Yleisurheilun kesäkuisen Youth Athletics Gamesin alustava aikataulu on valmistautunut ja löytyy YAG nettisivuilta ja Kilpailukalenteri.fi -palvelusta. Kisaa odotellaan innolla esimerkiksi Länsi-Uudenmaan Urheilijoissa ja Kuivasjärven Aurassa.
– Meiltä on tulossa kilpailuun noin 20-30 hengen joukko, eli suurin joukkue, jolla olemme koskaan olleet YAG-tapahtumassa mukana, kertoo Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden valmennuspäällikkö Juha Heinänen.
Kuivasjärven Auran valmentaja ja yleisurheilujaoston puheenjohtaja Anne Karvinen-Poutasen mukaan YAG on seuran junioreille kesän kohokohta.
– Meiltä on Lahteen tulossa reilun 30 urheilijan joukko. Se on mahtava kokemus näille lapsille, joille ei ole SM-kisoja, varsinkin kun täällä pohjoisessa ei ole tarjolla isompia kisoja.
Valmentajille ja huoltajille bonustarjous
YAG:n järjestelykaartissa on riittänyt viime ajat vilskettä. Aikataulun laatiminen on työläs ja haastava työ.
– Alustavaan aikatauluun kannattaa tutustua tarkkaan. Sen yhteyteen teimme seuroille kisamatkojen suunnittelua varten listauksen niistä lajeista, joissa karsinta on eri päivänä kuin loppukilpailu, kertoo YAG:n tiedotuspäällikkö Matti Hannikainen.
YAG on tehnyt myös bonustarjouksen huoltajille ja valmentajille.
– Jos hankkii 10 A- tai B-passia, saa yhden huoltajan tai valmentajan ilmaiseksi mukaan, Hannikainen sanoo.
Heinänen: Eliittikisat & YAG -kombo toimii
YAG-tapahtuma on tänä vuonna yhdistetty 9. kesäkuuta Lahden Stadionilla kilpailtavan ja Ylen televisioiman Lahden Eliittikilpailun kanssa.
– Se hieno asia, että seuran nuoremmat urheilijat näkevät paikan päällä seuran omien huippu-urheilijoiden kilpailevan Eliittikisoissa. Meiltä mukana on esimerkiksi seuran nuorisopäällikkö Mikke Jaakkola, Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden valmennuspäällikkö Juha Heinänen kiittelee.
– Noin yleisesti YAG on minusta nuorille ikäluokille kauden kohokohta. Siellä kilpaillaan ja nähdään kavereita. Se on kesäretki ja seuran yhteishengen luomista parhaimmillaan.
Samaa sanoo Karvinen-Poutanen Kuivasjärven Aurasta.
– Huippujen näkeminen Eliittikisoissa on mahtava juttu nuorille. Siihen on harvoin mahdollisuuksia.
Kuivasjärven Aurassa kuten Länsi-Uudenmaan Urheilijoissa junioriyleisurheilussa on hyvä pöhinä.
– Meillä oli viime vuonna mukana toiminnassa melkein 600 junioria ja kun aukaisin ilmoittautumisen urheilukouluun, muutamassa tunnissa tuli heti 30 ilmoittautumista, Karvinen-Poutanen sanoo.
– Meillä on hyvä noususuhdanne erityisesti junioreissa, jotka kilpailevat, Heinänen komppaa.