Vantaan Kultainen Keihäs avaa EM-kesän keihäsmittelöt

Vantaan Kultainen Keihäs avaa EM-kesän keihäsmittelöt

Keihäänheiton kärkinimien kausi alkaa Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailussa lauantaina (26.5). Tero Pitkämäki kohtaa muiden muassa Oliver Helanderin ja Lassi Etelätalo. Jenni Kangas ja Heidi Nokelaisen ovat naisten kilpailun suosikit.

– Kyllä kauden avaus aina jännittää, ja pieni jännitys pitää ollakin, että saa jotakin aıkaiseksi, Pitkämäki tuumi kilpailun mediatilaisuudessa.

Pitkämäen mukaan 85 metrin heitto on hakusessa Vantaalla.

– Kutkuttava tilanne. Kauden ensimmäisessä kilpailussa ei ole ikinä ole satavarma, minne se lentää, mutta vire on ollut hyvä ja kyynärpää on ollut tosi hyvässä kunnossa maaliskuisen putsauksen jälkeen, Pitkämäki sanoo.

IF Raseborgia edustava Helander heitti viime kesänä 80,25 ja tavoittelee nyt paikkaa EM-joukkueessa sekä nousua kovalle kansainväliselle tasolle.

– Syksyn harjoittelu meni hyvin, sitten oli selkäkipuja, mutta nyt on kaikki taas mennyt hyvin. Heittoja on tullut paljon enemmän kuin viime vuonna. Kauden tavoite on 85 metriä ja se on ihan realistinen tavoite, Helander arvioi hyvien treeniheittojen perusteella.

Kauden mittaan Helander on hilannut ominaisuuksinaan eteenpäin.

– Raaoissa ominaisuusarvoissa on menty eteenpäin. Ei hirvein harppauksin, mutta varsinkin lajivoimaa on tullut, sanoo Helanderin valmentaja Glenn Lignell.

Toiveikas on Etelätalokin, 30, joka heitti EM-kisoissa neljänneksi neljä vuotta sitten Zürichissä. Samalta kesältä on myös ennätys 84,98. Sittemmin Etelätalo on käynyt kahdesti kyynärpääleikkauksessa ja viime syksynä operoitiin tukijalan nilkkaa.

– Heittäminen on ollut mukana harjoittelussa syksystä asti läpi kauden kerran viikossa. Sen suhteen tilanne nyt parempi kuin viime vuonna. Jos nyt pääsisi yli 80 metrin, se olisi sellainen tyydyttävä avaus, Etelätalo sanoo.

Nokelainen ja Kangas luottavaisina

Kultainen Keihäs -kilpailun naisten kilpailun voittaja saa kiinnityksen ikuisesti kiertävään keihäänheittäjä-patsaaseen. Patsas on nyt Heidi Nokelaisen hyllyssä, eikä hän aio siitä luopua. Takana on hyvä harjoituskausi

– Äskettäin harjoitusleirillä heittäminen oli jo aika paljon varmempaa kuin viime vuonna. Kymmenestä heitosta pystyin heittämään kahdeksan hyvin. Nyt alkukesästä on tärkeää, että heittäminen pyörähtää oikeaan suuntaan.

Talven aikana Nokelaisen harjoittelua on ryydittänyt yhteistyö Heli Rantasen kanssa.

– Heli on tuonut lisää rohkeutta heittää kovaa, Nokelainen sanoo.

Jenni Kangas oli viime kesänä naisten keihäänheiton ykkönen ja uskoo, että Kultainen Keihäs -kilpailussa liikutaan jo 60 metrin tuntumassa.

– Oma harjoituskausi oli nousujohteinen. Harjoittelu oli tosi paljon tekniikkapainotteista. Sitä on kehitetty ja siinä onnistuttu. Iso asia on ollut tukijalan käyttö. Nyt varmempi olo kuin viime kesään lähdettäessä, Kangas arvioi.

Myllymäellä nuoria haastajia

Kultainen Keihäs –kilpailun yhteydessä juostaan myös mielenkiintoinen 100 metrin kilpailu. Matkan kaksinkertainen Suomen mestari, Kankaanpään Seudun Leiskun Ville Myllymäki kohtaa siinä nuoret haastajat: Vantaan Salamien 18-vuotiaan Riku Illukan ja Porvoon Akilleksen 21-vuotias Willem Kajanderin sekä 22-vuotiaan Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalaisen.

Illukka ja Kajander pudottivat viime kesän ennätyksensä lukemiin 10,63 ja 10,66.

Kaasalaisen ennätys 10,56 on toissa kesältä. Myllymäki, 28, on juossut matkan 10,38.

Kultainen Keihäs, osanottajalistat:

Miehet, keihäs:

Tero Pitkämäki, SeinjsU 91,53/88,27 (2017)

Oliver Helander, IF Raseb 80,25

Lassi Etelätalo, JoensKa 84,98/77,80

Joni Karvinen, JoensKa 80,02/71,35

Jiannis Smalios 81,89/79,89 (2018)

Toni Keränen, LimNM 72,43

Pasi Kuusinen HeinI 76,48/73,21

Toni Lifländer, ImU 74,06

Tuukka Taitonen HIFK 69,38/68,79

Teemu Narvi KanksLei 56,61

Naiset, keihäs:

Jenni Kangas, SeinsU 60,98

Heidi Nokelainen, JoensKa 62,13/58,55

Sanni Utriainen TamPy 63,03/56,12

Jelena Jaakkola, SoinSI 58,89/56,92

Jatta-Mari Jääskeläinen, TuUL 56,47

Elina Kinnunen, UudKK 54,30

Saara Lipsanen, LappUM 56,20

Laura Pesola, ReisjPi 53,64

Julia Valtanen RaumU 53,41

Suvi Kemppainen, KajKI 53,00

Meri Rautamies, KarhKa 51,08

Sofia Pölkky, SeinsU 46,84  

Miehet, 100 m

Ville Myllymäki, KanskLei, ennätys 10,38/ kaudella 2017 10,47

Viljami Kaasalainen MikkKV 10,56/10,61

Riku Illukka Va 10,63/10,63

Willem Kajander BorgåAK 10,66/10,66

Mikke Jaakkola LänsiUU 10,70/10,70

Konsta Alatupa KokkTU 10,82/10,82

Tuukka Huuskola Esbo IF 10,92/10,92

Arttu Paananen HKV 10,98/10,98

Parakeihäs naiset:

Marjaana Heikkinen, F34

Jasmine Repo, F5

Parakeihäs miehet:

Santeri Karvo, F57

Marcus Kavaleff, F34

Tuomas Manni, F34

Jasu Saario, F34

Henry Sundblom, F54

Aikataulu

Kultainen Keihäs,

Vantaan Myyrmäen kentällä 26.5.2018

Klo 13.00 Miehet 17-v. keihäs

Klo 13.30 Parakeihäs

Klo 14.20 Naiset, 17-v. keihäs

Klo 16.00 Miehet, 100 m 1. juoksu

Klo 16.20 Naiset, keihäs

Klo 17.40 Miehet, 100m 2. juoksu

Klo 18.00 Miehet, keihäs