Uusimäki kuorrutti tuplamestaruuden SE:llä – Sainio miesten 300 metrin aitojen mestariksi 19-vuotiaiden SE:llä – Savolainen ja Rautelin moniottelumestarit

Hilla Uusimäki juoksi Tampereella SM-hallikilpailujen kaksoismestariksi ja kuorrutti sen voittamalla sunnuntaina 300 metrin aitajuoksun halliratojen Suomen ennätyksellä 39,70. Miesten 300 metrin aitajuoksun voitti Antti Sainio 19-vuotiaiden SE:llä 35,62.

Edellinen naisten 300 metrin aitajuoksun halli-SE oli Uusimäen viikko sitten juoksema 39,99, josta nyt lohkesi 0,29 sekuntia. Lauantaina Uusimäki voitti Pirkkahallissa 400 metriä ennätyksellään 53,29.

– Jalat tuntuivat yllättävän hyvältä eilisen jälkeen. Maalissa odotin, että aika olisi voinut olla vieläkin kovempi, Uusimäki totesi.

Vaikka ennätys parani roimasti, Uusimäki ei ollut täysin tyytyväinen juoksuun.

– Nyt kun vauhti oli kovempi, aidat tulivat vähän päälle. Olisin pitänyt tihentää rytmiä enemmän.

”Nyt on tosi hyvät lähtökohdat kesään”

Kaksoismestaruus maistui Uusimäelle, joka tekee Petra Stenmanin valmennuksessa väkevää paluuta fyysisten ja henkisten vaikeuksien värittämien vuosien jälkeen.

– Nyt on tosi hyvät lähtökohdat kesään. Nopeus on hyvällä tasolla. Sitä on painotettu harjoittelussa. Nyt täytyy vain pysyä terveenä kevät, Uusimäki sanoi.

Aada Aho oli naisten kilpailussa toinen Suomen kaikkien aikojen tilaston toiseksi parhaalla ajalla 40,49. Ahon tulos on myös uusi 22-vuotiaiden Suomen ennätys.

Kolmas oli B-erän voittanut Essi Niskala ajalla 40,81. Niskala piti hallussaan aiempaa 22-vuotiaiden SE:tä 40,57.

– Juoksu lähti 16 askeleen rytmillä, kun olin miettinyt 15 askeleen rytmiä, mutta jaksoin loppuun asti. Mielummin juoksin tässä erässä, kuin olisin joutunut sisäradalle kuumassa erässä, Niskala sanoi.

Neljänneksi juoksi  itävaltalaisen, ex-pikajuoksija Viola Kleiserin valmennukseen syksyllä siirtynyt Heidi Salminen ajalla 41,21.

– Oltiin just kolme viikkoa harjoitusleirillä Tenerilfalla. Se oli minulle tosi raskas leiri. Tiesin, etten ole ihan parhaassa kilpailuvireessä, mutta kaikki osa-alueet ovat menneet eteenpäin. Olen tosi tyytäväinen uuteen valmennukseen, Salminen sanoi.

Antti Sainio tuuletti villisti mestaruutta.

Sainio mestariksi 19-vuotiaiden halli-SE:llä

Miesten 300 metrin aitajuoksu huipentui viime kesän alle 20-vuotiaiden 400 metrin aitajuoksun EM-mitalistien Antti Sainion ja Jere Haapalahden kaksintaisteluun, jonka Sainio voitti 19-vuotiaiden SE:llä 35,62. Haapalahti oli toinen ennätyksellään 36,05.

Miesten kaikkien aikojen tilastossa Sainion tulos on toiseksi paras. Petteri Pulkkisen nimissä olevasta miesten SE:stä Sainio jäi vaivaiset 0,06 sekuntia.

– Aitoihin kolhimisia oli liikaa. Siinä meni aikuisten Suomen ennätys, mutta sillä ei ole väliä, mestaruus oli tärkeintä, Sainio sanoi.

Sainio pääsi liikkeelle Haapalahden takaa, onnistui hyvin Pirkkahallin kaarteissa, kiri kärjessä etusuoralla ja piti asemat loppuun asti.

– Pidin sen mielessä, kun tulin takakaarteeseen, että pidä lantio ylhäällä ja pidennä vähän askelta, Sainio sanoi.

Voitto viime kesänä junioreiden Euroopan mestarista kotiyleisön edessä maistui Sainiolle.

