Yleisurheilun tv-kilpailut käyntiin kesäkuussa, Kuortane Games elokuussa

Ylen kesällä televisioimat kotimaiset yleisurheilukilpailut ovat Turun Kalevan kisojen ja Tampereen Ruotsi-ottelun ohella Paavo Nurmi Games, neljä Motonet GP-kilpailua, kaksi muutaman lajin teemakilpailua, Helsingin Tähtikilpailu sekä viestin- ja maastojuoksun SM-kilpailut.

Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus hyväksyi Ylen kanssa neuvotellut tv-kilpailut keskiviikon kokouksessa. TV-kilpailut käsiteltiin SUL:n hallituksessa uudelleen sen jälkeen, kun Suomen hallitus linjasi maanantaina (4.5.) kokoontumisrajoitusten muutoksista ja urheilukilpailujen sallimisesta kesäkuun 1. päivä lähtien.

– Ylen televisioimat kilpailut ovat yleisurheilukesän selkäranka ​niin urheilijoille kuin yleisurheilun yleisölle. Kiitos Ylen ja kisajärjestäjien erinomaisen yhteistyön, kesän aikataulu saatiin nopeasti uuteen kuosiin, joka istuu viranomaisten uusiin linjauksiin, sanoo SUL:n puheenjohtaja Sami Itani.

– Lähtökohtana on, että  noudatamme kilpailuja järjestäessä poikkeuksetta viranomaisten ohjeita. Nyt odotamme millaisia ohjeita aluehallintoviranomaisilta tulee. Sen jälkeen tiedämme tarkasti kuinka toimitaan esimerkiksi yleisön suhteen.

Ylen urheilupäällikkö Joose Palosenmukaan hallituksen linjaukset ovat antaneet mahdollisuuden suunnitella urheilutapahtumia kesäkuusta alkaen, ja Yle Urheilu on hyvässä yhteistyössä pitkäaikaisen kumppaninsa SUL:n kanssa rakentanut yleisurheilukauden tv-kalenterin uusiksi.

– Yleisurheilu on suomalaisille rakas laji, ja tv-lähetyksemme keräävät kovat katsojaluvut joka kesä. Kun suuret tapahtumat on peruttu, kysyntää riittää entistäkin enemmän kotimaiselle yleisurheilulle. Seuraamme tietenkin tarkkaan koronatilanteen kehittymistä, mutta toiveenamme on järjestää urheilijoille mahdollisuuksia näyttää taitojaan suomalaisille tv-katsojille, Palonen sanoo.

Teemakisat koronakesän erikoismausteena

Ylen televisioimat yleisurheilukilpailut alkavat 26.-27. kesäkuuta koronakesän uutuudella, kahden päivän ja yhden tapahtumapaikan tai yhden päivän ja kahden eri kisapaikan kilpailu, jossa on mukana vain muutama laji.

– Kilpailupaikkoina ovat joko Tampereen seutu tai pääkaupunkiseutu. Kilpailupaikkoja ei ole vielä päätetty, eikä sitä järjestetäänkö yhdessä paikassa kilpailu kahtena päivänä vai kahdessa eri paikassa yksi kilpailu samaan aikaan, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto.

Toinen teemakilpailujen rupeama on 22.-23. heinäkuuta.

– Myös nämä kilpailut ovat joko Tampereen seudulla tai pääkaupunkiseudulla ja kesäkuun kilpailujen tapaan mahdollisesti yhtä aikaa kahdessa paikassa, Aalto kertoo.

– Yle Urheilu on käynyt jatkuvaa keskustelua SUL:n kanssa ja hakenut luovia ratkaisuja toteuttaa kisojen aikataulut ja televisioinnit. Poikkeustilanteessa on syntynyt uusia ideoita, joita päästään kokeilemaan tänä kesänä. Teemakisat ovat tästä yksi esimerkki, sanoo Yle Urheilun vastaava tuottaja Jouko Jarva.

Kuortane Games juhannukselta elokuulle

Motonet GP-kilpailuja järjestään alkuperäisen suunnitelman mukaan neljä. Kesäkuun alusta peruuntuneen Joensuun GP:n kilpailusarjassa korvaa Kuortane Games, joka siirtyy perinteiseltä paikaltaan juhannukselta elokuun 1. päivään.

Motonet GP -sarja alkaa Jyväskylästä 8. heinäkuuta, jatkuu Lahdessa (15.7.) ja Kuortaneella (1.8.)  ennen kuin päättyy Espoossa 5. elokuuta.

Kuortaneen ja Espoon Motonet GP-kisojen ohella elokuussa televisioidaan Paavo Nurmi Games (11.8.), Turun Kalevan kisat (13.-16.8.) ja Helsingin Tähtikisat (26.8.).

Syyskuussa Yle televisioi Tampereen Ruotsi-ottelun (4.-5.9.), Kotkan SM-viestit (12.-13.9.) ja Kurikan SM-maastot (27.9.).

YLEISURHEILUN TV-KILPAILUT 2020 (YLE)

pe-la 26.-27.6. Teemakisat, Tampereen tai Helsingin seutu

ke 8.7. Motonet GP, Jyväskylä

ke 15.7.  Motonet GP, Lahti

ke-to 22.-23.7. Teemakisat, Tampereen tai Helsingin seutu

la 1.8. Motonet GP, Kuortane

ke 5.8. Motonet GP, Espoo

ti 11.8. Paavo Nurmi Games, Turku

to-su 13.-16.8. Kalevan kisat, Turku

ke 26.8. Tähtikisat, Helsinki

la-su 5.-6.9.  Ruotsi-ottelu, Tampere

la-su 12.-13.9. SM-viestit, Kotka

su 27.9.  SM-maastot, Kurikka

*Kilpailujen lajiohjelmaa ja -konseptia tarkennetaan viranomaisten antamien ohjeistuksien ja linjausten jälkeen

*Teemakilpailujen järjestämispaikkakunnat ja -seurat päätetään myöhemmin.