Wilson Kipketer sai hyväntekijän palkinnon

Wilson Kipketer sai hyväntekijän palkinnon

Urheilugaalassa palkittujen joukkoon mahtui yleisurheilijoista myös tanskalainen Wilson Kipketer. 800 metrin ex-maailmanmestari ja ME-juoksija sai Wärtsilä-palkinnon urheilun hyväntekijänä.

Palkinnon kohteeksi valitaan vuosittain kansallinen tai kansainvälinen hyväntekeväisyysteko urheilussa tai urheilun avulla. Urheilun hyväntekijä saa Uuno-pokaalin lisäksi Wärtsilän lahjoittaman 10 000 dollarin avustuksen valitsemansa hyväntekeväisyyskohteen kehittämiseen.

Kipketer sai palkinnon toiminnastaan monacolaisessa Peace and Sport- säätiössä. Hän on myös perustanut omaa nimeään kantavan säätiön parantamaan katulasten asemaa synnyinmaansa Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

– Se, että on voinut auttaa näitä lapsia ja nähnyt hymyn heidän huulillaan, on antanut minulle paljon, Kipketer sanoo.

Kipketer voitti urallaan yhdeksän 800 metrin arvokisamitalia. Vuonna 1997 hän paransi Sebastian Coen nimissä 16 vuotta ollutta matkan ME-aikaa puolentoista kuukauden aikana kolmesti aikaan 1.41,11. Aika on edelleen Euroopan ennätys.