– Olihan tämä hienoa. Olen ehkä vähän jäänyt varjoon, vaikka olinkin EM-kisoissa hopealla. Nyt on joka päivä ollut treeneissä ajatuksena, että haluan olla ykkönen täällä ja se toteutui, Sainio tuumi.

Haapalainen: ”Ei voi olla pettynyt. Ihan nautin tästä”

Hyvässä talvivireessä on myös Haapalainen, joka on juossut talven mittaan halliennätyksiään useilla matkoilla.

– Vähän Antti pääsi vaanimaan sieltä takaa. Aitojen kanssa oli pientä epävarmuutta, mutta hyvä kisa. Ei voi olla pettynyt. Ihan nautin tästä, Haapalainen sanoi.

Tuomas Lehtonen oli kolmas ajalla 36,07, joka jäi vain sekunnin sadasosan hänen ennätyksestään. Tampereen Pyrinnöllä oli kolme miestä neljän parhaan joukossa, kun Jaakko Linnus oli neljäs ennätyksellään 36,92.

Savolainen taisteli päätöslajissa ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa

Tampereen Pyrinnön Aleksi Savolainen rutisti miesten seitsenottelun viimeisen lajin 1000 metrin loppusuoralla Suomen mestariksi. Savolainen paransi ennätystään 65 pistettä tulokseen 5429. Se on kauden kotimainen kärkitulos.

Ähtärin Urheilijoiden veljespari Juuso ja Ville Toivonen olivat ensimmäisen mestaruutensa voittaneen Savolaisen jälkeen toinen ja kolmas pistein 5386 ja 5258.

Juuso Toivonen lähti päätöslajiin 1000 metrille kuuden sekunnin takaa-ajoasemasta Savolaiseen nähden. Viimeisessä kaarteessa hän oli jo ajanut Savolaista kuutisen sekuntia kiinni, mutta voimat loppuivat. Vahvasti loppusuoran kirinyt Savolainen paransi 1000 metrin ennätystään lähes seitsemän sekuntia.

Muissa lajeissa Savolainen juoksi 60 metriä 7,29, hyppäsi pituutta 672, työnsi kuulaa 13,51, voitti korkeushypyn ennätyksellään 196, aitoi 60 metriä 8,52 ja ylitti seiväshypyssä 466.

Kahden viime vuoden mestari Juuso Toivonen otteli toisen päivän erinomaisesti voittamalla seiväshypyn tuloksella 476 ja tekemällä ennätyksensä 60 metrin aitajuoksussa (8,54) ja 1000 metrin juoksussa (2.47,95). Ville Toivonenkin juoksi 1000 metriä ennätykseensä 2.48,96.

Jessica Rautelin palasi viisiottelun mestariksi: ”Ei tuu ilmatteeks”

Esbo IF:n Jessica Rautelin palasi kolmen viime hallikauden pronssimitaliensa jälkeen kultakantaan. Viisiottelun vuoden 2020 hallimestari Rautelin uusi mestaruutensa Pirkkahallissa kauden kotimaisella kärkituloksella 4008 pistettä.

Rautelinin ensimmäiset lajit hieman kangertelivat, mutta päätöslajissa 800 metrillä hän nousi mestariksi.

– Iloinen olen. Ei tuu ilmatteeks. Fiilis kropassa on ollut koko viikonlopun hyvä, mutta ekassa lajissa aitajuoksussa nyki ja se oli sitten siinä, Rautelin kertoi.

– Pituushyppy oli positiivinen yllätys ja 800 metriä kulkee. Kesää kohti lähden tavoittelemaan uusia ennätyksiä.

Rautelin voitti pituushypyn halliennätyksellään 579. Aitajuoksun tulos oli 8,94, korkeushypyn 161, kuulantyönnön 12,59 ja illan päätteeksi kulki 800 metriä 2.17,82.

Turun Urheiluliiton Emmi Valtonen oli toinen ja Tampereen Pyrinnön Vilma Väliharju kolmas. Molemmat kokosivat ennätyspisteensä 3897 ja 3886.

Väliharju voitti sekä avauslajin 60 metrin aitajuoksun ajalla 8,59 että päätöslajin 800 metriä halliennätyksellään 2.16,57. Valtonen aitoi Väliharjun kanssa saman ajan 8,59 sivuten ennätystään.

