Valtteri Kalliokulju jatkoon, vaikka Ilari Manninen juoksi nopeammin

Valtteri Kalliokulju jatkoon

19-vuotiaiden MM-kilpailuiden toisen päivän aamukilpailuissa Bydgoszczissa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ilari Manninen juoksi 110 metrin aitajuoksun alkuerissä upeasti 13,85, mutta karsiutui. Sen sijaan Liedon Parman Valtteri Kalliokulju taisteli jatkoon, vaikka hänen aikansa olikin selvästi hitaampi 14,12.

Manninen oli oman eränsä neljäs ja aikavertailun 24:s, mutta oli lopulta aikavertailun nopein karsiutuja. Kalliokulju oli omassa erässään kolmas. Hänen eräänsä osui alkuerien ainoa vastainen tuulenpuuska. Aiemmin tällä kaudella suotuisammissa olosuhteissa hän on juossut 0,40 sekuntia nopeammin 13,72.

Alkuerien viisi nopeinta juoksivat välille 13,40 – 13,48 ja heistä kaikkein nopein oli Japanin Takumu Furuya. Eurooppalaisista aitajuoksijoista Manninen oli 7:nneksi nopein ja Kalliokulju 11:nneksi nopein.

Aitojen korkeus 19-vuotiaiden junioreiden ikäluokassa on neljäsosa englantilaista jalkaa matalampi, kuin miesten sarjassa. Metrimitoissa ilmaisten miesten aitojen korkeus on 106,7 cm ja junioreiden 99 cm.

 

Tuomas Valle aitoi ennätyksensä

Neitosten kuulantyönnön karsinnassa Kuopion Reippaan Eveliina Rouvalin ensimmäinen työntö kantoi 13,74, toinen 13,95 ja kolmas oli yliastuttu. Hän sijoittui 24 urheilijan karsinnassa 19:nneksi. Eurooppalaisista kuulantyöntäjistä Rouvali oli 10:s.

Karsintarajaan 15,50 metriä ylsi viisi kilpailijaa. Finaaliin selviydyttiin tuloksella 14,65, minkä tuloksen Rouvalikin on tänä vuonna saavuttanut jo kahdeksassa kilpailussa. Hänen oma ennätyksensä on 15,16.

Nuorukaisten kymmenottelun toinen päivä alkoi 110 metrin aitajuoksulla, missä Helsingin Kisa-Veikkojen Tuomas Valle onnistui juoksemaan uuden ennätyksensä 14,51 ja sijoittui tässä lajissa yhdeksänneksi. Vallen vahvin laji kiekonheitto on tätä kirjoitettaessa juuri alkamassa. Päätöslaji 1500 metriä juostaan kello 22.00.

Vallen lisäksi tänään kilpailee vielä neljä suomalaista. Aaron Kangas osallistuu moukarinheiton ensimmäiseen karsintaryhmään kello 13.50 ja Aleksi Jaakkola toiseen kello 15.10. Valtteri Kaliokulju juoksee 110 metrin aitajuoksun välierissä kello 19.10 ja Saija Seppä 800 metrin välierissä kello 19.45.

 

Kiekonheitossa Valle oli viides

Kymmenottelun seitsemännessä lajissa kiekonheitossa Tuomas Valle onnistui erinomaisesti. Hän heitti 2,72 metriä ennätyssarjansa tulosta pidemmälle 48,18 ja oli tässä lajissa viides. Yhteispisteissä Valle nousi 13:nneksi pistein 5431.

Valko-Venäjän Maksim Andraloitsilla on ylivoimainen 311 pisteen etumatka toisena olevaan Viron Johannes Ermiin pistein 6028. Hänen jälkeensä on hyvin tasaista. Vallekin on jäänyt toisena olevasta Ermistä vain 286 pistettä. Seuraava laji on kello 14.05 alkava seiväshyppy, joka aiemmin on ollut Vallen kaikkein heikoin laji.

(Mikko Nieminen. SYUA.)

 

BYDGOSZCZ (POL) 19.-24.7.2016 XVI 19-v. MM-kilpailut

LIVE-Tulospalvelu:

 


bydgoszcz_2016_-_miesten_10000_metrin_mitalikolmikko.jpg

10000 metrin mitalikolmikko juoksi tiistai-iltana hämmästyttävät ajat: 1) Rodgers Kwemoi Kenia 27.25,23, 2) Aron Kifle Eritrea 27.26,20, 3) Jacob Kiplimo Uganda 27.26,68. Viimemainittu on ilmoitettu 15-vuotiaaksi ja olisi parantanut 17-vuotiaiden ME:tä yli minuutin. (Getty images for IAAF.)