WA:n hallitus: Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin arvokisoista

Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) liittyi useiden kansainvälisten urheilun lajiliittojen rintamaan, eikä salli Venäjän tai Valko-Venäjän urheilijoiden osallistua WA:n arvokisoihin johtuen Venäjän viime viikolla aloittamasta hyökkäyksestä Ukrainassa. Päätöksen teki WA:n hallitus.

Päätös tarkoittaa, että kaikki Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat ja muu henkilöstä suljetaan välittömästi WA:n arvokisoista. Päätös koskee jo perjantaina Muscatissa, Omanissa alkavia kävelyn MM-joukkuekilpailuja sekä maaliskuisia Belgradin MM-halleja ja heinäkuisia MM-kilpailuja, jotka järjestetään Eugenessa Yhdysvalloissa.

– Tässä vaiheessa päätös koskee vain WA:n kisoja, mutta lisää samansuuntaisia päätöksiä on luvassa koko yleisurheilun piiristä. Muun muassa Euroopan yleisurheiluliitto (EA) tulee ottamaan asiaan kantaa pian, kertoo WA:n ja EA:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski.

WA:n hallitus harkitsee myös lisätoimia, kuten Valko-Venäjän yleisurheiluliiton sulkemista WA:n toiminnasta. Asia on esillä WA:n hallituksen seuraavassa kokouksessa ensi viikolla.

Venäjän yleisurheiluliitto (RusAF) on ollut suljettuna WA:n toiminnasta vuodesta 2015 lähtien dopingrikkomusten vuoksi. Venäjän yleisurheilijat ovat kuitenkin voineet kilpailla kansainvälisesti ilman maatunnuksia ns. ANA -prosessin (Authorized Neutral Athlete) avulla, mutta nyt myös tämän prosessin kautta kuluvalle vuodelle kilpailuoikeuden saaneet urheilijat suljetaan pois WA:n arvokisoista.

– Maailma on kauhuissaan siitä, mitä Venäjä on Valko-Venäjän auttamana ja tukemana tehnyt. Maailman johtajat yrittivät välttää tämän hyökkäyksen diplomaattisin keinoin, mutta turhaan, WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe totesi liiton tiedotteessa.

– Ennennäkemättömät pakotteet, joita maat ja taloudelliset toimijat kaikkialla maailmassa Venäjälle ja Valko-Venäjälle määräävät, näyttävät olevan ainoa rauhanomainen tapa tehdä tyhjäksi Venäjän nykyiset aikeet ja palauttaa rauha.

https://worldathletics.org/news/press-releases/world-athletics-council-sanctions-russia-and-belarus