Urheilijat: EM-valinta helpottaa kesän suunnittelua

Urheilijat: EM-valinta helpottaa kesän suunnittelua

Salon Vilppaan seiväshyppääjä Wilma Murrolle tiistainen valinta heinäkuisten Amsterdamin EM-kisojen joukkueeseen ei ollut yllätys, pikemmin odotettu vahvistus hyvin ansaitusta kisapaikasta.

– Kiva, että valinta tuli nyt. Kun asia on julkistettu, se on itsellekin jotenkin selkeämpää, että sinne kisoihin oikeasti mennään, Murto sanoo.

Murto, 17, huipensi hallikautensa junioreiden ME-tulokseen 471. Talven mainio kisarupeama toi hyppääjälle menestystä ja arvokasta oppia.

– Nyt on itsevarmempi olo. Tietää, että noihin 470:n tuloksiin on mahdollisuuksia myös kesällä. Hallikausi opetti senkin, että seiväshyppy on laji, jossa tulos voi heilahdella paljonkin näin nuorella hyppääjällä, Murto sanoi.

Esbo IF:n Oskari Mörö otti EM-valinnan vastaan talven toisen pitkän Etelä-Afrikan leirin alkajaisiksi.

– Tosi hyvä, että pääsee keskittymään täysillä EM-kisoihin, eikä tarvitse miettiä tulosrajoja, Mörö tuumi.

Mörö rikkoi 51 sekunnin EM-tulosrajan viime kesänä useamman kerran. Sittemmin kausi päättyi lonkkavaivan takia. Sen Mörö sai kuriin pitkällä kuntoutuksella ja pinkaisi jo SM-hallissa 400 metriä mainiosti 47,84.

Varhainen valinta maistui myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakalle.

– Oli se helpotus mielelle ja varmaan kehollekin. Nyt ei ole stressiä tulosrajasta. Keskittyminen on kokonaan Amsterdamissa, Lakka sanoo.

Lakalle, 22, Amsterdamin kisat ovat uran ensimmäiset yleisen sarjan arvokisat. Hän alitti viime kesänä pika-aitojen tulosrajan 13,90 ennätyksellään 13,81. Sama tahti jatkui hallissa, kun 60 metrin aitojen ennätys putosi lukemiin 7,76, eikä kausi ole vielä ohi.

– Moniottelun SM-halleissa Kuortaneella on tarkoitus olla mukana viikonvaihteessa. Se voi mennä hyvinkin, jos saan kaikki miesten seitsenottelun lajit vedettyä puhtaasti läpi, Lakka tuumi.

Kangas: Kisojen suunnittelu vapautui, Linna yllättyi

Ensi kertaa aikuisten arvokisoihin lähtee myös HKV:n kokenut kestävyysjuoksija Minna Lamminen. Hän pudotti Haagin puolimaratonilla tuulisessa ja raekuurojen saostamassa kelissä ennätyksensä lukemiin 1.14.15. Paremmassa säässä tulos olisi ollut toinen.

– Se antaa motivaatiota, kun tietää, että paremmassa säässä 1.12.00-alkuinen tulos olisi ollut mahdollinen, Lamminen sanoo.

Kankaanpään seudun Leiskun Arttu Kangas palasi hallikauden jälkeen koko lailla tyytyväisenä treeneihin. Mörssäri rikkoi EM- tulosrajan viime kesänä ulkoratojen ennätyksellään 19,74. Hallikausi toi lajivoiton pohjoismaisessa maaottelussa ja SM-halleissa. Talven pisin kaari kantoi 19,54.

– Oli mukava kuulla, että valittiin, vaikka pidin itsestään selvänä, että raja menee kesäkuussa. Nyt voi vähän vapautuneemmin suunnitella kisaohjelmaa, Kangas tuumi.

Riihimäen Kiskon Inga Linna pyörähteli kesällä ennätyksekseen 68,25. Se rikkoo naisten moukarinheiton 68 metrin EM-rajan. Varhainen valinta tuli hänelle iloisena yllätyksenä.

– Olin valmistautunut siihen, että rajan pitää mennä kesäkuussa, Linna tuumi.

– Tämä helpottaa vähän. Tulosrajoihin liittyy aina pieni paine. Se keventää mieltä, kun tietää, ettei tulosrajaa tarvitse väkisin jahdata, vaan pystyy keskittymään arvokisoihin.