjen viimeisten kenttälajien, 15-vuotiaiden keihään ja seipään joutuessa illan päätteeksi rankkasateen armoille

Penttilä juoksi soolona 15-vuotiaiden tyttöjen 1500 metrin esteiden Suomen mestariksi ajalla 4.48,81. Se alittaa Pinja Kotinurmen Jämsän kestävyyskarnevaaleilla reilu kuukausi sitten juokseman edellisen ikäkausiennätyksen vajaalla kolmella sekunnilla.

– Kyllä ennätys oli vähän ajatuksissa ja ehkä pikkuisen jäi hampaankoloon karnevaalikisasta, kun siellä Pinjalle hävisin, Penttilä viittasi kisaan, jossa Kotinurmi samalla kertaa kellotti molempien ikäluokkien SE-lukemat.

Penttilä ei kuitenkaan usko, että ennätys säilyy pitkään.

– Eiköhän Pinja sen ensi vuonna viimeistään juokse. Vaikka olikin tuulista, en sitä tänään huomannut. Jotenkin isommassa kisassa sitä on niin keskittynyt, ettei tuulia huomaa, Björn Stenvikin valmennettava mietti.

Penttilä voitti keväällä SM-maastojen neljä kilometriä ja hakee kolmatta kultaa sunnuntain 2000 metriltä.

 

Kotinurmikin vailla vastusta

Lahden Ahkeran Kotinurmi sai Suomen mestaruuden niin ikään varsin selvällä marginaalilla, muttei miettinyt sen kummemmin voittoaikaa. 14-vuotiaiden kilpailu juostiin ennen 15-vuotiaiden starttia, joten ajallistakaan haastetta ei Kotinurmella ollut heittää.

– Ei ollut nyt veturia niin kuin karnevaaleilla Anni oli. Sunnuntaina tavoittelen mestaruutta 2000 metriltä, Matti Hannikaisen suojatti kertoi.

3000 metrin kävelyissä voitto meni 15-vuotiaissa Lahden Ahkeran Sara Niittyviidalle ja 14-vuotiaissa Vähänkyrön Viestin Siina Sahlbergille ajoin 15.37,10 ja 15.54,90.

 

Moukaria heittävä kiekkoilija puhkaisi 70 metriä

Noormarkun Nopsan Oskari Lahtinen teki poikien kovimman tuloksen. Moukarisuvun nuorin vellos tempaisi 15-vuotiaiden ylivoimaiseksi Suomen mestariksi yli kymmenen metrin marginaalilla uudella ennätyksellään 70,68. Aiempi ennätys kohentui kahdeksalla sentillä.

– Lähdin hakemaan hyvää tulosta heti ekoilla heitoilla, kun niillä on ollut hankala saada aikaan hyvää heittoa, totesi toisella kierroksella parhaansa pyöräyttänyt Lahtinen.

Lahtiselle moukari ei ole kuitenkaan päälaji. Poika kiekkoilee puolustajana Porin Ässien C-junioreissa ja edessä olivatkin heti tuplapelit samalle viikonlopulle.

– Olen moukaria heittävä jääkiekkoilija. Hyvin lajit tukevat toisiaan. Ville Järvinen on hyvä esimerkki tästä, Lahtinen mainitsi Tampereen Ilveksen A-junioreissa kiekkoilevan, kolme vuotta sitten Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla moukarissa pronssia voittaneen urheilijan.

Lahtisten perheessä moukarinheitto on merkittävässä roolissa. Isä Juha Lahtinen valmentaa kaikkia kolmea poikaansa, Oskarin lisäksi 21-vuotiasta Waltteria ja kahta vuotta Waltteriakin vanhempaa Ilmaria.

– Ei ole aina helppoa, mutta kaikki kolme poikaa olen saanut valmennettua yli 70 metrin heittäjäksi 15-vuotiaiden sarjassa. Itse en päässyt 70 metriin koskaan millään välineellä, Juha Lahtinen virnisti.

14-vuotiaiden ykköseksi heitti Espoon Tapioiden Kaius Kaleva tuloksella 47,48.

 

Ilomäki antoi kaikkensa voiton eteen

15-vuotiaiden poikien 300 metrin aidoissa nähtiin mielenkiintoinen voittokamppailu. Helsingfors IFK:n Eero Ilomäki piti tilastoykkösenä pintansa, mutta sai varsin kovan vastuksen lähes sekunnin ennätystään kohentaneelta HKV:n Chibunna Ezeabasirimilta.

Ilomäki heittäytyi kuitenkin ykkösenä maalilinjalle ajassa 39,25 Ezeabasirimin jäädessä vain kahdeksan sadasosaa. Kärkikaksikon ajat kohoavat ikäluokan kaikkien aikojen listalla sijoille kuusi ja seitsemän.

– Ottihan koville. Aika perusjuoksu, mutta ylitykset olivat niin huonoja, että jouduin paikkaamaan kovemmalla sileän juoksulla. En yllättynyt kovasta vastuksesta, pitkään radan pinnassa kisan jälkeen happea kerännyt voittaja huokaisi.

Neljän joukossa oli kolme HIFK:n aituria. Kaikki harjoittelevat lukuisan määrän erinomaisia ratakierroksen aitureita suoltavassa Anatoli Mihailovin ryhmässä.

– Onhan se mukavampaa treenata ryhmässä kuin yksin, Ilomäki muistutti.

14-vuotiaiden ykköseksi juoksi Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Niilo Mustalahti, joka paineli ikäluokan kaikkien aikojen kakkosajan 41,14. Oma ennätys kohentui huimaavat 2,68 sekuntia!