Viime vuonna Kalevan kisoissa seitsenottelun voittanut Savonlinnan Riennon Neea Käyhkö epäonnistui avauslajissa aitajuoksussa pahoin viipyen matkalla 9,21 sekuntia. Hän kamppaili vielä 800 metriä halliennätykseensä 2.25,30, mutta jäi neljänneksi 14 pisteen päähän pronssimitalista.

 

TAMPERE 18.2.2024 Suomen hallimestaruuskilpailut, 2. päivä

(Pitkä 300 m rata.)

Miehet,

200 m: 1) Samuel Purola OP 21,05, 2) Riku Illukka VantSa 21,15, 3) Viljami Kaasalainen JKU 21,59 (ae. 21,56), 4) Niilo Mustalahti KuortKu 21,60 (ae. 21,58), 5) Konsta Alatupa JKU 21,80 (ae. 21,58), 6) Roope Saarinen VU 21,88 (ae. 21,53).

800 m: 1) Aleksi Kivelä LempKi 1.52,22, 2) Junnu Korvenpää KU-58 1.52,89 (B-erän voittaja), 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.53,00, 4) Ville Lampinen KU-58 1.53,02, 5) Joona Heiskanen KU-58 1.53,42, 6) Daniel Lundmark HIFK 1.53,75, 7) Oliver Asikainen HKV 1.53,83, 8) Eelis Uitto VU 1.54,01, 9) Lauri Hassi OrivPo 1.54,10, 10) Atte Nevala KU-58 1.54,21 (C-erän voittaja), 11) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,40, 12) Markus Teijula TuUL 1.54,55, 13) Sisu Moilanen TuUL 1.54,64, 14) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 1.54,73, 15) Elias Tuominen TuUL 1.54,90, 16) Alex Rauhala VasaIS 1.55,20, 17) Samu Heikkonen LUM 1.56,01, 18) Tero Reinikainen KuopRe 1.56,62, 19) Jaakko Siltala HKV 1.57,67, 20) Leonard Markén IFVOM 1.57,85, 21) Santtu Heiskanen KU-58 1.57,90, 22) Jussi Raittinen KurikRy 1.58,14, 23) Veikka Ylihärsilä SeinäjSU 1.58,80, Veikko Korpikallio MiKV ei osallistunut.

3000 m: 1) Mika Kotiranta JoKa 8.02,34, 2) Mustafe Muuse TuUL 8.02,56, 3) Ossi Kekki LA 8.04,10, 4) Akseli Ruohola LiePa 8.07,13, 5) Eero Saleva HKV 8.14,17, 6) Niko Putkinen LA 8.17,75, 7) Arash Ahmad Gul LA 8.25,96, 8) Julius Mäkinen TP 8.27,16, 9) Aleksi Anttolainen LA 8.27,58, 10) Eemeli Hirvonen JoKa 8.28,25, 11) Samuel Auvinen JoKa 8.28,68, 12) Teemu Oksanen IkaalU 8.28,88, 13) Joni Virkkala GamlakarlIF 8.36,36, 14) Panu Jantunen HKV 8.37,44, 15) Matias Mononen LA 8.38,36, 16) Jussi Karkkulainen PyhäselU 8.45,51, Leevi Keronen LempKi & Konsta Hämäläinen JoKa keskeyttivät.

60 m aj: 1) Elmo Lakka JKU 7,63 (sivuaa kkk:ta), 2) Santeri Kuusiniemi JKU 7,76, 3) Konsta Kankainen TP 7,89, 4) Arttu Saari KUYU 8,07, 5) Valtteri Kalliokulju LiePa 8,19, 6) Adrian Björkgren JakobstDr 8,21, 7) Matias Komi SibVa 8,79 (ae. 8,42), Viktor Kantele BorgåAk ei osallistunut finaaliin (ae. 8,33).

300 m aj: 1) Antti Sainio TP 35,62 (kkk & 19-v. SE, ent. 35,85 Sainio 11.2. Tampere), 2) Jere Haapalainen TP 36,06, 3) Tuomas Lehtonen LiePa 36,07, 4) Jaakko Linnus TP 36,92, 5) Anton Tallbacka HIFK 37,54, 6) Sakari Vallius JoKa 37,83 (B-erän voittaja), 7) Benjamin Stendahl BorgåAk 38,29, 8) Tomi Laakso TapanilErä 38,37, 9) Samuli Raikunen LiePa 39,24, 10) Markus Hurri LiePa 39,85, 11) Kalle Raitala TP 39,86 (C-erän voittaja), 12) Antti Pihlavisto HKV 40,07, 13) Santtu Räsänen JoKa 40,60, 14) Iiro Surkka JKU 40,64, Santeri Tanner LUU keskeytti.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TP 558, 2) Juho Alasaari LaihLu 548, 3) Albin Lundberg VasaIS 510, 4) Einari Välimäki NoormNo 510, 5) Tommi Järvenpää JKU 495, 6) Oskari Henttinen TuUL 480, 7) Topias Mustonen JoKa 480, Juuso Tornberg RaahVe ilman tulosta (480).

