Viktor Thor pinkoi 10,41 ja Roope Saarinen alkuerissä 10,36 – Nea Mattila juoksi kahdella matkalla kaikkien aikojen seitsemänneksi

Porvoon Huippukisojen miesten 100 metrin alkuerissä Viipurin Urheilijoiden Roope Saarinen juoksi nopeimman ajan 10,36 myötätuulen puhaltaessa 3,3 metriä sekunnissa. Finaalin voitti kuitenkin Porvoon Akilleen Viktor Thor ajalla 10,41 myötätuulen puhaltaessa 3,2 metriä sekunnissa.

Ruotsissa asuvan Thorin syyskauden tavoite on onnistua Turussa nuorten SM-kilpailuissa ja raivata paikka maaotteluun.

– Ruotsi-otteluun haluan. Se on minun tavoitteeni, Thor sanoi.

– Sain hyvä lähdön, kiihdytys onnistui ja juoksu tuntui muutenkin hyvältä. Tuulta oli liikaa, joten ennätykseksi tuo ei kelpaa, mutta se on aina kiva juosta kovaa, Thor sanoi,

Saarinen oli finaalin toinen ajalla 10,44 ja hänen seuratoverinsa Tuukka Huuskola kolmas ajalla 10,45.

Saarinen ja Huuskola ovat kamppailleet sydänkesän terveysongelmia vastaan, mutta ne ovat nyt helpottamassa.

– Kesäkuun alussa Genèvessä nappasi lähentäjälihaksesta, joka onneksi lähti aika nopeasti paranemaan. Pientä tuntumaa siinä vielä on, mutta suoraan pystyy juoksemaan, Saarinen sanoi.

Saarinen juoksi alkuerässä 10,41. Finaali oli rahtusen takkuisempi.

– Alkuerä tuntui ihan kivalta, mutta oli vähän löysä juoksu. Finaalissa taas oli aika huono startti ja piti vähän yrittää repiä muita kiinni, Saarinen sanoi.

Viime kesänä 150 metrin SE:n juossut Huuskola on kamppaillut hallikaudesta saakka alavatsan tulehduksen kanssa.

– Siinä on urheilijan tyrä, joka on estänyt treeniä. Suunniteltiin keväällä leikkausta, mutta se olisi syönyt niin pitkälle kesää, että on menty tulehduskipulääkkeillä, Huuskola sanoi.

Porvoon juoksut olivat Huuskolan mukaan lupaavia.

– Nyt on saatu nivuset auki ja oli ensimmäistä kertaa kivutonta juoksua tänä kesänä. Nyt pitää vain saada kovia treenejä alle, Huuskola sanoi.

300 metrin voittaja Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto juoksi 100 metrin alkuerissä 10,47 ja Polvijärven Urheilijoiden Santeri Örn D-finaalissa 10,48. Yhteensä yhdeksän miestä pinkoi 10,65 tai sitä nopeammin.

Nea Mattila juoksi kaikkien aikojen seitsemänneksi

Helsingin IFK:n Nea Mattila voitti ylivoimaisesti naisten 300 metriä ajalla 38,10. Se on Suomen naisten kaikkien aikojen tilaston seitsemänneksi paras tulos.

Toiseksi sijoittunut Hangö IK:n Jonna Berghem juoksi 39,41 ja alle 40 sekunnin pystyivät myös Lappenrannan Urheilu-Miehien Kristiina Halonen ja Vasa Iddrottssällskapin Jeanine Nygård.

– Lähtö ja kiihdytys eivät olleet erityisen hyviä, mutta 150 viimeistä metriä tuli vastatuuleenkin vahvasti. Tämä oli onnistunut nopeuskestävyysharjoitus, Mattila kertoi.

– Valmentaja (Mervi Brandenburg) kehotti aluksi juoksemaan vain 300 metriä, mutta halusin itse startata myös 200 metrin aitajuoksuun.

Eljas Aalto paransi kauden kärkiaikaa

Miesten 300 metriä voitti Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto kauden kotimaisella kärkiajalla 34,05. B-erässä juoksi Porvoon Akilleen Jonni Blomqvist ajan 34,11, joka sivusi Viljami Kaasalaisen aikaisempaa kauden kärkitulosta.

– Tuuli tuntui, mutta parempaa silti odotin. Olen paremmassa kunnossa, kuin silloin kun juoksin täällä toissakesänä 33,83, Aalto sanoi.

