Utriainen on toistellut mielessään Kuortaneen ennätysheittoa

Utriainen on toistellut mielessään Kuortaneen ennätysheittoa

Sanni Utriainen oli Pekingissä stadionilla katsomassa miesten keihäänheiton finaalia. Se oli kuuden parhaan heittäjän tuloksella mitaten MM-kisahistorian tasokkain loppukilpailu.

– Loppukierroksilla kuljeskelin edestakaisin. Tuli sellainen olo, että pitäisi päästä itse heittämään, Utriainen totesi.

Utriainen on itse kentällä Pekingin MM-kisojen perjantaisen karsintakilpailun ensimmäisessä ryhmässä Suomen aikaa kello 14 alkaen.

Hän on kesän mittaan heittänyt kolmessa kilpailussa yli 60 metriä, viimeksi hiljattain Kuortaneella ennätyksensä 63,03.

 – MM-kisoissa tavoite on finaalipaikka ja pistesija, Utriainen sanoo.

Tavoitteeseen pääsy edellyttää onnistumista karsinnassa. Karsintaraja on 63,50, mutta sitä tuskin finaaliin tarvitaan. Utriaiselta finaalipaikka vaatii kuitenkin hyvää onnistumista, ja siihen heittäjällä on mielestään tykötarpeet.

– Tein Hongkongissa pari kovaa treenipäivää. Sen jälkeen tämä on ollut vain virittelyä. Perusmukavalta tuntuu, Utriainen sanoo.

Hongkongissa Utriainen oli Suomen MM-joukkueen tapaan viimeistelyleirillä ennen tuloaan Pekingiin. Yleisen sarjan arvokisoissa Utriainen on ollut mukana vuonna 2012. Silloin hän heitti Helsingin EM-kisoissa finaalissa, mutta karsiutui Lontoon olympiakisojen loppukilpailusta.

Kuluvan kesän mittaan Utriainen on löytänyt heittoonsa uutta jyvää valmentajan uraansa aloittelevan Tero Järvenpään johdolla. Kuortaneen ennätyskiskaisussaan Utriainen uskalsi tulla heiton lopun rennosti ja rohkeasti, ja keihäs kaarsi sellaisille lukemille kuin kropan fyysiset voimavarat edellyttävät.

– Sitä heittoa on ollut hyvä toistaa mielessä, Utriainen sanoo valmistautumisestaan MM-finaaliin.