Uusimäki kärjessä moniotteluiden SM-hallien tasaisessa kärkitaistossa, Heikkinen, Toivonen ja Rautiainen nuorten sarjojen kärjessä

Kenttäurheilijat 58:n Leo Uusimäki on kiinni tavoitteessaan tehdä ennätyspisteet Helsingissä käytävien moniotteluiden SM-hallien miesten seitsenottelun avauspäivän jälkeen. Uusimäki kokosi avauspäivänä 2894 pistettä ja johtaa ottelua täpärästi pisteen erolla ennen IF Sibbo-Vargarnan Otto Ylöstaloa.

– Olen laskenut, että 5600 pisteeseen pitäisi hyvällä ottelulla päästä. Siihen on edelleen mahdollisuudet, mutta edelliseen otteluun nähden on parannettava, Uusimäki viittaa ottelun toisen päivän lajeihin.

Uusimäen aiempi halliseitsenottelun ennätys on kolmisen viikkoa sitten Helsingissä syntynyt 5415 pistettä. Silloin Uusimäki juoksi toisen päivän lajeissa 60 metrin aidat 8,39 ylitti seiväshypyssä 480 ja juoksi 1000 metriä 2.50,04.

– Lähdetään siitä, että sunnuntaina juostaan aidoissa kovaa, Uusimäki totesi SM-hallimoniottelun toisen päivän taktiikasta.

Uusimäki: Juoksu kulkee, kuulantyönnössä ongelmia kisoissa

SM-taiston avauspäivänä Uusimäki oli nopein 60 metrillä ajalla 6,93, joka jäi vain kaksi sadasosaa hänen ennätyksestään. Pituushypyn voitti Petri Ihander, joka ponnisti 683, mutta Uusimäki oli toinen vain sentillä voiton hävinneenä. Uusimäen  halliennätys on tänä talvena hypätty 696.

– 60 metriä meni hyvin, kun juoksu kulkee. Pituus oli sellainen ookoo tulos, mutta siinä on paljon parannettavaa, Uusimäki kertaili.

Kuulassa ja korkeushypyssä Uusimäki oli SM-kilpailussa neljäs työnnettyään halliennätyksensä 12,13 ja ylitettyään 177.

– Kuulassa on ollut ongelmia kisoissa. Nyt tuli kauden paras, mutta parhaat työnnöt tein verryttelyssä. Korkeus oli minulle ihan perustulos. Toivoin, että olisi mennyt korkeammalta, Uusimäki totesi.

Voittoon kuulakilpailussa työnsi Ylihärmän Junkkareiden Ville Kattelus tuloksella 13,56. Korkeushypyssä Ylöstalo ponnisti voiton samalla tuloksella 183 toiseksi tulleen Katteluksen kanssa.

Hausenbergille päivän parhaat pisteet

Kolmantena SM-kilpailussa toiseen kilpailupäivään lähtee Ihander, jolla on koossa 2865 pistettä ja neljäntenä on Kattelus 2803 pisteellä.

Päivän parhaan tulossarjan urakoi SM-kilpailun ulkopuolella ottelut Viron Hans-Christian Hausenberg, joka kasasi 3334 pistettä tuloksilla: 60 metriä 6,83, pituus 733, kuula 13,53 ja korkeus 198.

Viime vuoden SM-hallien seitsenottelun kärkikaksikko Elmo Savola ja Juuso Hassi ei ole tämän vuoden kilpailussa mukana.

Heikkinen ja Toivonen kärjessä nuorten ottelussa

Oulun Pyrinnön Joni Heikkinen johtaa 22-vuotiaiden vähäväkistä sarjaa kasattuaan avauspäivänä 2810 pistettä tulossarjalla 60 metriä 7,28, pituus 673, kuula 12,69 ja korkeus 180. Tuloksista 60 metriä, pituus ja kuula ovat halliennätyksiä.

Ähtärin Urheilijioiden Ville Toivonen johtaa 19-vuotiaiden seitsenottelua pistein 2789. Toisena on Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jonathan Kinnunen, jolla on koossa 2660 pistettä.

Kärkikaksikon taistossa Toivonen voitti Kinnusen 60 metrillä sadasosalla ajalla 7,35, pituushypyssä Kinnunen jäi parikymmentä senttiä halliennätyksestään, mutta oli parempi tuloksin 665-654. Toivoselle pituushyppytulos oli halliennätys samoin kuin kuulan lajivoiton tuonut 13,43 ja korkeushypyn voittotulos 180.

Kinnunen työnsi 12,96 ja ylitti korkeushypyssä 165.

Rautiainen mainiossa vireessä 17-vuotiaissa

Kenttäurheilija 58:n Leo Rautiainen tarrasi väkevästi 17-vuotiaiden seitsenottelun mestaruuteen mainiolla ensimmäisen kilpailupäivän tulossarjalla, jolla hän kokosi 2900 pistettä. Toisena kilpailussa on Lempäälän Kisa Yleisurheilun Manu Mäenpää 2598 pisteellä.

Rautiainen voitti 60 metriä ennätyksellään 7,36, voitto tuli myös pituushypyssä tuloksella 656. Samoin kävi kuulassa, joka Rautiainen vei työnnettyään 14,37. Korkeushypyssä hän ylitti ennätyksensä 186 kolmannellaan ja jakoi voiton Mäenpään kanssa.

– Lajit ovat menneet ihan hyvin, vaikka muutamassa lajissa tuntui, ettei oikein kulkenut, Harri Laihon ja Diari Sharifi valmentama Rautiainen tuumi.

