Wilma Murto valinnastaan Vuoden yleisurheilijaksi: Tästä voi olla ylpeä

Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto palkittiin Vuoden yleisurheilijana Suomen Urheiluliiton (SUL) Yleisurheilugaalassa perjantaina Helsingissä.

Murto voitti Euroopan mestaruuden elokuussa Münchenissä, Saksassa Suomen ennätyksellä 485. Heinäkuussa Yhdysvaltain Eugenessa käydyissä MM-kilpailuissa Murto sijoittui kuudenneksi.

– Jos tällaisena vuonna onnistuu olemaan Vuoden yleisurheilija, siitä voi olla ylpeä. Yleisurheilu on ollut hyvässä nousussa, ja koko maajoukkueen kausi on ollut mahtava, Murto sanoo.

Euroopan mestaruuden ryydittämänä Murron syksy oli media- ja muiden kiireiden tahdittama, mutta viime viikkojen aikana Murto on palannut urheilijan arkeen.

– Vaikka takana on elämäni kesä ja selkeä käänne omalle uralle, perusduuni, eli päivittäinen tekeminen maistuu hyvältä, Murto sanoo.

Tärkeä neuvo entiseltä huippujuoksijalta

Paluu arkeen Euroopan mestarina oli Murron mukaan kuitenkin hieman erilaista, mitä se on ollut aiempina syksyinä.

– Tavallaan mikään ei ole muuttunut, vaikka samalla monia asia on muuttunut. Siinä on oman urheilijaidentiteetin kanssa ollut pieni kriisi, Murto viittasi nousuun lajin kansainväliselle huipputasolle.

– Nyt ei ollut jees pääsin finaalin -tunnelmia. Tuli täysi potti. Se on sellainen asia, johon piti vähän totutella.

Viimeiset viisi viikkoa Murto on ahertanut valmentajansa Jarno Koivusen johdolla Turun Kupittaan hallissa. Harjoituksissa kaksikko on pyrkinyt palaamaan arkeen, joka loi pohjan viime kesän menestykselle.

– Mestaruuden jälkeen tulee kaikenlaista säätöä, mutta olemme Jarnon kanssa pyrkineet siihen, että perusasiat eivät muuttuisi uusissa oloissa ja haasteissa, Murto sanoo.

Samanlaisen ohjeen Murto sai tukijansa leivissä nykyisin vaikuttavalta, kolminkertaiselta 800 metrin maailmanmestarilta ja moninkertaiselta arvokisamitalistilta Wilson Kipketeriltä.

– Wilsonin neuvo oli, että varjele sitä, mitä sinulla on, Murto kertoi.

 Hallikaudella Murto aloittaa kilpailut tammikuussa. Kesällä odottavat Timanttiliiga ja elokuiset MM-kilpailut Budapestissa.

Raitanen kokeilee kevään uutta rytmistä kesää 2024 ajatellen

Kuluneen kesänä toinen suomalainen Euroopan mestari, 3000 metrin estejuoksun Münchenissä voittanut Topi Raitanen palkittiin Yleisurheilugaalassa Vuoden kestävyysjuoksijana.

– Puhelin on soinut vähän eri tavalla kuin edellisinä syksyinä. Se on tietysti positiivinen ongelma, mutta paljon on joutunut sanomaan ei erilaisille ehdotuksille ja tilaisuuksille, koska kaikkiin ei pysty yhtä aikaa repeytymään, Raitanen kertaili syksyä.

– Pyrittiin hoitamaan niitä asioita alkusyksystä mahdollisimman paljon. Ja nyt sitten olen keskittynyt harjoitteluun.

Myös Raitasen harjoittelu tähtää ensi kaudella elokuussa Budapestissa käytäviin MM-kilpailuihin. Harjoittelun konseptiin ei ole tulossa isoja muutoksia.

– Samaa työtä ja graindaamista taas pitkä talvi. Kai se jossain välissä keväällä taas helpottuu, Raitanen veisteli.

Raitasen talven ja kevään ohjelmaan kuuluvat viime vuosien tapaan pitkät vuoristoleirit. Sen sijaan keväällä hän aikoo kokeilla hieman erilaista rytmitystä.

– Olympiavuonna 2024 on kesäkuussa myös EM-kisat, joten haluan nyt kokeilla, saammeko suorituskykyä esille jo siihen kesäkuulle ja miten se sitten vaikuttaa elokuuhun, Raitanen totesi.

Lehikoinen Vuoden pikajuoksija, Etelätalo Vuoden heittäjä

Vuoden pikajuoksijana Yleisurheilugaalassa palkittiin HIFK:n Viivi Lehikoinen, joka juoksi elokuussa 400 metrin aitojen SE:n 54,50 Münchenin EM-kilpailuiden välierissä. Myös edellinen Suomen ennätys oli Lehikoisen nimissä. Sen hän juoksi heinäkuussa Eugenen MM-kilpailuiden välierissä.

