Viivi Lehikoinen kiiti Suomen ennätykseen: ”300 metriä tuli tosi hyvin ja jäi sellainen fiilis, että kaikki aidat menivät hyvin”

Viivi Lehikoinen sai kaiken irti SE-juoksussaan Espanjan Huelvassa. Lehikoinen voitti hyvätasoisen 400 metrin aitajuoksun ajalla 54,40, jolla hän kohensi sekunnin kymmenyksellä Münchenin EM-kisojen välierässä viime elokuussa juoksemaansa edellistä SE-aikaa 54,50.

– 300 metriä tuli tosi hyvin ja jäi sellainen fiilis, että kaikki aidat menivät hyvin. Sitä ei tietysti osaa sanoa tarkasti, kun en ole vielä analysoinut aitavälien aikoja, Lehikoinen sanoi.

Kauden ensimmäisessä kilpailussaan Belgian Oordegemissa Lehikoinen juoksi 55,35. Silloin juoksun lopussa vielä takkusi, mutta nyt sekin kulki, vaikkei aivan tuskatta.

– Nyt pystyin vetämään loppuun asti, vaikka loppusuoralla iski pahat hapot. Tuntui, etten meinannut päästä yhdeksännen ja kymmenennen aidan yli, kun kangistuin, Lehikoinen kertaili.

Lehikoinen hallitsi ehjällä aitarytmillään Huelvan juoksua koko matkan. Myös kisan kakkonen, Hollannin Cathelijn Peeters ja kolmonen, Belgian Hanne Claes juoksivat uudet ennätyksensä ajoin 54,65 ja 54,87.

”Oli vaikea sanoa, mikä se kunto nyt on”

Lehikoisen aika on tällä hetkellä tämän kauden maailmantilastossa kuudennella sijalla. Alle 54 sekunnin on päässyt toistaiseksi vain kolme juoksijaa. Kärjessä on Lehikoisen harjoituskaveri, Hollannin Femke Bol ajalla 52,43.

Lehikoinen totesi, ettei oikein osannut odottaa Huelvan juoksulta mitään.

– Nyt on takana aika erilainen harjoituskausi kuin viime vuonna. Keskityin tosi paljon aitomiseen ja tein paljon kovatehoisia ”happoharjoituksia”, enemmän kuin viime vuonna, ja nopeus ei ole kehittynyt niin paljon kuin viime vuonna. Siksi oli vaikea sanoa, mikä se kunto nyt on, Lehikoinen sanoi.

Lehikoisen mukaan erilainen harjoituskausi on kuitenkin tuottanut hyvää tulosta.

– Olen keskittynyt harjoituksissani paljon lähtöön, aitomiseen ja juoksun alkupäähän, joka vaihteli aika paljon viime vuonna. Se näkyi nyt niin, että olen saanut juoksun alkuun varmuutta.

Lehikoisella on menossa tiivis kisaputki. Hän kilpailee seuraavan kerran lauantaina Genevessä ja 13. kesäkuuta vuorossa on Paavo Nurmi Games.

– Se on vaan kiva, kun tulee paljon hyviä kisoja viikon sisään, Lehikoinen tuumi.

Kova juoksuilta

Huelvan kilpailut olivat muutenkin kovatasoiset, varsinkin keskimatkoilla.

Naisten 800 metrillä Kenian Vivian Chebet Kiprotich paineli huipputulokseen 1.58,80. 2.00-alkuisen tuloksen teki kuusi juoksijaa, ja alle 2.03:n pääsi 10 juoksijaa. B-erän voittoon tarvittiin aika 2.02,82. Hiljaa ei menty B-erässäkään, kun voittoaika oli 3.38,38. C-erä voitettiin 3.42-tuloksella.

Bahrainin Salwa Eid Naser voitti naisten 400 metriä ajalla 49,78. Kenttälajit jäivät aika tavalla juoksujen varjoon. Naisten pituudessa Yhdysvaltain Tara Davis-Woodhall teki kuitenkin tuloksen 685 ja miesten kolmiloikassa Kuuban Cristian Attanay Napoles venytti lukemat 17.10. Naisten seipään voitti Sveitsin Angelica Moser tuloksella 450.

Huelva, Espanja 6.6., Meeting Iberoamericano

Naiset 400 m aj: 1) Viivi Lehikoinen Suomi 54,40, 2) Cathelijn Peeters Hollanti 54,65, 3) Hanne Claes Belgia 54,87, 4) Viktoriya Tkachuk Ukraina 55,62, 5) Carla Garcia Espanja 56,97, 6) Eleonora Marchiando Italia 57,28.

Tuloslinkki: https://rfealive.info/Results/Schedule?chid=HU23#