Vainio jakoi voimansa oikein ja onnistui MM-maratonilla: ”Ei ollut ihan helpoin kisa”

Alisa Vainion vauhdinjaoltaan onnistunut vahva juoksu toi 16. sijan Eugenessa naisten MM-maratonilla maanantaina. Vainio taittoi reitin ajassa 2.30.29 ja oli kilpailun neljänneksi nopein eurooppalainen.

– Ei ollut ihan helpoin kisa. Jossakin kohtaa tuntui tosi kovalta, mutta sitten piti vaan jatkaa, Vainio muisteli maratonin toisella runsaan 14 kilometrin kierroksella alkaneita tuntemuksia.

– Se oli sellaista uupumista. Ei ollut ihan terävä ja jaksava olo.

Kilpailu alkoi aamukuudelta kirpeässä säässä. Nopea reitti ja kilpailun aikana lämmennyt, tyyni juoksusää näkyivät ajoissa.

Etiopian Gotytom Gebreslase voitti maailmanmestaruuden kisaennätyksellä 2.18.11. Kenian Judith Korir oli toinen ennätyksellään 2.18.20. Ratkaisevan irtiottonsa Gebrselase aloitti 1500 metriä ennen maalia.

Israelia edustava Lonah Salpeter oli kovatasoisen kilpailun kolmas ajalla 2.20.18. Entisen kisaennätyksen alitti myös Eritrean ennätyksen 2.20.29 juossut Nazret Weldu.

Vainio lähti liikkeelle maltilla, kuten oli suunnitellut.

– Alku oli tosi hyvä. Se tuntuiko sellaiselta hölkältä. Siinä oli niin hyvä ryhmä, ettei ollut järkeä lähteä vetämään kovempaa. Hyvä kun pysyttelin ryhmässä, Vainio kertoi.

Alisa Vainio, Finland, maraton

Carolinan kanssa heitettiin tsempit

Matkan varrella Vainio pysytteli kahden tunnin ja 29-30 minuutin vauhdissa, vaikka välillä väsymys painoi. Hyvää juoksuseuraa Vainio sai Ruotsin Hanna Lindholmista ja varsinkin Carolina Wikströmistä, jotka olivat 24:s ja 25:s ajoin 2.32.08 ja 2.32.24

–  Carolina oli siinä, kun lähdettiin viimeiselle kierrokselle. Heitettiin tsempit toisillemme ja jatkettiin yhdessä. Jossain vaiheessa minä vaan jaksoi kovempaa, Vainio kertaili.

Vainio ohitti puolimatkan 21. sijalla ajassa 1.14.51. Hän arveli silloin, että oman ennätyksen 2.29.56 rikkominen ei onnistu, mutta pystyi silti parantamaan sijoitustaan toisella puolikkaalla.

–  Yleensä ajattelen, että minä hyydyn sinne. Nyt oli kiva nähdä, että ainakin yksi selkä sieltä tuli otettua, Vainio sanoi.

Viskari: ”Fiksu juoksu toi hyvän sijoituksen”

Tyytyväinen Vainion juoksuun oli myös paikan päällä kilpailua seurannut ja juoksijaansa kannustanut valmentaja Jarmo Viskari.

– Reitti ja keli olivat mitä parhaimmat. Alisalla oli selkeä suunnitelma, jota hän lähti toteuttamaan erittäin hyvin. Fiksu juoksu toi hyvän sijoituksen, Viskari hehkutti.

Seuraavaksi Vainion katse kääntyy Münchenin elokuisten EM-kilpailujen maratonille.

– Täytyy katsoa, miten palautuminen lähtee käyntiin. EM-kisat ovat olleet suunnitelmissa, mutta tässä täytyy saada harjoitustakin väliin ja katsoa sitten mikä on vire.

https://worldathletics.org/competitions/world-athletics-championships/oregon22/results/women/marathon/final/result