Wilma Murto kohtaa kv. haastajat ystävänpäivänä Turussa: ”Kotiyleisön edessä on aina hieno hypätä”

Kansainvälinen seiväshyppykilpailu ystävänpäivänä (14.2.) Turun Gatorade Centerissä on Wilma Murrolle yksi talven kilpailukiertueen kohokohdista.

– Olen tosi mielessäni, että saan talvelle hyvätasoisen kotikisan. Kotiyleisön edessä on aina hieno hypätä, eikä niitä tilaisuuksia ole enää ihan hirveästi. Tuli heti sellainen tunne, että haluan hypätä siellä hyvin, talven kilpailut halli-SE:llä 481 aloittanut Murto sanoo.

Murtoa on Turussa haastamassa kanadalaisen Alysha Newmanin johdolla laadukas ulkomaisten hyppääjien joukko yhdessä kotimaan kärkinimien kanssa.

– Murron ohella suomalaisista viime kauden Euroopan tilaston 20. parhaan joukossa ovat Elina Lampela ja Saga Andersson, joten tasoa löytyy myös kotimaasta, muistuttaa Turun kilpailun urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen.

– Ystävänpäivän kilpailu on myös erinomainen tilaisuus tavoitella kesäkuisten Rooman EM-kisojen ja elokuisten Pariisin olympiakisojen tulosrajoja 450 ja 473. Niiden ylityksistä on luvassa bonus.

Ystävänpäivän kilpailun koko osallistujakaarti julkistetaan myöhemmin. Kilpailun toteuttaa Paavo Nurmi Games -organisaatio.’

Monitoimiareena tarjoaa puitteet tunnelman luontiin

Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtaja Jari Salonen kertoo, että yleisurheilun kansainvälisen hallikilpailun järjestämistä Turussa on mietitty usean vuoden ajan. Nyt sen toteuttamiselle löytyi monella tapaa sopiva hetki ja puitteet.

– Talvitapahtumasta on haaveiltu pitkään, mutta se realisoitui nyt, kun Wilma on innostanut meidät ja koko urheilevan Suomen seuraamaan naisten seiväshyppyä, Salonen sanoo.

Monitoimiareena tarjoaa huippupuitteet seiväshyppytapahtumalle.

– Kun tutustuttiin paikkaan kunnolla, innostuttiin heti mahdollisuuksista luoda kilpailuun tunnelmaa valoilla, pimeydellä, huipputason mediakuutiolla ja äänentoistolla. Uskon, että luvassa on hieno ja vaikuttava kokemus, Salonen arvioi.

Gatorade Centeriin tuodaan kansainväliset mitat täyttävä siirrettävä seiväshyppypaikka.

– 45 metrin vauhdinjuoksurata, telineet ja patjat mahtuvat mainiosti jääkiekkokaukalon keskelle. Areenalle tulee myös verryttelyrata ja erilliset paikat urheilijoille, Salonen kertoo.

Uudenlainen yleisurheilun huippuelämys

Ystävänpäivän kilpailun järjestäjien tavoite on tarjota yleisölle huippuelämys.

– Meille on kunnia-asia järjestää Turusta ja kauempaakin tuleville urheiluihmisille uudenlainen yleisurheilun huippuelämys. Kutsumme paikalle myös Paavo Nurmi Gamesin omistajaseurojen yleisurheilevia junioreita sekä tapahtumiemme parissa ahkeroivia vapaaehtoisia. On hienoa ruokkia yleisurheiluinnostusta Suomessa myös kylmän talven keskellä, Salonen sanoo.

– Wilma Murto on suomalaisen urheilun supertähti ja hieno esikuva nuorille. Me haluamme osaltamme tarjota yleisurheileville junioreille mahdollisuuden nähdä Wilma tositoimissa hyppypaikalla sekä tavata hänet kisan jälkeisessä Meet and Greet -hetkessä.

Salonen muistuttaa, että kilpailu TPS:n kotiareenalla on myös eräänlainen vastavierailu.

– Olemme kutsuneet Paavo Nurmi Gamesin puitteissa muiden lajien urheilijoita, kuten TPS:n jääkiekkoilijoita, kisaamaan Paavo Nurmen stadionille. Nyt on hienoa tuoda yleisurheilu Turun jääkiekkopyhättöön. Turussa on hienoa urheilukulttuuria ja lajirajat ylittävää yhdessä tekemisen meininkiä, Salonen kiittelee.

Liput myynnissä hallikisaan ja Paavo Nurmi Gamesiin

Lipunmyynti 14. helmikuuta käytävään seiväshyppykilpailuun aukesi 10. tammikuuta. Samalla aukeni myös kesäkuun 18. päivä Turussa kilpailtavan yleisurheilun kansainvälisen Paavo Nurmi Gamesin lipunmyynti.

– Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Pariisin olympialaisista, joissa Paavo Nurmi juoksi viisi kultamitalia. Nurmen uroteko on vahvasti esillä Paavo Nurmi Gamesissa ja sitä muistellaan vuoden mittaan muutenkin, Salonen sanoo.

Liput ystävänpäivän hallikisaan ja Paavo Nurmi Gamesiin ovat myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa ja lipunmyyntipisteissä. (https://www.ticketmaster.fi)

Lisätiedot:

Jari Salonen

Toimitusjohtaja

PN Turku Oy

050 062 7973

jari.salonen@paavonurmigames.fi