300 metrin loppusuora juostiin voimakkaaseen vastatuuleen. Pikajuoksuissa ja pituushypyssä mitattiin tuulen voimakkuudeksi keskimäärin 3-4 metriä sekunnissa ja korkeimmillaan jopa 6,8 metriä sekunnissa.

Hallitseva 400 metrin mestari HKV:n Tommi Mäkinen oli A-erän toinen Aallon jälkeen ajalla 34,41 ja JKU:n Konsta Alatupa voitti C-erän ajalla 34,57. Sampo Kiviharju Hämeenlinnan Tarmosta paransi 35-vuotiaiden SE:tä aikaan 34,88.

Kalliokulju rikkoi 14 sekunnin rajan

Miesten 110 metrin aitajuoksussa Liedon Parman Valtteri Kalliokulju alitti toisen kerran urallaan 14 sekuntia, mutta tuulen voimakkuus 4,1 metriä sekunnissa oli liian voimakas ennätyksen hyväksymiseksi. Aiempikin 14 sekunnin alitus osui myötätuuleen.

Pika-aidat juostiin samassa kokoonpanossa kahdesti. Kalliokulju voitti illan ensimmäisen startin ajalla 14,01 saaden hyvän vastuksen 14,08 aitoneesta Porvoon Akilleen Viktor Kantelesta. Toisessa startissa Kantele kaatui ja keskeytti oltuaan Kalliokuljun kanssa jokseenkin tasoissa.

– Meni alle neljäntoista, vaikka lähtö ei ihan onnistunut, iloitsi Kalliokulju.

– Minulla on hallikaudesta asti ollut takareisivaivaa ja Lappeenrannan kilpailun jälkeen se kipeytyi uudelleen nopeustreeneissä. Mutta nyt kipua ei tuntunut, Kalliokulju kertoi.

Porvoon Akilleen Noora Juslin voitti naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 14,01. Alkuerässään hän aitoi vielä huomattavasti nopeammin 13,72. Alkuerässä tuulen voimakkuus oli 2,1 metriä sekunnissa.

Kantele ja Mattila kauden kärkiaikoihin 200 metrin aitajuoksussa

Miesten ja naisten 200 metrin aitajuoksut kilpailtiin vastatuuleen. 110 metrin aitajuoksussa kaatunut Viktor Kantele juoksi miesten kilpailussa kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 24,67.

Vastatuulta oli 1,8 metriä sekunnissa eikä Kantele kyennyt rikkomaan Jonni Blomqvistin viimekesäistä Akilleen seuraennätystä 24,26. Akillesjänne- ja pohjevammoista kuntoutuminen on kuitenkin sujunut hyvin ja juoksu kulkee taas.

Naisten 200 metrin aitajuoksussa Kristiina Halonen avasi vahvasti, mutta kolhi aitoja loppusuoralla, jolloin Nea Mattila ohitti hänet ja juoksi illan kaksoisvoittajaksi kauden kotimaisella kärkiajalla 27,67. Halosen aika oli 27,98.

Tässäkin lajissa Mattilan voittoaika kohoaa Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi. Vastatuulta juoksussa oli 2,2 metriä sekunnissa.

Aino Pulkkinen juoksi satasen 11,67

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen voitti naisten 100 metriä ajalla 11,67. Hänen kolme vuotta vanha ennätyksensä on vain 0,02 sekuntia tätä parempi. Myötätuulen voimakkuus oli 2,1 metriä sekunnissa.

Finaalin toiseksi nopein oli Lappeenrannan Urheilu-Miehien Merituuli Jääskeläinen ajalla 11,87. Alkuerissä hän juoksi kovempaan myötätuuleen uransa nopeimman ajan 11,80.

Alkuerissä alle 12 sekunnin voimakkaaseen myötätuuleen pinkoivat myös JKU:n Sara Francis 11,90 ja Porin Yleisurheilun Pirkitta Marjanen 11,96. Marjanen oli finaalin kolmas ajalla 12,01.

Ville Lampinen juoksi Liedossa 600 metriä kauden kärkiaikaan

Ville Lampinen voitti Liedon Ratakusiaisissa miesten 600 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla 1.18,35. Lampinen on päämatkallaan 800 metrillä Suomen tilastokakkonen. Toiseksi Liedossa sijoittui viimevuotisten Kalevan kisojen 400 metrin pronssimitalisti Christian Vänttinen Naantalin Löylystä ajalla 1.20,93.

