Tuuri ponnisti halliratojen ennätyksen kauden avauksessaan Saksassa – VIDEO – Mattila seitsemäs

Korkeushyppääjä Heta Tuuri avasi kilpailukauden halliratojen ennätyksellään 190 Saksan Cottbusissa. Tuuri sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja nousi Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa jaetulla kolmannelle sijalle.

Cottbussin tulos sivuaa Tuurin ulkoratojen ennätystään ja parantaa hänen halliratojen ennätystään kaksi senttiä.

– Alussa oli heti seminopeat jalat ja vähän erilainen fiilis, kun yleisö oli niin lähellä ja kaikki seurasivat sinua. Se kuormitti henkisesti, mutta toi samalla hyvää energiaa ja sain itsestäni hyvin irti, Tuuri kertaili kilpailua, jossa naisten korkeushyppy ja miesten seiväshyppy etenivät samaan aikaan.

– Oli hyvä porukka kilpailemassa, mutta kilpailu oli vähän hidastempoinen, kun seiväshyppy meni samaan aikaan.

Tuuri ylitti 175, 180 ja 184 ensimmäisellään. 190 ylittyi toisella yrittämällä. Kilpailun Tuuri päätti kolmeen yritykseen korkeudesta 193.

– 190:n hyppyyn ei tullut yliyrittämistä ja se meni hyvin, mutta 193:ssa vauhti kasvoi ja pääsin aika korkealle, mutta sitä hypyn korkeutta olisi pitänyt saada siirtymään enemmän sinne riman suuntaan, Tuuri kertaili.

Mattila seitsemäs Brnon kilpailussa

Arttu Mattila ylitti 214 ja oli seitsemäs Tshekin Brnon kansainvälisessä korkeushyppykilpailussa. Mattila päätti kilpailun kahteen yritykseen korkeudesta 217. Kolmas jäi nivuskrampin takia tekemättä.

Mattila kärsi joulukuussa ligamenttivamman, joka söi harjoittelua sen verran, että hypyt olivat Mattilan mukaan ”valmistautumiseen nähden hyviä”.

– Nyt katsotaan päivä kerrallaan, miten edetään, Mattila totesi nivuskrampista.

Brno, Tshekki:

Kv. Korkeushyppykilpailu:

Miehet, korkeus: 1) Eric Portillo Meksiko 226,…7) Arttu Mattila Suomi 214 (kkk)

Cottbus:

Kv. Kilpailu:

Miehet, seiväs: 1) Sam Kendricks USA 582, 2) Ernest John Obiena Filippiinit 577, 3) Ben Broeders Belgia 572.

Naiset, korkeus: 1) Jaroslava Mahutshih Ukraina 198, 2) Irina Gerashtshenko Ukraina 196, 3) Heta Tuuri Suomi 190 (kkk).