Pituus: 1) Kasperi Vehmaa LUM 779, 2) Heikki Vuorinen ÄänekU 733, 3) Otto Pulkkinen ImatrU 732, 4) Eetu Jokela AlavVi 721, 5) Kristian Peltola JKU 720, 6) Joona Luotonen SibVa 718, 7) Pyry Keränen TuWe 682, 8) Juho Nieminen JKU 672, 9) Konsta Tynkkynen TP 670, 10) Jonatan Kinnunen TuUL 636, Tuomas Rouvali JKU ei osallistunut.

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo LielKi 18,10, 2) Timo Kööpikkä KuivasjAu 17,68, 3) Nico Oksanen TuUL 17,44, 4) Eero Ahola PoYU 17,38, 5) Aatu Kangasniemi EspTa 17,15, 6) Antti-Pekka Rönkkö KiimingU 16,97, 7) Mikko Toiviainen LoimJa 16,67, 8) Panu Tirkkonen KeitKu 16,56, 9) Miika Lahtonen MynämIs 16,08, 10) Henri Pakisjärvi KuivasjAu 15,81.

7-ottelu (60 m, pituus, kuula, korkeus, 60 m aj, seiväs, 1000 m): 1) Aleksi Savolainen TP 5429 (7,29, 672, 13,51, 196, 8,52, 466, 2.49,41), 2) Juuso Toivonen ÄhtärU 5386 (7,20, 688, 11,87, 190, 8,54, 476, 2.47,95), 3) Ville Toivonen ÄhtärU 5258 (7,23, 694, 13,05, 187, 8,49, 416, 2.48,96), 4) Joni Heikkinen OP 4896 (7,25, 647, 13,99, 190, 8,64, 396, 3.14,00), 5) Olavi Halonen 18 HyvinkSU 4722 (7,52, 645, 12,66, 175, 9,03, 446, 3.05,54), 6) Juuso Erkkilä LohtVe 4568 (7,44, 640, 10,38, 175, 8,69, 436, 3.14,03), 7) Jere Liskojärvi HeTa 3515 (7,52, 660, 10,74, ilman tulosta, 8,71, 446, keskeytti), Ville Kattelus 32 YlihJu keskeytti (7,34, 660, 12,90, 181).

4×300 m: 1) TP 2.17,42 (SE, ent. 2.19,02 HKV 1995), (Antti Sainio, Jaakko Linnus, Jaakko Lehtilä, Jere Haapalainen), 2) JKU 2.18,26 (Konsta Alatupa, Santeri Kuusiniemi, Iiro Surkka, Viljami Kaasalainen), 3) SibVa 2.20,93 (Mikael Granqvist, Oliver Enqvist, Rasmus Martin, Matias Komi), 4) LiePa 2.21,92 (Markus Hurri, Tuomas Lehtonen, Samuli Raikunen, Aleksi Viitamäki), 5) HKV 2.22,17 (Matias Linkoaho, Tommi Mäkinen, Juho Pirskanen, Elias Jrad), 6) TuUL 2.22,64 (B-erän voittaja), (Konsta Gröndahl, Markus Teijula, Elias Tuominen, Christian Vänttinen), 7) TP II 2.23,26, 8) KU-58 2.23,37, 9) HIFK 2.23,95, 10) TP III 2.29,00 (C-erän voittaja), 11) TuWe 2.31,32, 12) TP IV 2.32,38, 13) TuSKU 2.56,79 (paraurheilijoiden SE), (Antti Hovi, Eevert Haakana, Joona Forsström, Eetu Kuisma), LUM & OP eivät osallistuneet.

Naiset,

200 m: 1) Aino Pulkkinen JKU 23,86, 2) Milja Thureson LA 23,94, 3) Jenna Kokkonen KajKi 24,02, 4) Anniina Kortetmaa JKU 24,08, 5) Silja Kempas JoKa 24,22 (ae. 24,15), 6) Elisabet Salmela VeitsilKV 24,53 I(ae. 24,42).