– 60 metrillä tuli ennätys, pituudessa jäin vähän viime viikonlopun SM-kisoissa syntyneestä ennätyksestä. Se oli odotettavissa, ettei sitä joka viikko ennätystä tehdä. Kuulakin onnistui, vaikka jäin vähän kauden parhaasta.

Päivän herkkupala Rautiaiselle oli korkeushyppy. 186:n ylityksellä hän olisi voittanut voittanut myös miesten seitsenottelun korkeushypyn.

– Se oli hyvä kilpailu. Oma ennätys parani 7 senttiä viime kesästä ja 13 senttiä viime vuoden vastaavasta kilpailusta, Rautiainen kertaili.

Viikko sitten 17-vuotiaiden korkeushypyn Suomen mestaruuden voittanut Mäenpää urakoi tulossarjan: 60 metriä 7,49, pituus 607, kuula 11,91 ja korkeus 186.

Espoon Tapioiden Jonathan Lindroos avauspäivän jälkeen kolmas pistein 2360.

Helsinki:

Yleisurheilun moniotteluiden SM-hallit 1. kilpailupäivä:

Miehet, 7-ottelu (tilanne 4 lajin jälkeen): 1) Leo Uusimäki KU-58 2894 ( 60 m 6,93, pituus 682, kuula 12,13, korkeus 177), 2) Otto Ylöstalo IFSibboV 2893  (7,23, 674, 13,29, 183), 3) Petri Ihander KeskiUYU 2865 (7,08, 683, 12,06, 180), 4) Ville Kattelus YlihJu 2803, 5) Petri Lemmetyinen KU-58 2793, 6) Viktor Kantele BorgåAk 2518, 7) Victor Fagerholm BorgåAk 723. SM-kilpailun ulkopuolella: 1) Hans-Christian Hausenberg Viro 3334.

22-v. 7-ottelu (tilanne 4 lajin jälkeen): 1) Joni Heikkinen OulPy 2810 (7,28, 673, 12,69, 180), 2) Jere Liskojärvi HelsTa 2532.

19-v. 7-ottelu (tilanne 4 lajin jälkeen): 1) Ville Toivonen ÄhtU 2789 (7,35, 654, 13,43, 180), 2) Jonatan Kinnunen JyväskKU 2660 (7,36, 665, 12,96,165), 3) Juho Kahelin TampPy 2397.

17-v. 7-ottelu (tilanne 4 lajin jälkeen): 1) Leo Rautiainen KU-58 2900 (7,36, 656, 14,37, 186), 2) Manu Mäenpää LempKiYU 2598 (7,49, 607, 11,91, 186), 3) Jonathan Lindroos EspTa 2360 (7,83, 592, 12,37, 171), 4) Otto Hiivola KalVa 2332, 5) Joonas Lapinkero JyväskKU 2323, 6) Akseli Hyytiä LaitJy 2164, 7) Väinö Vähä-Kouvola VehmKi 1955, 8) Paavo Niinikoski HKV 1946, 9) Miro Heikkonen KeskiUYU 1930, 10) Johannes Mäkelä HKV 1710.

Naiset, 15 5-ottelu 1) Jenna Vakkilainen VantSa 2918 (60 metrin aidat 8,97, korkeus 159, kuula 11,16, pituus 557, 800 metriä 2.36,52), 2) Iida Kujanpää TampPy 2689 (9,36, 156, 11,93, 504 ja 2.36,34), 3) Siiri Siirtola HKV 2683 (8,89, 153, 10,98, 527, 2.51,67), 4) Elizabeth Fogde MalaxIF 2584, 5) Teresa Perttilä HIFK 2573, 6) Helmiina Saarikunnas LahdA 2503, 7) Aino Ojaniemi HämeenlTa 2491, 8) Aino Aalto HämeenlTa 2472, 9) Sara-Sofia Hyvönen PyhäsU 2361, 10) Saimi Lithovius LimNM 2328,

11) Vilma Kerälä HämeenlTa 2291, 12) Aava Lajunen VantSa 2270, 13) Elinda Koivula HIFK 2229, 14) Iina Rantonen ViipU 2222, 15) Lotta Metsärinta LaitJy 2187, 16) Alisa Koivukangas EvijU 2055, 17) Janna-Juulia Mäenpää LappVei 2040, 18) Sara Ahlfors HIFK 2013, 19) Anni Kantola TampPy 1962,

20) Kerttu Niemi HKV 1918, 20) Lumia Laakso KeskiUYU 1918, 22) Kaisa Kivinen EspTa 1888, 23) Ronja Huppunen MaarMa 1885, 24) Anna-Sofia Orajärvi VeitsilKV 1873, 25) Emma Väänänen VantSa 1849, 26) Vilma Rönnemaa LiedPa 1835, 27) Pirkko Järvikylä JyväskKU 1806, 28) Alisa Rauhamaa LahdA 1796, 29) Neela Notkonen LahdA 1756,

30) Vilja Hautaniemi LahdA 1696, 31) Moona Heikkinen JyväskKU 1644, 32) Annika Vilen RiihimKi 1535, 33) Ella Råstedt EsboIF 1482, 34) Vilja Liimatainen JyväskKU 1464, 35) Terhi Vehko HKV 1399, 36) Saima Kossa SauvU 1209, 37) Kira Koskiniemi HKV 1045, 38) Edesa Gashi HKV 972.

tuloksia