Vattulainen pinkoi kauden toisen kympin Hollannissa

Vattulainen kohensi puolimaratonin ennätystään Napolissa

Joensuun Katajan Arttu Vattulaisen toiveet 10 000 metrin ennätyksen kohentamisesta eivät täyttyneet Hollannin Leidenissä. Kauden toinen 10 000 metrin kisa sujui ajassa 29.40,45. Keväällä Huelvassa juostu ennätys on 29.14,62.

– Tämä oli minulle yksi kesän tärkeimpiä kisoja. Toiveena oli juosta alle 29 minuutin aika, pettynyt Vattulainen harmitteli.

Vattulainen ohitti 5000 metriä tavoitteiden mukaisesti ajassa 14.30, mutta loppuun asti hän ei tuota tahtia jaksanut.

– Minulle on harvoin käynyt niin, että juoksun toinen puolisko tulee noin hiipuen. Olisiko pitänyt tehdä nyt enemmän 10 000 metrin harjoittelua. Viime ajat harjoittelu on ehkä ollut enemmän sellaista 5000 metrin treeniä, Vattulainen pohti.

Leidenissä 10 000 metrin kilpailun voittoon viiletti ugandalainen Sam Cherop ennätyksellään 27.39,45. Vattulainen oli kilpailussa kahdeksastoista.

– Olosuhteet olivat hyvät ja sinne 7-8 kilometriin riitti hyvin porukkaa siinä ympärillä. Vasta viimeiset pari kilsaa tulin yksin, Vattulainen kertaili.

Leiden, Hollanti:

kv. kilpailu:

Miehet, 10 000 m: 1) Sam Cherop Uganda 27.39,45,…18) Arttu Vattulainen Suomi 29.40,45.

Kaikki tulokset