Yleisurheilun huippulahjakkuuksien tueksi Supertalentti-valmennustukiohjelma

Suomen Urheiluliitto (SUL) käynnistää syksyllä Supertalentti-valmennustukiohjelman, jolla halutaan varmistaa poikkeuksellisen suuren potentiaalin omaavien nuorten yleisurheilijoiden edellytykset kehittyä kansainväliselle huipputasolle.

– Kyse on 3-5 vuoden yksilöllisestä valmennustukiohjelmasta, jonka kohderyhmänä ovat 15-22-vuotiaat erityislahjakkuudet. Urheilijat ohjelmaan nimetään marraskuussa, sanoo SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola.

– Urheilijoiden valintakriteerien lähtökohtana on yksilöllinen perusarviointi.  Siinä huomioidaan tuloskehitys, antropometrinen ja fysiologinen lahjakkuus, harjoitushistoria, valmennus, harjoitusympäristö sekä tukiverkosto, opiskelu ja mahdollinen suunnitelma työurasta, Niemi-Nikkola sanoo.

SUL:n puheenjohtaja Sami Itanin mukaan liiton hallitus on sitoutunut mittavaan taloudelliseen panostukseen, jolla varmistetaan supertalenteille riittävät toimintaedellytykset.

– Tällä lisätään parasta mahdollista osaamista, monialaista tiimityötä sekä SUL:n panosta ryhmään valittujen nuorten valmennusprosesseissa, Itani linjaa.

– Olemme sitoutuneet panostamaan hankkeeseen maksimissaan 200 000 euroa vuodessa. Raha ei ole pois muiltavalmennusryhmiltä,joiden rahoitusta pyritään myös lisäämään tulevalle vuodelle osana liiton huippu-urheilufokusta.

Kartoitus kesällä, valinta marraskuun alussa

Supertalentti-tukiohjelmaan tulevien urheilijoiden kartoitus ja arviointi tehdään  kesän ja alkusyksyn aikana. Valinnat tehdään marraskuun alussa. Valinta tuo urheilijalle selkeät kehitystavoitteet ja räätälöidyn valmennustuen ja tarvittavat valmennustukipalvelut.

– Käytännössä tunnistetaan ja suunnitellaan valmennukseen liittyvät olosuhde- ja muut parannukset, joita valittavat urheilijat tarvitsevat ollakseen tavoitellussa kehitysvaiheessa esimerkiksi kahden vuoden kuluttua, Niemi-Nikkola sanoo.

– Tässä puhutaan valmennusprosessin kokonaisvaltaistamisesta, sellaisista asioista kuin valmennustiimin mahdollisesta täydentämisestä, tiimityön lisäämisestä, valmennusprosessin suunnittelun ja seurannan tiivistämisestä sekä tietyn vaatimustason ylläpitämisestä ja nostamisesta.

Osa valmennusjärjestelmä kehitystä

Supertalentti-valmennustukiohjelma on osa SUL:n meneillään olevaa valmennusjärjestelmän kehitystyötä.

– Supertalentti-ohjelmalla halutaan kehittää SUL:n valmennusjärjestelmän osaamista kehityspotentiaalin tunnistamisessa, arvioinnissa ja tukemisessa, Niemi-Nikkola sanoo.

Lisätietoja:

Kari Niemi-Nikkola

Valmennusjohtaja

Suomen Urheiluliitto

0400 603263

kari.niemi-nikkola@sul.fi