Viipurin Urheilijat ry hakee toiminnanjohtajaa

Viipurin Urheilijat ry hakee toiminnanjohtajaa
Viipurin Urheilijat ry on vuonna 1918 perustettu perinteikäs yleisurheiluseura, joka liikuttaa vuosittain noin 300 lasta ja aikuista Helsingin alueella. Seura järjestää myös isoja kuntotapahtumia, kuten Länsiväylä- ja Pääkaupunkijuoksun.
Viipurin Urheilijat on seura, josta lapsi löytää hauskan ja monipuolisen harrastuksen ja voi jatkaa harrastusta aina veteraanisarjoihin asti. 
 
Etsimme helmikuun alussa alkavaan työsuhteeseen itsenäiseen työhön kykenevää toiminnanjohtajaa.
 
Toiminnanjohtaja vastaa seuran operatiivisesta toiminnasta, taloudesta ja viestinnästä sekä tapahtumien järjestämisestä. Työhön kuuluu myös seuran valmennusjärjestelmän kehittämistä, käytännön valmennustoiminnan suunnittelua ja toteutusta. Työtehtäviin sisältyy lisäksi avustushakemusten ja yhteistyökumppanien hankintaa.
 
Odotamme sinulta – kykyä johtaa ja innostaa erilaisia ihmisiä niin vapaaehtoisia kuin palkallisia. Sinulla on soveltuva koulutus ja/tai kokemusta vapaaehtoisjärjestön johtamisesta sekä valmennusosaamista.  Omaat tarvittavat taloudelliset taidot seuran johtamiseen mm. osaat tehdä talousarvion ja kassavirtalaskelman sekä seurata niitä.  Tehtävässä menestyminen edellyttää myös hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja.
 
Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus esimiestyöstä, yhteistyökumppanien hankinnasta sekä isompien tapahtumien järjestämiseen liittyvä osaaminen.
Toiminnanjohtajan tehtävät edellyttävät valmiutta työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin sekä joustavuutta työajoissa.
 
Hakemukset
Vapaamuotoiset hakemukset sekä CV pyydetään palkkatoivomuksineen toimittamaan
9.12. mennessä seuran puheenjohtajalle: Taina Vilén, taina.vilen@clevelaw.fi
Tiedustelut puheenjohtaja Taina Vilen, taina.vilen@clevelaw.fi
 
Urheilullisin Terveisin
 
Ville Hyvärinen
toiminnanjohtaja
Viipurin Urheilijat ry
myllypurontie 1
00920 Helsinki
0400 964 125
 
www.lansivaylajuoksu.fi – Tervetuloa aloittamaan juoksukausi kanssamme!
www.viipurinurheilijat.fi – Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen!
www.paakaupunkijuoksu.fi -Puolimaraton Helsingin keskuspuistossa jo vuodesta 1974.