Heltelä taltutti sateen – Kalevan kisojen voitto tuloksella 470 – Alatupa ja Baas ratakierroksen mestarit

Wilma Heltelä ei antanut hankalien olosuhteiden haitata Kalevan kisojen naisten seiväshypyn finaalissa, vaan hallitsi sadekisan taiat ja teki olosuhteet huomioiden huipputuloksen 470, jolla irtosi Suomen mestaruus.

– Oli haastava keli. Erinomainen tulos tähän tilanteeseen. Vaihtelevuutta oli kuitenkin liikaa ja tuli sateen takia taukoja, mutta olisi voinut olla minulta myös rohkeampaa tekemistä, Heltelä kommentoi kilpailuaan, mutta myös muisti, mitä parannettavaa vielä olisi.

– Minä luotan aika paljon omaan fysiikkaani ja juoksuvoimaani, joten en ihan ensimmäisestä tuulenvireestä horjahda. Se on tosi paljon myös sellainen itseluottamuskysymys, että ei anna olosuhteen näkyä siinä omassa tekemisessä.

– Jos tulee huono tuuli, niin haetaan varmuutta ja mahdollisimman omaa normaalia suoritusta riippumatta siitä, mikä se olosuhde on. Otetaan vähän pienemmät seipäät, vähän alempaa kiinni ja merkkiä lähemmäs, ja mitä ikinä sitten tarvitsee tehdäkin, Salon Vilppaan hyppääjä kertoi.

Hopealle hyppäsi Esbo IF:n Saga Andersson ja pronssille Oulun Pyrinnön Elina Lampela, joille merkittiin sama tulos 445.

Heltelä hyppäsi korkeudet 435 ja 450 ensimmäisellään. 460 vaati kolme yritystä. 470 napsahti yli sitten heti ensimmäisellä. Kolme yritystä 482:sta eivät tuoneet tulosta.

Vaikka Kalevan kisat luulisi olevan Heltelän tasoiselle urheilijalle helppo, se ei aina mene niin. Osasyynä ovat muun muassa arvokisojen tapaan käytävät karsinnat, mahdolliset vaikeat olosuhteet päälle.

– On tämä ollut raskas viikonloppu. Naurettiin tuossa Lampelan Elinan kanssa, kun aloimme tekemään verryttelyä ennen ensimmäisiä hyppyjä, että me teemme jotain seitsemättä verryttelyä nyt viikonloppuna. Tulee karsintakierrokset ja pitkät verryttelyt ja pitkät kisat ennen omia hyppyjä.

– Sitten taas naureskelin sitäkin, että kun lopulta hyppäsin noin hyvin ja tuli tuollainen tulos. Kaikessa haastavuudessa ihan positiivinen kokemus tämä oli. Mutta rankka päivä.

EM-mitalitavoite mielessä – ”Suunta on ollut oikea”

Heltelällä on ollut vaihtelevat pari viimeistä vuotta, ja välillä tuloskunto ollut tipotiessään. Tänä kesänä on aurinko paistanut pitkästä aikaa, ja Euroopan mestari neljän vuoden takaa nousi jopa hieman yllättäen jokin aika sitten Ateenassa maanosan tilaston ykköseksi tuloksella 481, joka jää vain neljä senttiä hänen ennätyksestään.

– Treenit ovat menneet pitkään jo tosi hyvin, suunta on ollut oikea. Olen pikkuhiljaa päässyt eri ominaisuuksissa omalle tutulle hyvälle tasolleni tai jopa sen yli. Viimeinen kuukausi kertoo paljon enemmän minun tilanteestani kuin se, mikä oli kaksi vuotta sitten, Heltelä kertoi.

Heltelä kertoo pitävänsä tulevissa EM-kisoissa mitalitavoitteesta kiinni.

– Mutta mitalin värin spekulaatioita en lähde tekemään ennen kisoja. Mukana on muutama urheilija, joilla on mitaleihin sauma. Se on aina siitä päivästä kiinni, ja se on myös muista urheilijoista kiinni.

Alatupa ja Baas ratakierroksen mestarit

Lauantain kisapäivä päättyi 400 metrin finaaleihin. Mestareiden suhteen ei koettu yllätyksiä, kun ennakkosuosikit JKU:n Konsta Alatupa ja Joensuun Katajan Mette Baas ottivat voitot. Alatuvalla merkittiin ajaksi hänen kauden parhaansa 46,34 ja Baasille 52,39.

Naisten kakkoseksi juoksi JKU:n Aino Pulkkinen kauden parhaallaan 53,53. Pronssille tasaisessa kilpailussa kirineellä Vasa IS:n Jeanine Nygårdilla on aikaisemmin neljä mitalia, kaksi hopeista ja kaksi pronssista, joista ensimmäinen tuli jo 10 vuotta sitten ja viimeisin kolme vuotta sitten.

Miesten kisan kehittyjä oli hopeaa ottanut JKU:n Elias Mäkikokko, joka paransi ennätystään lähes puolella sekunnilla aikaan 46,63. Noormarkun Nopsan Eemeli Välimäki juoksi pronssille ajalla 47,18.

– Juoksu oli erittäin hyvä. En osaa sanoa mitään väliajoista, mutta pikkasen minulla loppu sakkasi taas, viimeisellä 30 metrillä. Mäkikokko veti myös kovaa, Alatupa kommentoi kilpailua.

Koleaa ja kosteaa keliä Alatupa ei pahemmin moittinut, mutta totesi, että paremmassa kelissä mentäisiin kohti 45 sekuntia.

– Jokainen voi spekuloida kuinka paljon kylmyys ja sade vaikuttavat.

Share post