Uusimäki ja Lipsanen: Kausi mestaruudella päätökseen Helsingissä

Uusimäki ja Lipsanen: Kausi mestaruudella päätökseen Helsingissä

Pika- ja aitajuoksija Hilla Uusimäen ja kolmiloikkaaja Simo Lipsasen aikeena on päättää hallikausi mojovalla tuloksella Helsingin Liikuntamyllyssä viikonvaihteessa.  

Uusimäen ja Lipsasen ohella 17-, 19- ja 22-vuotiaiden SM-halleissa urheilee iso joukko viime viikonvaihteessa Tampereen SM-halleissa menestyneitä urheilijoita. 

Uusimäki, 19, pinkaisi Tampereella 300 metrin aitojen ja 400 metrin mestariksi. Liikuntamyllyn 200 metrin radalla hän starttaa 22-vuotiaiden 200 ja 400 metrillä. Jälkimmäisellä hän on mestarisuosikki.

– Toivottavasti saan 400 metriltä jatkoa viikonvaihteen mestaruuksille. Kovaa siihen pitää kuitenkin juosta. 200 metrillä tavoitteena on ainakin finaalipaikka, vantaalainen sanoo.

Kesällä Uusimäen toiveissa on kilpailla Amsterdamin EM-kisoissa 400 metrin aidoissa. Hallikauden tulokset kertovat, että harjoituskauden ensimmäisen puoliskon treenit ovat tuottaneet kesän tavoitteita tukevaa tulosta.

– Hallikausi on ollut sikäli onnistunut, että ennätyksiä on tullut. Samaan tapaan kisoihin ei kuitenkaan ole herkistelty kuin kesällä, Uusimäki sanoo.

Talven mittaan on syntynyt oma halliennätys 300 metrillä (38,43) ja 300 metrin aidoissa (41,52), ja ylipitkien ratojen ennätykset 200 ja 400 metrillä, eikä ennätyksiä ole tarkoitus jättää tuohon. 

– 200 metrin halliennätys (24,67) on kahden vuoden takaa, sitä yritetään parantaa viikonvaihteessa, Uusimäki sanoo.

Lyhyt, kuukauden mittainen, hallikausi on vantaalaisjuoksijan makuun oikein sopivan mittainen.

– Nyt alkaa jo tuntua, että olisi kiva päästä takaisin treenaamaan.

Pituushyppy päättää Lipsasen hallikauden

Lipsanen jätti Tampereen Pirkkahallin kolmiloikan mestarina. Siihen riitti 16,08 kantanut hyppy, joka ei Lipsasta tyydyttänyt. Parempaan oli edellytyksiä. 

– Haen Helsingissä hyppyä, jossa palaset osuisivat vähän paremmin kohdalleen, Lipsanen sanoo.

Hallikauden kotimainen kärkitulos ja samalla Lipsasen halliennätys on Jyväskylässä ponkaistu 16,23. Mitä Helsingissä pitää tapahtua Tampereen hyppyihin verrattuna, että ollaan kauden kotimaisessa kärkituloksessa? 

– Tarvitaan onnistunut, lankulle kiihtyvä juoksu ja Tampereen kisaan nähden aggressiivisemmat loikat. Lisäksi viimeisessä loikassa pitää painaa ponnistus vähän paremmin alle, että saan ilmaa alle ja sitä kautta senttejä tulokseen, Lipsanen sanoo.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten hyppääjän ohjelmassa Helsingissä SM-kisojen 22-vuotiaiden sarjassa on myös pituushyppy.

– Siihen ladataan sitten kaikki mitä on jäljellä. Minulla on sellainen kokemus, että kun olen ensin hypännyt loikan ja seuraavana päivänä pituushypyn, jälkimmäinen on yleensä takkuillut.

Uusimäen tapaan Lipsasen kesän tavoite on kilpailla Amsterdamin EM-kisoissa. Harjoituskauden aikana kehitys on harpponut oikeaan suuntaan. 

– Voima- ja loikkatulokset ovat menneet eteenpäin. Rinnallevedon ennätykseen on tullut kymmenen kiloa ja kahdeksan askeleen vauhdilla menee viisiloikkaa 22,5 metriä. Tuohon en viime kesänä pystynyt, Lipsanen sanoo. 

– Nyt pitäisi vaan saada kaikki tuo siirrettyä kilpailusuoritukseen.

Liikuntamyllyssä 778 urheilijaa

Viikonvaihteen nuorten ja juniorisarjojen SM-halleihin on ilmoittautunut 778 urheilijaa. Tuossa joukossa on Uusimäen ja Lipsasen ohella useita Tampereen SM-halleissa menestyneitä urheilijoita kuten 400 metrin mitalisti ja 300 metrin autojen mestari Joni Vainio-Kaila, 60 ja 200 metrin mitalisti Samuli Samuelsson sekä miesten korkeushypyn mestari Miro Rastas.

Liikuntamyllyssä kilpailee myös viime kesän 22-vuotiaiden EM-kisojen kymmenottelussa seitsemänneksi yltänyt Elmo Savola, joka juoksi SM-halleissa 60 metrin aitojen mitalistiksi, sekä viime kesän 19-vuotiaiden seiväshypyn EM-mitalisti Niko Koskinen.

Lajin huippulupauksia kisoissa nähdään useita, kuten aituri Viivi Lehikoinen sekä pikajuoksijat Lauri Tuomilehto ja Samuel Purola sekä SM-hallien tuore mestari kävelijä Enni Nurmi. Lehikoinen juoksi SM-halleissa 300 metrin aitojen mitalistiksi huolimatta yhden aidan reippaasta kolhimisesta. HIFK:n juoksija urakoi kotihallissaan kolme lajia.

Kisajärjestelyistä vastaavat HIFK-Friidrott, IF Sibbo-Vargarna ja Kyrkslätt Idrottsförening.

Lauantain aikataulu

Sunnuntain aikataulu

Lisätietoja


simo_lipsanen_kolmiloikka_2_jig2016.jpg

Kolmiloikan tuore Suomen ennätysmies Simo Lipsanen sijoittuu EM-tilastossa upeasti kolmanneksi.