Wilma Heltelä teki vaikeiden vuosien jälkeen komean paluun arvokisamitalistiksi Birminghamissa, kun hän hyppäsi EM-hopeaa tuloksella 475. Voiton vei Sveitsin Angeliga Moser, joka ylitti 480. Hopea oli kirkas.
– Kyllä tästä päivästä nauttii myös enemmän, kun se ei ole itsestäänselvää. Pidän työstäni, Heltelä sanoi iloisena.
Heltelä on aiemmin voittanut EM-kultaa 2022, MM-pronssia 2023 ja EM-hallikultaa 2023.
Birminghamissa Heltelä aloitti kilpailun ylittämällä 445 ensimmäisellään. Sen jälkeen 460, 470 ja 475 ylittyivät ensimmäisellä. Suomalaishyppääjän ensimmäinen pudotus tuli korkeudesta 480. Moser ylitti 480 ensimmäisellään, ja Heltelä siirsi loput kaksi yritystään seuraavaan korkeuteen. Ne eivät kuitenkaan tuoneet ylitystä.
Heltelä nautti kilpailusta.
– Tuntuu, että minulla pysyi semmoinen fokus ja flow tavallaan koko sen kisan läpi ja oma tekeminen parani koko ajan. Siinä ehkä 470-475:n kohdalla aloin olla itsekin tyytyväinen, että no niin, nyt tulee sellaisia hyppyjä, mitä osaan tehdä ja mitä halusin tehdä, hän sanoo.
Monenlaisten haasteiden jälkeen Heltelä on tehnyt upean paluun maailman huipulle.
– Olen aika ylpeä semmoisesta omapäisyydestä ja sinnikkyydestä siinä, että miten on halunnut omaa uraa edistää ja millaisia valintoja tehdä. Tuntuu aika hyvältä, että se tuottaa tuollaista tulosta, mitä tänään tuli.

Kiitosta ja kehuja valmentajille
Kaksi niistä valinnoista eli Heltelän onnistumisen lähietäisyydeltä Birminghamissakin. Valmentajiaan Tero Pitkämäkeä ja Tommi Holttista Heltelä kehui ja kiitteli.
– Urheilemiseni sävyä määrittää tällä hetkellä todella paljon se, että saan tehdä Teron ja Tommin kanssa töitä. Tero on tosi iso syy, että miksi urheilen edelleen. Puolitoista vuotta sitten aika kriittisiä puheluita hänen kanssaan käytiin, ja onneksi sain jallitettua vielä valmennushommiin sieltä metsätöistä, Heltelä naurahti.
Hän sanoo, että 1,5 vuoden aikana on saanut harrastaa aika paljon ongelmanratkaisua, mutta hän kokee asioiden menevän koko ajan eteenpäin. Se luo mielenkiintoisen näkymän jatkoon.
– Odotan tosi isolla mielenkiinnolla ja uteliaisuudella, että kuinka pitkälle päästään ja mitä vielä saadaan tehdä ja pystytään tekemään.
EM-kilpailut, Birmingham
Naiset, seiväshyppy, loppukilpailu: 1) Angelica Moser Sveitsi 480, 2) Wilma Heltelä Suomi 475, 3) Marie‑Julie Bonnin Ranska 470, 4) Margot Chevrier Ranska 460, 4) Elien Vekemans Belgia 460, 6) Aikaterini Stefanidi Kreikka 460, 7) Hanga Klekner Unkari 445, 7) Marleen Mülla Viro 445, 7) Berenice Petit Ranska 445, 10) Kajsa Roth Ruotsi 445, 11) Ariadni Adamopoulou Kreikka 430, 11) Rugile Miklyciute Liettua 430.