800 m: 1) Sara Lappalainen BorgåAk 2.05,90, 2) Veera Mattila VammSV 2.06,66, 3) Veera Perälä LA 2.08,06, 4) Sini Rajaniemi LA 2.08,48, 5) Heini Ikonen JKU 2.08,76, 6) Veera Mensonen MaaningMa 2.10,73, 7) Siiri Rainio JKU 2.11,05, 8) Marika Aarnio TuWe 2.12,76 (B-erän voittaja), 9) Alisa Virtanen JKU 2.12,83, 10) Ilona Pulkkinen TuWe 2.13,86, 11) Rauha Buchwald HKV 2.14,08, 12) Erika Utriainen VeitsilKV 2.14,39, 13) Veronika Virtapohja LA 2.14,85, 14) Sini-Minea Saarikoski KeravU 2.15,24, 15) Viivi Lankinen TuUL 2.15,83.

3000 m: 1) Nathalie Blomqvist PedersFa 8.49,25 (SE, ent. 8.53,60 Camilla Richardsson 2023), 2) Ilona Mononen LA 9.05,62, 3) Sara Lappalainen BorgåAk 9.14,87, 4) Emilia Jousimaa LA 9.36,47, 5) Janette Vänttinen HKV 9.38,57, 6) Taru Palsa HKV 9.46,44, 7) Moona Latvala HKV 9.48,79, 8) Salla Laukkanen JoKa 9.48,86, 9) Vilma Pere EuRa 9.50,89, 10) Katariina Kärkkäinen IisVi 9.53,68, 11) Pihla Hokkanen JKU 10.04,30, 12) Lotta Sundqvist TuUL 10.06,30, 13) Emma Ranta LempKi 10.07,41, 14) Pinja Laasanen SiilinjPo 10.08,11, 15) Anna Haataja OP 10.10,89, 16) Laura Karkkulainen PyhäselU 10.23,30.

60 m aj: 1) Reetta Hurske TP 8,06 (ae. 8,02 kkk), 2) Nooralotta Neziri JKU 8,16, 3) Vilma Mäki AlavuU 8,25, 4) Niina Karttunen SavRi 8,43 (ae. 8,39), 5) Sonja Stång KuivasjAu 8,47, 6) Essi Vehmaa LUM 8,56 (ae. 8,47), 7) Siiri Siirtola HKV 8,63 (ae. 8,46), Saga Vanninen TP hylättiin (ae. 8,47).

300 m aj: 1) Hilla Uusimäki KU-58 39,70 (SE, ent. 39,99 Uusimäki 11.2. Tampere), 2) Aada Aho RaisKu 40,49 (22-v. SE, ent. 40,57 Essi Niskala 2022), 3) Essi Niskala KuivasjAu 40,81 (B-erän voittaja), 4) Heidi Salminen JKU 41,21, 5) Laura Loponen LA 41,98, 6) Martta Valtonen EspTa 43,34, 7) Iida Verainen NouSú 43,38, 8) Iina Holopainen HIFK 43,39, 9) Mathilda Kvist VasaIS 43,46, 10) Reetta Ryynänen JoKa 43,77, 11) Pinja Heinonen JKU 44,00 (C-erän voittaja), 12) Hilla Tuominen LA 44,33, 13) Lotta Metsärinta LaitJy 44,85, 14) Ida Finell BorgåAk 44,85, 15) Matilda Lahti EspTa 45,26, Iida Kastarinen TP ei osallistunut.

Korkeus: 1) Ella Junnila TP 182, 2) Heta Tuuri TuUL 178, 3) Elin Pajunen VasaIS 178, 4) Mia Känsäkangas GamlakarlIF 173, 5) Johanna Nieminen JKU 173, 6) Ella Mikkola TP 173, 7-8) Miia Lindholm HIFK & Aino Aalto VehmaistU 168, 9) Vilma Knutar GamlakarlIF 168, 10-11) Sanna Rautio OP & Katri Katainen KeurKi 160.

3-loikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,58, 2) Jessica Kähärä MiKV 13,58, 3) Senni Salminen ImatrU 13,08, 4) Kira Kytölä EsboIF 12,93, 5) Nea Lento TP 12,91, 6) Jessica Miettinen JoKa 12,74, 7) Elina Kostiainen VihdVi 12,53, 8) Hanna Peltola TP 12,51, 9) Lotta Kirvesmies MiKV 12,35, 10) Wilhelmiina Harju JKU 12,26, 11) Saana Peura TervolTe 12,13, 12) Janita Leppäranta KristiinU 12,07, 13) Janika Jokinen TU-38 11,49, Siri Savolainen TuUL ilman tulosta.