Lampisen ennätys on seitsemän vuoden takainen 1.17,85, jolla hän on Suomen kaikkien aikojen tilastossa viidentenä. Suomen ennätys tällä varsin harvoin juostavalla matkalla on Mikko Lahtion vuonna 2009 juoksema 1.16,93.

Vantaalaista Kenttäurheilijat-58:a edustava Lampinen, 26, on voittanut Kalevan kisoissa neljä kultaa 800 metrillä ja kolme kultaa 400 metrillä. Hän juoksi viime viikolla Joensuun GP-kilpailuissa 800 metrin ennätyksensä 1.48,23 ja Lapinlahden GP-kilpailuissa 1500 metrin ennätyksensä 3.52,77.

LIETO 22.7.2021 Ratakusiaiset

Miehet,

600 m: 1) Ville Lampinen KU-58 1.18,35 (kkk), 2) Christian Vänttinen NaantLö 1.20,93, 3) Samuli Raikunen LiePa 1.24,44.

PORVOO 22.7.2021 Porvoon Huippukisat

Miehet,

100 m (3,2 m/s): 1) Viktor Thor BorgåAk 10,41, 2) Roope Saarinen VU 10,44 (ae. 10,36, 3,3 m/s), 3) Tuukka Huuskola VU 10,45 (ae. 10,44, 3,1 m/s), 4) Arttu Paananen HIFK 10,61 (ae. 10,53, 3,3 m/s), 5) Eljas Aalto SibVa 10,65 (ae. 10,47, 4,5 m/s). – Viljami Hietaharju JoKa (ae. 10,58, 3,3 m/s) ei osallistunut finaaliin.

B-erä (3,5 m/s): 1) William Thor BorgåAk 10,62, 2) Heikki Nieminen JanJa 10,82 (ae. 10,75, 3,3 m/s), 3) Jonathan Brace BorgåAk 10,85 (ae. 10,65, 4,5 m/s), 4) Jonni Blomqvist BorgåAk 10,91 (ae. 10,73, 4,5 m/s), 5) Jonathan Hyvärinen HKV 10,94 (ae. 10,74, 4,5 m/s), 6) Joonas Liukkonen PolvijU 10,94 (ae. 10,75, 3,3 m/s).

C-erä (3,2 m/s): 1) Leo Uusimäki KU-58 10,82, 2) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 10,87 (ae. 10,80, 2,3 m/s), 3) Joel Turkka TP 10,90, 4) Karim Echahid LA 11,01 (ae. 10,93, 3,1 m/s). – Petri Ihander KUYU (ae. 10,85, 4,5 m/s) ei osallistunut C-finaaliin.

D-erä (2,6 m/s): 1) Santeri Örn PolvijU 10,48. – Pavel Mäkinen HIFK (ae. 10,99, 3,1 m/s) & Ilari Ryyppö TU-38 (ae. 11,10, 3,3 m/s) & Pekka Sinkkonen HIFK (ae. 11,20, 2,3 m/s) eivät osallistuneet D-finaaliin.

300 m: 1) Eljas Aalto SibVa 34,05 (kkk), 2) Jonni Blomqvist BorgåAk 34,11 (B-erän voittaja), 3) Tommi Mäkinen HKV 34,41, 4) Konsta Alatupa JKU 34,57 (C-erän voittaja), 5) Rivar Tipp Viro 34,70, 6) Matias Linkoaho HKV 34,74, 7) Pietari Valoranta JKU 34,84, 8) Sampo Kiviharju HämTa 34,88 (35-v. SE), 9) Joel Turkka TP 35,04, 10) Elias Jrad KU-58 35,12, 11) Ilari Ryyppö TU-38 35,61, 12) Benjamin Stendahl BorgåAk 35,64 (D-erän voittaja), 13) Ville Aarnivala TP 35,89, 14) Pekka Sinkkonen HIFK 36,11, 15) Anton Kunnas SibVa 36,21, 16) Petri Ihander KUYU 36,28 (E-erän voittaja), 17) Dani Lirkki JKU 36,56, 18) Iiro Surkka JKU 36,59, 19) Jevgeni Aleksandrov HIFK 36,61, 20) Lauri Eneh TU-38 37,03 … Anton Tallbacka HIFK keskeytti.

