Ville Toivonen kymmenottelun EM-viitonen ja Aleksi Savolainen kymmenes

Kymmenottelija Ville Toivonen Ähtärin Urheilijoista venyi Tallinnassa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 82 pisteen ennätysparannukseen ja viidenteen tilaan pistein 7464.

Toisena kilpailupäivänä Toivonen onnistui erityisesti 110 metrin aitajuoksussa ja keihäänheitossa. Aitajuoksussa oma ennätys koheni 0,17 sekuntia 14,46:een ja keihäänheitossa Toivonen kiskaisi ylivoimaisen lajivoiton, kun hänen viimeinen heittonsa kantoi 65,56.

– Oli ihan hyvä kunto. Olisin pystynyt parantamaan ihan joka lajissa, mutta se ei nyt vaan sitten näkynyt joka kerta tuloksessa. Jäi sellainen fiilis, että olisi voinut olla vähän paremmin mitalitaistelussa mukana, Toivonen sanoi.

Mieluisin tulos Toivoselle oli kuitenkin lauantainen pituushyppy, missä hän paransi ennätystään valtavasti 36 senttiä ja ylitti ensi kerran seitsemän metriä tuloksella 735.

– Eka päivänä pituushypyssä tuli aika railakas ennätysparannus. Se oli jotakin, mitä odotin ja toisena päivänä 110 metrin aidat lähti hyvin. Muut lajit olivat aika perustekemistä ja päivien päätöslajit 400 ja 1500 metriä olivat aika heikkoa tekemistä.

Toivonen joutui puristamaan spesiaalilajissaan keihäänheitossa. Kunnon tulos syntyi vasta viimeisellä heitolla.

– Keihästulos oli hyvä, vaikka oli vaikea keli ja kaksi ensimmäistä olivat huonoja heittoja. Onneksi onnistui viimeisellä. Niihin tuuliin oli vaikea saada hyvää heittoa.

Toivosen seuraava tavoite ovat elokuiset alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut Nairobissa.

– Siellä olisi tarkoitus mäjäyttää ´kunnolla.

Savolainen onnistui kuulassa ja keihäässä

Suomen toinen edustaja Aleksi Savolainen Tampereen Pyrinnöstä paransi hänkin ennätystään 20 pisteellä. Tulos 7243 pistettä oikeutti kymmenenteen tilaan. Savolaisen paras laji oli kuulantyöntö, missä hän lauantaina sijoittui toiseksi tuloksella 15,46. Sunnuntaina keihäänheiton ennätys koheni 55,10:een.

– Ei ollut tällä kertaa ihan paras ottelu minulle. Kuula oli tosi hyvä ja keihäs, joka on ollut minulle vaikea, siinä tuli viiden metrin parannus, Savolainen analysoi.

– Juoksulajeissa näkyi, ettei kunto ollut ihan niin kova kuin viimeksi. Kenttälajit meni ok, mutta juoksulajit olivat vähän vaisuja.

Euroopan mestaruuden voitti Belgian Jente Hauttekeete pistein 8150. Erinomaiset pisteet 8012 kokosi myös toiseksi sijoittunut Norjan Sander Skotheim.

Tulokset:

10-ottelu (100 m, pituus, 6 kg kuula, korkeus, 400 m, 110 m aj 99,1 cm aidoin, 1,75 kg kiekko, seiväs, keihäs, 1500 m): 1) Jente Hauttekeete Belgia 8150 (10,97, 744, 15,31, 209, 49,07, 14,09, 43,69, 460, 54,28, 4.42,62), 2) Sander Skotheim Norja 8012 (11,31, 755, 14,63, 191, 49,05, 14,54, 44,85, 480, 56,96, 4.35,03), 3) Téo Bastien Ranska 7722 (10,97, 720, 13,78, 200, 50,15, 14,31, 47,32, 440, 49,62, 4.50,50), 4) Diarmuid O´Connor Irlanti 7604 (11,15, 701, 13,61, 200, 49,12, 14,36, 39,73, 430, 49,02, 4.31,63), 5) Ville Toivonen Suomi 7464 (11,42/-1,2, 735/0,3, 14,02, 191, 53,20, 14,46/1,8, 44,39, 410, 65,56, 5.02,73), 6) Abraham Sandvin Vogelsang Norja 7446 (11,48, 716, 13,04, 200, 50,66, 14,41, 35,87, 490, 50,41, 4.54,94), 7) Jacob Thelander Ruotsi 7398 (11,09, 704, 12,48, 197, 49,21, 15,12, 44,20, 430, 49,19, 4.51,90), 8) Alessandro Sion Italia 7373 (11,47, 669, 12,06, 197, 51,77, 14,39, 44,60, 440, 60,92, 4.55,70), 9) Till Steinforth Saksa 7355 (10,97, 767, 12,50, 191, 50,97, 14,19, 35,89, 420, 43,24, 4.47,41), 10) Aleksi Savolainen Suomi 7243 (11,47/-1,2, 691/-1,3, 15,46, 191, 51,44, 14,86/0,2, 35,33, 430, 55,10, 4.54,94). – (20 kilpailijaa.)