Valmentajaa vaihtanut Kristiina Mäki: Oma kunto pieni arvoitus

Mäki pinkoi kaikkien aikojen kakkoseksi

Kristiina Mäki starttaa sunnuntaina Vierumäellä maastojuoksun SM-kisoihin uteliaana. Talven jalkapohjavaivojen ja syksyisen valmentajan vaihdoksen jälkeen oma kilpailukunto on pieni arvoitus.

– En oikein sanoa missä kunnossa olen. Edellisen valmentajan kanssa osasin sanoa etukäteen mitä juoksen, mutta nyt harjoittelu on muuttunut ja tilanne on erilainen, Mäki sanoo.

Suomessa Lahden Ahkeraa edustava Tshekin ja Suomen kaksoiskansalainen siirtyi syksyllä Pavel Tunkan valmennukseen juostuaan sitä ennen kuusi vuotta Pavel Červinkan ohjeilla.

– Tunka on valmentajana varovaisempi. Olen treenannut nyt vähemmän kuin aikaisemmin. Saa nähdä, onko se ollut hyvä vai huono asia, Mäki sanoo,

– Hän haluaa minun keskittyvän enemmän 1500 metrille, koska tässä alkavat olla käsillä ne viimeiset vuodet, jolloin vielä pystyy kehittämään nopeutta.

Viime kesänä  Mäki, 24, pudotti Turussa 1500 metrin ennätyksensä lukemiin 4.08,68. Ennätys syntyi kesällä myös 5000 metrillä, jonka Mäki juoksi 15.31,15. Amsterdamin EM-kisoissa hän oli 5000 metrillä yhdeksäs.

– Tunka haluaa, että tavoittelen kesällä Lontoon MM-kisojen tulosrajaa 1500 metrillä, Mäki sanoo. Naisten eurooppalaiselle mailille tuo raja on 4.07,50.

SM-maastoihin vuoristoleiriltä Italiasta

SM-maastoissa naisten 6 kilometrin mestaruus, kuten muutkin tittelit, ratkotaan Ville Hautalan laatimalla, nurmipohjaisella kahden kilometrin radalla. Radan terävät tömpäreet rikkovat rytmiä, joten onnistuminen vaatii kuntoa, mutta myös taktista silmää rytmittää juoksua.

Miten Mäen juoksu kulkee Vierumäellä on Mäelle arvoitus myös sikäli, että harjoituskausi on ollut rahtusen rikkonainen. 

– Etelä-Afrikan harjoitusleirillä meni pakaralihas jumiin. Sen kanssa kesti kolme viikkoa ennen kuin se oli taas juoksukunnossa. Sitten, kun tein ensimmäisen hallitreenin, jalkapohjaan tuli vanha vaiva, joka lopetti juoksuharjoittelun kokonaan kahdeksi kuukaudeksi, Mäki kertoo.

Juoksutauko tarkoitti, että hallikausi jäi tyystin väliin. Kevään mittaan juoksu on kulkenut. SM-maastoihin Mäki tulee Tshekin kautta, mutta lähes suoraan vuoristoleiriltä. Hän päätti tiistaina korkeanpaikan harjoitusrupeaman Italiassa.

– Harjoiteltiin 1600 metrissä ja asuttiin 2000 metrissä. Voi olla, että tuon leirin rasitus tuntuu vielä Vierumäellä, Mäki arvelee.

Mäki ei ollut mukana SM-maastoissa viime keväänä, mutta oli kahdella edellisellä kerralla hopealla naisten kilpailussa. Suosikiksi hän ei itseään laske.

– Johanna (Peiponen) on varmaankin suosikki, mutta tietysti kun kyse on maastojuoksussa, moni voi yllättää, Mäki arvioi.