5-ottelu (60 m aj, korkeus, kuula, pituus, 800 m): 1) Jessica Rautelin EsboIF 4008 (8,94, 161, 12,59, 579, 2.17,82, 2) Emmi Valtonen TuUL 3897 (8,59, 164, 11,92, 572, 2.29,77), 3) Vilma Väliharju TP 3886 (8,59, 161, 9,96, 565, 2.16,57), 4) Neea Käyhkö SavRi 3873 (9,21, 173, 11,17, 569, 2.25,30), 5) Elizabeth Fogde MalaxIF 3542 (8,95, 173, 9,35, 553, 2.43,37), 6) Ronja Koivisto TP 3542 (9,57, 152, 12,39, 539, 2.25,57), 7) Laura Lepistö PoYU 3535 (9,39, 152, 13,89, 539, 2.37,14), 8) Emmi Hietanen HämTa 3379 (9,09, 155, 11,11, 522, 2.38,68), 9) Ida Ounaslehto EsboIF 3370 (8,96, 152, 11,69, 556, 2.51,31), 10) Eveliina Lehtola OP 3345 (9,08, 152, 10,80, 530, 2.39,15), 11) Vanessa Lindberg RiihimKi 3297 (9,28, 158, 10,79, 500, 2.38,25), 12) Minttu Mattinen LUM 3189 (9,37, 152, 10,86, 493, 2.38,97), 13) Aada Haavisto TuUL 2908 (9,73, 152, 9,09, 477, 2.43,56), 14) Venla Ruotanen TP 2800 (10,49, 158, 11,67, 455, 2.57,92), 15) Jutta Heino KarkkPo 2660 (9,72, 146, 9,14, 455, 2.57,46).

4×300 m: 1) JKU 2.38,98 (SE, ent. 2.39,07 JKU 2016), (Heidi Salminen, Heini Ikonen, Pinja Heinonen, Aino Pulkkinen), 2) LA 2.39,52 (Laura Loponen, Veera Perälä, Sini Rajaniemi, Milja Thureson), 3) HIFK 2.39,66 (Iina Holopainen, Jasmin Showlah, Elmiina Siikala, Nea Mattila), 4) EspTa 2.47,09 (Ella Nourrisson, Anna Pursiainen, Matilda Lahti, Martta Valtonen), 5) TP 2.47,81 (Olivia Marttila, Vilma Luontila, Teea Rajala, Ada Varvio), 6) LUM 2.50,29 (Piia Kalliomäki, Anna Pyykkö, Essi Vehmaa, Milja Mahlavuori).

Alkukilpailut:

Miehet,

200 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Samuel Purola OP 21,09, 2) Yousif Joseph SiilinjPo 21,82, 3) Rasmus Vehmaa LUM 22,08, 4) Ive Ntumba VasaIS 22,38, 5) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 22,66.
  2. erä: 1) Oskari Lehtonen NurmijYU 21,79, 2) Jesse Riissanen TP 22,54, 3) Tommi Mäkinen HKV 22,76, 4) Rasmus Vuonoranta EsboIF 22,94, 5) Konsta Gröndahl TuUL 22,95, Rasmus Martin SibVa hylättiin (vilppilähtö).
  3. erä: 1) Riku Illukka VantSa 21,54, 2) Niilo Mustalahti KuortKu 21,58, 3) Mikael Granqvist SibVa 22,07, 4) Miska Koponen VU 22,53, 5) Teemu Holttinen TuWe 22,69, 6) Elias Jrad HKV 23,02.
  4. erä: 1) Konsta Alatupa JKU 21,58, 2) Niko Kangasoja OP 21,87, 3) Valtteri Louko LapuanVi 21,88, 4) Christian Vänttinen TuUL 22,62, 5) Jonathan Hyvärinen HKV 22,88.
  5. erä: 1) Roope Saarinen VU 21,53, 2) Viljami Kaasalainen JKU 21,56, 3) Eino Vuori HämTa 21,98, 4) Petros Pieskä KuivasjAu 22,52, 5) Oliver Enqvist SibVa 22,56, 6) Evgeny Alexandrov HIFK 23,17.

