Ukonmaanaho valmis haastamaan MM-rajan Lapinlahdella

Ukonmaanaho valmis haastamaan MM-rajan Lapinlahdella

Janne Ukonmaanaho käy sunnuntaina Lapinlahden Loiste Eliittikisoissa 3000 metrin estejuoksun MM-rajan 8.28,00 kimppuun.

Monet takaiskut urallaan selättänyt juoksija haki hiljattain virtaa vuoristoleiriltä Sankt Moritzista ja testasi sen jälkeen juoksukuntoaan viestinjuoksun SM-kilpailuiden 4×1500 metrillä, missä Ylikiimingin Nuijamiesten ryhmä oli neljäs.

– Juoksu oli yllättävän hyväntuntuista heti leirin päälle, Ukonmaanaho muistelee vauhdikasta osuuttaan.

Lapinlahdella lähdetään sunnuntaina vauhtiin, johon Ukonmaanahjo on pystynyt vain kerran, vuoden 2011 Lapinlahden Eliittikisoissa. Tuossa juoksussa syntyi hänen nykyinen ennätyksensä 8.27,08.

Kuluvan kesän mittelöissä Ukonmaanaho, 31, on juossut estematkan kesäkuun alussa Huelvassa aikaan 8.40,37 ja juhannuksena maajoukkueiden EM-kilpailuissa Tsheboksarissa 8.43,67.

Ukonmaanahon mukaan esterutiinia riittää kovan ajan tavoitteluun.

– Olen juossut jo niin pitkään, ettei minulla ei ole tarvetta juosta hirveän monta estekisaa, kunhan vire muuten on kohdallaan, Ukonmaanaho sanoo.

Raju niveltulehdus talttui levolla

Vire on juoksijan mukaan hyvä, vaikkei  harjoituskausi ollut täysin ehjä. Onnistuneen syksyn harjoittelukauden jälkeen Ukonmaanaho oli tammikuun puolivälin jälkeen noin seitsemän viikkoa juoksematta, kun  reaktiivinen artriitti eli niveltulehdus iski heti Portugalin treenileirin jälkeen.

– Leiri meni hyvin, mutta sen lopussa olin aika väsynyt ja kevensin vähän treeniä. Kun tulin lentokoneessa takaisin Helsinkiin, en päässyt ensin penkistä ylös. Polvet olivat niin jumiutuneet, Ukonmaanaho sanoo.

–  Myöhemmin sitten suihkussa huomasin, että koko kroppa oli pientä punaista pilkkua täynnä.

Ukonmaanahon mukaan kyse oli vaivasta, jossa elimistö kehittää immuunireaktion omia kudoksia kohtaan. Reumansukuinen vaiva voi olla hyvinkin pitkäkestoinen, mutta Ukonmaanaho tokeni viikkojen huililla ja ilman kortisonihoitoa.

– Maaliskuun alusta pääsin juoksemaan ja sain yllättävän nopeasti normaalista harjoittelusta kiinni, Ukonmaanaho sanoo. 

Motivaatio kestää takaiskut

Ukonmaanaholla on kova ruutini vaikeuksien selättämisessä. Kaksi kautta pilannut raju ylikunto ja jalkaterän ankara jännevamma ovat sotkeneet suunnitelmia vuosien mittaan, mutta eivät ole syöneet motivaatiota.

– Aina ne takaiskut turhauttavat samalla tavalla, mutta sitä pitää vain yrittää keskittyä siihen, että tekee sen mitä sinä päivänä pysty tekemään, juoksija sanoo.

Nyt Ukonmaanaho nauttii mahdollisuudesta käydä MM-rajan kimppuun. Lapinlahden kilpailussa hänen kirittäjinään ovat muun muassa tällä kaudella 8.27,08 juossut Yhdysvaltain Travis Mahoney ja 8.28,12 pinkonut Italian Patrick Nasti. Jäniseksi juoksuun lähtee Joonas Harjamäki.

Lisätietoja: http://www.savogames.fi