Lappeenrannan Urheilu-Miesten Alisa Vainio juoksi SM-maratonin voittoon ajalla 2.27.47 Jyväskylässä Finlandia-maratonilla. Se oli hänelle suunniteltu harjoitusjuoksu kohti kahden viikon päästä juostavaa kovaa Berliinin maratonia ja sujui suunnitelmien mukaan.
Vainio piti koko matkan tasaista 3.30-3.35 min/km-vauhtia, mutta kiihdytti viimeiset kilometrit noin 3.19:n kilometrivauhdilla. Puolimatkan väliaika oli 1.14.36. Harjoitusvetona toteutettu kilpailu on tulokseltaan Vainion uran kahdeksanneksi paras.
– Tämä oli hyvä reissu. Oli tosi kivaa porukkaa tuossa matkalla ja vika kierroksen yritin vetää vähän nousujohteisesti, että saan vähän tuntumaa Berliiniin. Tuntui ihan hyvältä ja rennolta, Vainio hehkutti.
Tyytyväinen harjoitusjuoksuun oli myös Vainion valmentaja Jarmo Viskari.
– Nuo kommentit mitä Alisa sanoi, että tuntui helpolta ja pystyin kiihdyttämään lopussa, kertovat, että hyvä treeni tuli, Viskari sanoi.

”Berliinin vedän vähän Birminghamin EM-kisojen kunnon rippeillä”
Berliinin maratonille Vainio ”ei lähde himmailemaan”, mutta kilpailu on hänelle myös askel kohti joulukuun 6. päivä juostavaa Valencian maratonia.
– Halusin yhden kisan ennen Valenciaa. Berliini oli siihen aikataulullisesti paras. Siihen jää tarpeeksi pitkä väli Valenciaan, joka on minulle vielä sellainen kauden päätähtäin, Vainio sanoi.
– Berliinin vedän vähän Birminghamin EM-kisojen kunnon rippeillä. Tässä ei kuitenkaan ole ehtinyt vetää sellaista kunnon palautumis- ja treenijaksoa. Odotan sieltä silti hyvää juoksua. En lähde sinne himmailemaan.
Nyt Vainiolla on edessä yksi treeniviikko, jota seuraa maratonille valmistava viikko ennen Berliinin kilpailua. Vainio voitti kuukausi sitten Euroopan mestaruuden Birminghamissa ajalla 2.22.26. Oma ja Suomen ennätys on viime helmikuussa Sevillassa juostu 2.20.39.

Kuosmaselle komea ennätysparannus
Vainion takana hopeaa otti Kuopion Reippaan Anni Kuosmanen ajalla 2.34.59 ja pronssia Petra Kilpeläinen Lahden Ahkera, 2.43.05.
Kuosmaselle, 31, tulos oli komea ennätysparannus, sillä aikaisempi aika 2.45.46 parani yli kymmenellä minuutilla. Sen hän oli juossut kaksi vuotta sitten voittaessaan SM-tittelin.
Kuosmasella on myös puolimaratonin Suomen mestaruus viime keväältä ajalla 1.16.29 ja kaksi hopeista SM-mitalia aikaisemmilta vuosilta maratonilla ja puolikkaalla.
– En osannut odottaa näin hyvää aikaa. Täysmaraton hermostutti aika paljon. Siitä on kaksi vuotta, kun olen sen viimeksi juossut. Maraton on pitkä ja mentaalisesti raskas matka, vaikka puolimaratonit ovat menneet hyvin, Kuosmanen sanoi.
Kuosmasen juoksi alkumatkan ryhmässä, mutta taivalsi sitten ison osan reitistä yksin.
– Aluksi juoksin miesten kanssa. Siinä kyseltiin väliajat ja tavoitteet. Minä sanoin, että menen fiiliksen mukaan. Se on minulle tyypillistä hyvässä ja pahassa, tänään se oli hyvässä, Kuosmanen sanoi.

SM-maratonin miesten mitalistit olivat Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää ajalla 2.20.27, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden William Mäkinen, 2.25.54, ja Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela, 2.27.24.
Järvenpää, jolla on SM-mitaleita iso määrä, voitti nyt uransa ensimmäisen maratonin Suomen mestaruuden. Nummelalle mitali oli jo uran seitsemäs SM-maratonilta. Kisan yllätysnimi oli Yhdysvalloissa syntynyt ja siellä asuva William Mäkinen, 26, jonka isä on suomalainen.
– Olin nyt vain käymässä Suomessa, kertoi maratonin parhaimmillaan 2.24.56 juossut Mäkinen, jolla on taustaa myös ratajuoksijana.


Jyväskylä:
SM-maraton:
Miehet, maraton: 1) Jarkko Järvenpää TampPy 2.20.27, 2) William Mäkinen JyväskKU 2.25.54, 3) Aki Nummela HKV 2.27.24, 4) Sami Pahkala HimangU 2.28.10, 5) Kuisma Björn JoensKa 2.30.14.
Naiset, maraton: 1) Alisa Vainio LUM 2.27.47, 2) Anni Kuosmanen KuopRe 2.34.59, 3) Petra Kilpeläinen LahdA 2.43.05, 4) Ida-Emilia Pulkkanen PaimU 2.53.36, 5) Elisa Sihvola ViipU 2.55.07.