 

Rankkasade keskeytti Jullenmaan ennätysmetsästyksen

SM-kisojen avauspäivä käytiin Hämeenlinnan Kaurialassa pääosin poutaisissa, mutta myös tuulisissa sääoloissa.

Illalla iski kaksi rankkaa sadekuuroa, joista ensimmäinen keskeytti 15-vuotiaiden tyttöjen seiväskilpailun reiluksi vartiksi.

Hieman ennen iltayhdeksää tuli jälkimmäinen kuuro kuin napista painamalla ja kolmatta yritystään 380:stä odottanut Porin Yleisurheilun Kiia Jullenmaa joutui luovuttamaan. Suomen mestaruus oli jo varma, eikä loukkaantumisriskiä lähdetty ottamaan. Voittotulokseksi kirjattiin 360.

– Kyllä vähän harmitti, koska 380 olisi voinut mennä. Tällä säällä ei kuitenkaan ollut mitään järkeä riskeerata. Keli oli muuten ihan hyvä, kun tuuli oli myötäinen, vaikka sade vaikuttikin, myönsi ennätyksekseen 376 tällä kaudella taivuttanut ja varsinkin toisellaan hyvän yrityksen haastavissa oloissa aikaansaanut Jullenmaa.

Sunnuntaina Jullenmaa hakee viimekesäisen tuplan uusimista, kun ohjelmassa on 300 metriä.

– Mestaruus on siinäkin tavoitteena. Jatkossa aion panostaa enemmän seipääseen, Kiia vannoi.

Kiiaa valmentaa juoksussa Esa Rouvali sekä seipäässä Jarno Koivunen ja oma isä Jussi Jullenmaa.

 

Härkönen löysi ennätysvireen uusista seipäistä

14-vuotiaiden tyttöjen seipäässä nähtiin ennätysmurskajaiset, kun tilastoykkönen, Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Olivia Härkönen taivutti 30 senttiä lisää ennätykseensä.

Voittotulos 350 oli yllätys tytölle itselleenkin, vaikka odotettavissa oli kohennusta aiempiin kisatuloksiin.

– Olin vaihtanut seivästä jäykempään ja sitä kautta on nyt tullut kehitystä. Enpä kuitenkaan ajatellut, että noin kovan tuloksen saisin, kolmesta metristä parissa kuukaudessa puoli metriä kehittynyt Jani Hirsivaaran valmennettava ihmetteli.

Härkönen harjoittelee paljon Ruotsin puolella Haaparannassa paikallisten hyppääjien kanssa.

– Porukassa on kivempaa treenata ja siellä on samanikäisiäkin hyppääjiä, Härkönen totesi.

 

Valtanen komeaan voittotulokseen sadekelissä

Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen kiskaisi 15-vuotiaiden tyttöjen keihäässä komean voittotuloksen 55,68. Tulos uupuu reilun metrin ennätyksestä ja sen arvoa nostaa se, että se syntyi märällä heittoalustalla.

– Kyllä tässä kelissä tuohon tulokseen pitää olla tyytyväinen, vaikken ihan sitä tulosta saanut mitä hain. Suomen ennätystä vielä tällä kaudella yritän, kaikkien aikojen tilaston kakkonen tähyili Carita Hinkan kovia ennätyslukemia 60,24.

Eero Kylänpään valmentama Valtanen pelaa myös pesäpalloa Rauman Ferassa.

– Molemmille lajeille on jäänyt aikaa kesällä, Valtanen sanoi.

14-vuotiaiden keihään voittoon tempaisi Alajärven Ankkureiden Roosa Latva-Laturi, joka heitti lähes kuusi metriä pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Voittotulokseksi merkittiin 46,99.

 

Kestävyysmatkoilla ylivoimaisia mestareita

Poikien 1500 metrin esteissä saatiin erinomaisia voittoaikoja. 15-vuotiaiden ykköseksi juossut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander kellotti 4.27,10 ja 14-vuotiaiden mestari, Ikaalisten Urheilijoiden Oskari Kangasniemi 4.44,24.

76-senttisellä esteellä ovat 15-vuotiaat juosseet vasta vuodesta 2009 alkaen. Helanderin aika nousee ikäluokan listalla kakkossijalle ja Kangasniemen neloseksi.

Poikien 3000 metrin kävelyissä sekä 14- että 15-vuotiaiden voittoajat painuivat selkeästi alle 15 minuutin. 15-vuotiaissa voiton vei Yläneen Kirin Lauri Joukas ennätyksellään 14.29,76 ja vuotta nuoremmissa Naantalin Löylyn Jerry Jokinen ajalla 14.35,99.

 

Navakka tuuli rikkoi Laisin aitarytmiä

Espoon Tapioiden Kia Laisi otti suvereenin mestaruuden 15-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin aidoissa. Aika 43,77 oli kauden paras ja pari kymmenystä viime kesänä syntynyttä kovaa ennätystään heikompi.

– Alku meni hyvin, mutta loppuvaiheessa askeleet menivät sekaisin. Takakaarteessa tuuli varsinkin vaikutti. Kyllähän ajasta olisi varmasti pudotettavissa, jos saisi kovemman vastuksen loppuvaiheissa, Mika Ruuskasen suojatti pohti.

14-vuotiaiden lopputaistelussa ei vastaavaa ongelmaa ollut, sillä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Pennanen ja Kuivasjärven Auran Sonja Stång vetivät loppusuoran kuin yhtä jalkaa. Pennanen heittäytyi maalilinjalle sadasosan ennen Stångia loppuaikojen ollessa erinomaiset 44,88 ja 44,89.

(Joni Jäntti.)

 

HÄMEENLINNA 19.8.2016 14-15-v. SM-kilpailut

Live-tulospalvelu: http://live.time4results.com/yu/2016/sm1415/