Yli 30 yleisurheilijaa sai urheilija-apurahaa

Grano ja Suomen Urheiluliitto merkittävään yhteistyöhön

Yli 30 yleisurheilijaa sai tänä vuonna kesälajien urheilija-apurahaa, jota jaettiin yhteensä 1 266 000 euroa. Veikkauksen tuotosta maksettavan apurahan sai yhteensä 166 kesälajien urheilijaa.

Niin sanotun suuren, 20 000 euron apurahan yleisurheilijoista saivat parakeihäänheittäjä – ja kuulantyöntäjä Marjaana Heikkinen, ratakelaajat Amanda Kotaja, Toni Piispanen ja Leo-Pekka Tähti sekä moukarinheittäjä David Söderberg.

10 000 euron apurahan saivat kolmiloikkaaja Simo Lipsanen, ratakelaaja Henry Manni, seiväshyppääjä Wilma Murto, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja kävelijä Aleksi Ojala.

 – Apurahoja myönnettäessä painopiste on ollut nuorissa urheilijoissa. Tämän vuoksi pienintä apurahaa on korotettu 5000 eurosta 6000 euroon, urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho totesi Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Apurahaa myönnettäessä huomioidaan urheilijan kansainväliset näytöt, urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen. Huomioon otetaan myös lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso sekä paralympialajeissa eri kilpailuluokkien taso ja kilpailuihin osallistuvien maiden ja urheilijoiden määrä.  

Yleisurheilijoiden urheilija-apurahat:

20 000 euroa: Marjaana Heikkinen, Amanda Kotaja, Toni Piispanen, David Söderberg, Leo-Pekka Tähti.

10 000 euroa: Simo Lipsanen, Henry Manni, Wilma Murto, Kristiina Mäkelä, Aleksi Ojala.

6 000 euroa: Camilla Richardsson, Saga Andersson, Kristian Bäck, Oliver Helander, Reetta Hurske, Anne-Mari Hyryläinen, Aleksi Jaakkola, Jenni Kangas, Jarkko Kinnunen, Viivi Lehikoinen, Henri Liipola, Oskari Mörö, Nooralotta Neziri, Minna Nikkanen, Heidi Nokelainen, Ronja Oja, Aku Partanen, Kristian Pulli, Samuel Purola, Topi Raitanen, Linda Sandblom, Elmo Savola, Tuomas Seppänen, Krista Tervo ja Hilla Uusimäki.