110 m aj (4,1 m/s): 1) Valtteri Kalliokulju LiePa 13,91, 2) Arttu Saari KUYU 14,66, 6) Akim Rauf HKV 15,61. – Viktor Kantele BorgåAk kaatui ja keskeytti (esikilp. 14,08), 3) Pyry Santahuhta KankaanpSL keskeytti (esikilp. 14,49).

Esikilpailu (3,6 m/s): 1) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,01, 2) Viktor Kantele BorgåAk 14,08, 3) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,49, 4) Otto Seppälä LamminpKo 14,79, 5) Arttu Saari KUYU 14,83, 6) Akim Rauf HKV 15,59.

200 m aj (-1,8 m/s): 1) Viktor Kantele BorgåAk 24,69 (kkk), 2) Akim Rauf HKV 26,89.

Pituus: 1) Konsta Kauppinen OrimJy 668 (2,9 m/s), 2) Simeon Vorselman HKV 656 (6,8 m/s).

Naiset,

100 m (2,1 m/s): 1) Aino Pulkkinen JKU 11,67, 2) Merituuli Jääskeläinen LUM 11,87 (ae. 11,80, 3,1 m/s), 3) Pirkitta Marjanen PoYU 12,01 (ae. 11,96, 3,1 m/s), 4) Sanni Mahonen JKU 12,05 (ae. 12,01, 3,7 m/s), 5) Sara Francis JKU 12,09 (ae. 11,90, 3,7 m/s), 6) Kerttu Latvala KUYU 12,25 (ae. 12,04, 2,3 m/s)

B-finaali (3,2 m/s): 1) Henriikka Parpala HIFK 12,10, 2) Petra Häggqvist HKV 12,42 (ae. 12,14, 3,1 m/s), 3) Silja Jaatinen HIFK 12,50 (ae. 12,42, 3,7 m/s), 4) Elin Holmberg SibVa 12,52 (ae. 12,35, 3,1 m/s), 5) Noora Juslin BorgåAk 12,54 (ae. 12,19, 4,0 m/s). – Kira Kruuti HKV (ae. 12,16, 2,3 m/s) ei osallistunut B-finaaliin.

C-finaali (1,1 m/s): 1) Lotta Lahtinen IFRaseb 12,61 (ae. 12,45, 3,7 m/s).

300 m: 1) Nea Mattila HIFK 38,10 (ka-7), 2) Jonna Berghem HangIK 39,41, 3) Kristiina Halonen LUM 39,67, 4) Jeanine Nygård VasaIS 39,96, 5) Kira Kruuti HKV 40,63, 6) Hertta Hankimaa KUYU 40,92 (B-erän voittaja), 7) Elin Mickos SibVa 41,08, 8) Rosa Salonen KU-58 41,74 (C-erän voittaja), 9) Kerttu Latvala KUYU 41,97, 10) Rauha Buchwald HKV 41,98, 11) Meeri Salomaa EsboIF 42,60.

100 m aj (2,9 m/s): 1) Noora Juslin BorgåAk 14,01 (ae. 13,72, 2,1 m/s), 2) Iina Holopainen HIFK 14,30, 3) Oona Hujanen HKV 14,51 (ae. 14,38, 2,1 m/s), 4) Jessica Rautelin EsboIF 14,52 (ae. 14,36, 2,1 m/s), 5) Reetta Hämäläinen LA 14,59 (ae. 14,17, 3,2 m/s). – Amanda Liljendal BorgåAk ei osallistunut finaaliin (ae. 14.26, 3,2 m/s).

B-finaali (1,8 m/s): 1) Heidi Parikka HKV 14,52 (ae. 14,40, 2,1 m/s), 2) Janette Hanski KarhU 14,59 (ae. 14,40, 3,2 m/s), Wilma Jungar EsboIF 14,68, 4) Ida Ounaslehto EsboIF 14,81. – Jatta-Juulia Hanski KarhU ei osallistunut B-finaaliin (ae. 14,53, 3,2 m/s).

200 m aj (-2,2 m/s): 1) Nea Mattila HIFK 27,67 (kkk & ka-7), 2) Kristiina Halonen LUM 27,98, 3) Pinja Pikkupeura HIFK 28,54, 4) Oona Hujanen HKV 29,16, 5) Wilma Jungar EsboIF 30,33.

Pituus: 1) Amanda Liljendal BorgåAk 559 (4,3 m/s), 2) Jessica Rautelin EsboIF 555 (3,5 m/s).