Uusimäki kuudestoista avauspäivän jälkeen NCAA:n hallimestaruuskisoissa

Leo Uusimäki kokosi 3014 pistettä Yhdysvaltain halliratojen yliopistomestaruuskilpailuiden seitsenottelun avauspäivänä. Birminghamissa Alabamassa käytävissä kisoissa Uusimäki on ensimmäisen päivän jälkeen kuudestoista.

Uusimäen tulossarja ottelun avauspäivänä oli 60 metriä 6,95, pituus 712, kuula 12,76 ja korkeus 179. Pituushypyssä Uusimäki sai tuloksen vain toisella hypyllään. Kuulatulos on Uusimäen ennätys hallissa. Korkeudessa 179 meni ensimmäisellä, mutta 182 jäi ylittymättä.

Ottelua johtaa Yhdysvaltain Kyle Garland, joka urakoi 3592 pistettä tuloksin 6,97, 741, 15,38 ja 218. Toisena on pituutta 775 hypännyt ja kuulaa 15,72 työntänyt saksalainen Leo Neugebauer 30 pistettä Garlandista.

Sara Killinen oli painonheitossa 15:s. Killisen kaksi ensimmäistä heittoa toivat pöytäkirjaan ruksin ja kolmas kantoi 18,73. Se ei riittänyt viemään Killistä kolmelle viimeiselle kierrokselle. Killinen on tällä kaudella heittänyt halliratojen SE-lukemat 22,21.

Kilpailun voitti Yhdysvaltain Shey Taiwo ennätyksellään ja talven kärkituloksella 25,55.

Yleisurheilutuloksia/NCAA

Birmingham, Alabama, USA:

NCAA:n halliratojen mestaruuskilpailut:

Miehet, seitsenottelu, tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Kyle Garland  USA 3592 pistettä (6,97, 7,41, 15,38 ja 218), 2) Leo Neugebauer Saksa 3562,…16) Leo Uusimäki 3014 (6,95, 712, 12,76, 179)

Naiset, painonheitto: 1) Shey Taiwo USA 25,55 (kk),… 15) Sara Killinen 18,73.

Kaikki tulokset:

https://flashresults.ncaa.com/Indoor/2022/index.htm