800 m, eräkohtaiset tulokset:

C-erä: 1) Atte Nevala KU-58 1.54,21, 2) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,40, 3) Markus Teijula TuUL 1.54,55, 4) Alex Rauhala VasaIS 1.55,20, 5) Samu Heikkonen LUM 1.56,01, 6) Jaakko Siltala HKV 1.57,67, 7) Santtu Heiskanen KU-58 1.57,90, 8) Jussi Raittinen KurikRy 1.58,14.

B-erä: 1) Junnu Korvenpää KU-58 1.52,89, 2) Joona Heiskanen KU-58 1.53,42, 3) Sisu Moilanen TuUL 1.54,64, 4) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 1.54,73, 5) Tero Reinikainen KuopRe 1.56,62, 6) Leonard Markén IFVOM 1.57,85, 7) Veikka Ylihärsilä SeinäjSU 1.58,80, Veikko Korpikallio MiKV ei osallistunut.

A-erä: 1) Aleksi Kivelä LempKi 1.52,22, 2) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.53,00, 3) Ville Lampinen KU-58 1.53,02, 4) Daniel Lundmark HIFK 1.53,75, 5) Oliver Asikainen HKV 1.53,83, 6) Eelis Uitto VU 1.54,01, 7) Lauri Hassi OrivPo 1.54,10, 8) Elias Tuominen TuUL 1.54,90.

60 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Elmo Lakka JKU 7,73, 2) Konsta Kankainen TP 8,11, 3) Arttu Saari KUYU 8,21, 4) Viktor Kantele BorgåAk 8,33, 5) Antti Pihlavisto HKV 8,57.
  2. alkuerä: 1) Santeri Kuusiniemi JKU 7,89, 2) Valtteri Kalliokulju LiePa 8,19, 3) Matias Komi SibVa 8,42, 4) Adrian Björkgren JakobstDr 8,44.

300 m aj, eräkohtaiset tulokset:

C-erä: 1) Kalle Raitala TP 39,86, 2) Antti Pihlavisto HKV 40,07, Santeri Tanner LUU keskeytti.

B-erä: 1) Sakari Vallius JoKa 37,83, 2) Tomi Laakso TapanilErä 38,37, 3) Samuli Raikunen LiePa 39,24, 4) Markus Hurri LiePa 39,85, 5) Santtu Räsänen JoKa 40,60, 6) Iiro Surkka JKU 40,64.

A-erä: 1) Antti Sainio TP 35,62, 2) Jere Haapalainen TP 36,06, 3) Tuomas Lehtonen LiePa 36,07, 4) Jaakko Linnus TP 36,92, 5) Anton Tallbacka HIFK 37,54, 6) Benjamin Stendahl BorgåAk 38,29.

4×300 m, eräkohtaiset tulokset:

  1. erä: 1) TP III 2.29,00 (Patrik Järvinen, Aleksi Savolainen, Miro Mäkinen, Jouko Juntunen), 2) TP IV 2.32,38 (Konsta Tynkkynen, Tarmo Takala, Tommi Kaivola, Nooa Hyvärinen), 3) TuSKU 2.56,79 (paraurheilijoiden SE), (Antti Hovi, Eevert Haakana, Joona Forsström, Eetu Kuisma).
  2. erä: 1) TuUL 2.22,64 (Konsta Gröndahl, Markus Teijula, Elias Tuominen, Christian Vänttinen), 2) TP II 2.23,26 (Konsta Kankainen, Joel Turkka, Jesse Riissanen, Kalle Raitala), 3) KU-58 2.23,37 (Junnu Korvenpää, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen, Joona Heiskanen), 4) TuWe 2.31,32 (Tuomas Leppänen, Teemu Holttinen, Samuli Alppiranta, Niko Myllynen), LUM (Rasmus Vehmaa, Eetu Pohjonen, Samu Heikkonen, Kasperi Vehmaa) & OP (Topi Timonen, Juho Fyrstén, Joni Heikkinen, Niko Kangasoja) eivät osallistuneet.
  3. erä: 1) TP 2.17,42 (Antti Sainio, Jaakko Linnus, Jaakko Lehtilä, Jere Haapalainen), 2) JKU 2.18,26 (Konsta Alatupa, Santeri Kuusiniemi, Iiro Surkka, Viljami Kaasalainen), 3) SibVa 2.20,93 (Mikael Granqvist, Oliver Enqvist, Rasmus Martin, Matias Komi), 4) LiePa 2.21,92 (Markus Hurri, Tuomas Lehtonen, Samuli Raikunen, Aleksi Viitamäki), 5) HKV 2.22,17 (Matias Linkoaho, Tommi Mäkinen, Juho Pirskanen, Elias Jrad), 6) HIFK 2.23,95 (Anton Tallbacka, Daniel Lundmark, Kalle Huhtala, Evgeny Alexandrov).