Vuoden heittäjänä palkittiin Münchenin EM-kisojen keihäänheiton pronssimitalisti, Joensuun Katajan Lassi Etelätalo ja Vuoden kilpakävelijänä kesän MM- ja EM-kilpailuissa 35 kilometrillä sijat 13. ja 12. kävellyt Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojala.

Kuluvan Vuoden moniottelija- tittelin meni alle 20-vuotiaiden seitsenottelun maailmanmestaruuden Calissa Kolumbiassa voittanut Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen.

Kotaja Vuoden kelaaja, nuorten arvokisamitalisteja muistettiin

Parayleisurheilussa Vuoden kelaajana palkittiin Amanda Kotaja, joka oli mainiossa tuloskunnossa läpi kilpailukauden ja onnistui kevään Nottwillin GP:ssä Sveitsissä ja kesäkuussa Pariisin GP-kilpailussa.

Vuoden pikajuoksija ja hyppääjä -palkinnon vei näkövammaisten 12-luokassa Suomen ennätykset 200 metrillä (28,41) ja 400 metrillä (1.05,75) sekä pituushypyssä (502) tehnyt Helsingin Kisa-Veikkojen Iida Lounela.

Vuoden heittäjä -palkinnon sai Siilinjärven Ponnistuksen keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen. Hänelle Pariisin GP-kilpailu oli kauden päätapahtuma, ja siellä keihäs kaarsin kauden kärkilukemiin 18,28.

Yleisurheilugaalassa huomioitiin myös kuluneen vuoden alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuiden ja alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuiden mitalisteja. Mitaleille ylsivät seitsenottelija Saga Vanninen, seiväshyppääjä Juho Alasaari, moukarinheittäjä Max Lampinen sekä keihäänheittäjät Veera Sauna-aho ja Topi Parviainen, aitajuoksija Essi Niskala ja kuulantyöntäjä-moukarinheittäjä Aatu Kangasniemi.

Tilaisuudessa muistettiin myös lähivuosina mittavan ja menestyksekkään uran päättäneitä yleisurheilun kotimaisia huippunimiä: kilpakävelijä Jarkko Kinnus, kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen, pikajuoksija Hanna-Maari Päkk ja keihäänheittäjä Antti Ruuskanen.

Pusa, Hirvonen ja Koivunen saivat EA:n Valmentajapalkinnon

Kokeneet ja menestynet valmentajat Leo Pusa, Jarmo Hirvonen ja Jarno Koivunen saivat Yleisurheilugaalassa Euroopan yleisurheiluliiton (EA) valmentajapalkinnon, joka on tunnustus pitkäaikaisesta ja menestyksekkäästä valmennustyöstä yleisurheilun parissa.

Tilaisuudessa luovutettiin myös EA:n myöntämät järjestötoiminnan palkinnot pitkästä ja menestyksestä työstä yleisurheilun järjestötoiminnan parissa. Palkinnon saivat SUL:n Pohjoisen alueen aluepäällikön töistä eläköitynyt, kansainvälisen tason yleisurheilutuomari ja pitkän linjan yleisurheilutoimija Yrjö Kelhä sekä Ruotsinkielisen urheiluliiton SFI:n entinen toiminnanjohtajana Kjell Krook.

Yleisurheilu/Vuoden parhaat 2022

Helsinki:

Suomen Urheiluliitto (SUL) palkitsi Yleisurheilugaalassa kuluvan vuoden parhaita (urheilija, valmentaja):

Vuoden yleisurheilija: Wilma Murto, Jarno Koivunen

Vuoden pikajuoksija: Viivi Lehikoinen, Laurent Meuwly

Vuoden kestävyysjuoksija: Topi Raitanen, Janne Ukonmaanaho

Vuoden hyppääjä: Wilma Murto, Jarno Koivunen

Vuoden heittäjä: Lassi Etelätalo, Leo Pusa

Vuoden moniottelija: Saga Vanninen, Matti Liimatainen

Vuoden kilpakävelijä: Aleksi Ojala, Veli-Matti Ranta

Parayleisurheilun parhaat 2022:

Vuoden kelaaja: Amanda Kotaja, Jussi-Pekka Kurtti

Vuoden pikajuoksija ja hyppääjä: Iida Lounela, Olli-Pekka Mykkänen

Vuoden heittäjä: Marjaana Heikkinen, Olavi Parjanen

Kalevan Malja -kilpailun voittajaseura:

Jyväskylän Kenttäurheilijat

Vuoden journalisti:

Jarmo Lehtinen, Yle

Motonet GP-kisajärjestäjä:

Kuortane Games

European Athletics Coaching Award:

Leo Pusa, Jarmo Hirvonen ja Jarno Koivunen.

European Athletics Member Federation Award

Yrjö Kelhä, Kjell Krook.