Vattenfall Seuracupin finaalijoukkueet ovat selvillä!

Aurinkoinen sää vauhditti juhannusviikon Vattenfall Seuracup-kisoja

Vattenfall Seuracupin finaaleihin lähdetään kutkuttavan jännittävästä tilanteesta: kaikkien sarjojen kärkijoukkueet ovat melko pienen pistemäärän sisällä. Kahden viikon päästä, 29.8., luvassa on huikean hieno finaalipäivä!

SUL lounaisen alueen päälliköllä Mika Tyrköllä on monta syytä hymyyn. Hän iloitsee Vattenfall Seuracupiin osallistuvien seurojen määrän kasvusta sekä siitä, että finaaleihin saatiin täysi osanotto kaikille neljälle finaalipaikkakunnalle.

  • Näin Ruotsi-ottelun välivuotena finaalista pois jäämisen kynnys on matalampi. Siitä huolimatta saimme finaaleihin täyden määrän joukkueita kaikille finaalipaikkakunnille. Tera-sarjassa taso oli äärimmäisen kova. Finaalista pudottiin huomattavan kovilla pistepoteilla.

Tyrkön mukaan Vattenfall Seuracupin taso on noussut vuosi vuodelta.

  • Monet seurat ovat tehneet tänä vuonna omia piste-ennätyksiään. On ilahduttavaa, että myös Seuracupin joukkuemäärä on kasvanut. Tänä vuonna mukana oli yhteensä 199 seuraa, seitsemän enemmän kuin viime vuonna.

29.8. kilpailtavissa Vattenfall Seuracupin finaaleissa on mukana 64 joukkuetta ja noin 3500 urheilijaa. Finaalin järjestäjäseuroja ovat: Sulkavan Urheilijat-41, Laitilan Jyske, Varkauden Kenttä-Veikot ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilu.

 

Finaalijoukkueet sarjoittain:

Kilo – 2015

1. Kaustisen Pohjan-Veikot      21306

2. Pihtiputaan Tuisku                 20135

3. Säkylän Urheilijat                   19516

4. Lappajärven Veikot               19313

5. Vähänkyrön Viesti                 17454

6. Sulkavan Urheilijat -41         17408 (finaalijärjestäjä)

7. Töysän Veto                           15342

8. Yläneen Kiri                             15085

9. Maaningan Mahti                  14852

10. Kälviän Tarmo                      14209

11. Vehmaan Kiisto                    13902

12. Ristiinan Urheilijat               10956

14. Vahdon Tuisku                     10871

16.  Karvian Kiri                         8822

17. Marttilan Murto                   7214

19. Varpaisjärven Vire              6599

 Mega – 2015

1. Noormarkun Nopsa              28944

2. Pyhäselän Urheilijat              27149

3. Lauttakylän Luja                    25454

4. Sjundeå IF                             23759

5. Alavuden Urheilijat                23534

6. Ähtärin Urheilijat                    23258

7. Iitin Pyrintö                             23090

8. Tammelan Ryske                   22517

9. Karkkilan Pojat                       21889

10. IF Åsarna                               21414

11. Juvan Urheilijat                    20754

12. Kalajoen Junkkarit               20497

13. Laitilan Jyske                        19908  (finaalijärjestäjä)

14. Kauhavan Wisa                    19579

15. Kerimäen Urheilijat             19354

16. IF Nykarlebynejden             19071

Giga – 2015

1. Naantalin Löyly                      27994

2. Lempäälän Kisa Yleisurheilu  27312

3. Raision Kuula                          27254

4. IK Falken                                  26784

5. IF Drott                                    25914

6. Sibbo Vargarna                      24731

7. Vammalan Seudun Voima    23326

8. Lapuan Virkiä                          23255

9. Kankaanpään Seudun Leisku 22758

10. Ilmajoen Kisailijat                22469

11. Janakkalan Jana                   21509

12. Kaipolan Vire                        19098

13. Liedon Parma                       17833

14. Orimattilan Jymy                 17456

15. Valkeakosken Haka             16341

19. Varkauden Kenttä-Veikot  12847 (finaalijärjestäjä)

Tera – 2015

1. Tampereen Pyrintö               32896

2. Lahden Ahkera                       32022

3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 31706

4. Lappeenrannan Urheilu-Miehet 30118

5. Espoon Tapiot                        30108

6. Borgå Akilles                           29120

7. Savonlinnan Riento               29115

8. Helsingin Kisa-Veikot            28939

9. Turun Urheiluliitto                 28858

10. Hyvinkään Seudun Urheilijat 28071

11. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 28025 (finaalijärjestäjä)

12. Hämeenlinnan Tarmo         27142

13. Imatran Urheilijat                27033

14. Seinäjoen Seudun Urheilijat 26401

15. Kuopion Reipas                    25502

16. Karhulan Katajaiset             25135