Naiset,

200 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Jenna Kokkonen KajKi 24,18, 2) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,75, 3) Emmi Savenius VehmaistU 25,18, 4) Petra Häggqvist HKV 25,19, 5) Martta Rautala VU 25,97, 6) Minttu Rinne SaarijPu 26,15.
  2. alkuerä: 1) Silja Kempas JoKa 24,15, 2) Elisabet Salmela VeitsilKV 24,42, 3) Sandra-Sofia Nieminen OP 25,01, 4) Kira Kruuti HKV 25,21, 5) Saimi Lupala IFRaseb 25,61, 6) Noora Harju SeinäjSU 25,90.
  3. alkuerä: 1) Aino Pulkkinen JKU 23,90, 2) Milja Thureson LA 24,29, 3) Enni Virjonen TuUL 24,50, 4) Riika Tirkkonen JoKa 25,24, 5) Inkeri Ahokas PoYU 25,47, 6) Emma Mäkikallio PohjanKo 25,64.
  4. alkuerä: 1) Anniina Kortetmaa JKU 24,25, 2) Anna Pursiainen EspTa 24,65, 3) Emma Tainio PaimU 24,74, 4) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 25,16, 5) Annika Haverinen KajKi 25,77, 6) Maria Räsänen KuopRe 25,91.

800 m, eräkohtaiset tulokset:

B-erä: 1) Marika Aarnio TuWe 2.12,76, 2) Alisa Virtanen JKU 2.12,83, 3) Ilona Pulkkinen TuWe 2.13,86, 4) Rauha Buchwald HKV 2.14,08, 5) Veronika Virtapohja LA 2.14,85, 6) Sini-Minea Saarikoski KeravU 2.15,24, 7) Viivi Lankinen TuUL 2.15,83.

A-erä: 1) Sara Lappalainen BorgåAk 2.05,90, 2) Veera Mattila VammSV 2.06,66, 3) Veera Perälä LA 2.08,06, 4) Sini Rajaniemi LA 2.08,48, 5) Heini Ikonen JKU 2.08,76, 6) Veera Mensonen MaaningMa 2.10,73, 7) Siiri Rainio JKU 2.11,05, 8) Erika Utriainen VeitsilKV 2.14,39.

60 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Reetta Hurske TP 8,02 (kkk), 2) Vilma Mäki AlavuU 8,29, 3) Niina Karttunen SavRi 8,39, 4) Siiri Siirtola HKV 8,46, 5) Noora Juslin BorgåAk 8,62, 6) Sofia Lindholm KuivasjAu 8,78, 7) Emilia Kiiski JoKa 8,85, 8) Milja Mahlavuori LUM 8,95.
  2. alkuerä: 1) Nooralotta Neziri JKU 8,25, 2) Saga Vanninen TP 8,47, 3) Essi Vehmaa LUM 8,47, 4) Sonja Stång KuivasjAu 8,48, 5) Meeri Riiali ImatrU 8,59, 6) Elmiina Siikala HIFK 8,81, 7) Pinja Lehtinen LempKi 8,93.

300 m aj, eräkohtaiset tulokset:

C-erä: 1) Pinja Heinonen JKU 44,00, 2) Lotta Metsärinta LaitJy 44,85, 3) Ida Finell BorgåAk 44,85, 4) Matilda Lahti EspTa 45,26.

B- erä: 1) Essi Niskala KuivasjAu 40,81, 2) Martta Valtonen EspTa 43,34, 3) Iida Verainen NouSú 43,38, 4) Mathilda Kvist VasaIS 43,46, 5) Hilla Tuominen LA 44,33, Iida Kastarinen TP ei osallistunut.

A-erä: 1) Hilla Uusimäki KU-58 39,70 (SE), 2) Aada Aho RaisKu 40,49 (22-v. SE), 3) Heidi Salminen JKU 41,21, 4) Laura Loponen LA 41,98, 5) Iina Holopainen HIFK 43,39, 6) Reetta Ryynänen JoKa 43,77.