Tuomilehto nosti Akilleen mestariksi: "Finaali oli tavoite"

Tuomilehto nosti Akilleen mestariksi: "Finaali oli tavoite"

SM-viestien avauspäivä Helsingissä oli komea. SE-tuloksiakin nähtiin: Helsingfors IFK:n 17-vuotiaat tytöt tekivät 4×100 metrin uusiksi ennätyslukemiksi 46,66 ja P15-sarjassa Borgå Akilles kellotti 44,42. 15-vuotiaiden poikien 4×80 metrin aitaviestissä  HKV juoksi alkuerissä SE:n 44,62.

HKV:n poikien aita-SE syntyi joukkueella Chibunna Ezeabasirim, Pyry Anttila, Lassi Kaukonen ja Topias Laine.

HIFK:n N17 SE-joukkueessa juoksivat Sanni Pajasmaa, Viivi Lehikoinen, Nea Mattila ja Aino Berggqvist. Oulun Pyrinnön entinen SE 46,91 oli 21 vuoden takaa. Varmuuden vuoksi nuoret naiset juoksivat saman ajan niin alkuerissä kuin finaalissakin.

Joukkueen kolme ensimmäistä ovat tuttuja nimiä yleisurheilukentiltä, mutta vasta 15-vuotias Anne Suorannan ja huippuaituri Matilda Bogdanoffin valmentama Aino Berggqvist on ilmestynyt kentille ryminällä vasta tänä kesänä.

– Pelaan jalkapalloa ja olen vasta vuoden harrastanut yleisurheilua. Jalkapallossa tulee paljon juoksua ja siitä on tullut hyvää tehokasta juoksupohjaa. Meillä on HIFK:ssa tosi hyvä harjoitusryhmä ja hyvää valmennusta.

Päivän SE-aika ei ollut mikään valtava yllätys.

– Kyllä me laskeskelimme, että hyvillä vaihdoilla se sieltä voisi tulla, joten kyllä se meillä tavoitteena oli.

Berggqvist on juossut 100 metriä jo 12,41 ja sekin aika syntyi -1,5 tuulessa. Lahjakkuus on ilmeinen.

– Vielä en osaa sanoa, koska juokseminen ajaa futiksen edelle, Berggqvist naurahti.

– Sunnuntaina juoksemme samalla joukkueella 4×300 metriä ja odotukset ovat siinäkin korkealla.

Paljon suurempi pommi oli Borgå Akilleksen P15-nelikon Henrik Illman, Daniel Niva, Severi Mäntylä, Isac Wedenberg SE. Alkuerissä HKV juoksi ensin SE:n 44,95, mutta Akilles heti perään omassa erässään 44,42.

Avausosuuden  juossut Illman paljasti, että SE-aika ei todellakaan väikkynyt poikien mielessä.

– Finaalipaikka oli tähtäin, kun tänne lähdimme, joten oli tämä aika iso yllätys. Meni kyllä yläkanttiin, Illman sanoi finaalin jälkeen ilman sen suurempia tunteenpurkauksia.

HIFK:lla kova juoksubuumi

Jos olivat näiden joukkueiden juniorit rautaa, niin olivat aikuisetkin. HIFK voitti naisten 4×100 metriä ajalla 46,83. Joukkueessa juoksivat Jasmin Showlah, Matilda Bogdanoff, Adelaide Jallow ja Cecilia Sandell.

Joukkueen avaaja, 27-vuotias Jasmin Showlah, on keikkunut jo pitkään maamme kärkisprintterien joukossa. Nyt hän on kärsinyt pitkään mykoplasmasta, joten voitto maistui erityisen hyvälle.

– Tuntuu kyllä tosi hyvältä vaikeuksien jälkeen. On ollut kaikenlaista tulehdusta ja mykoplasmaa, ja Turun kisa keskiviikkona ei mennyt mihinkään. Nyt oma juoksukin tuntui taas oikein hyvältä, Showlah sanaili tyytyväisenä.

– Hiukan jännitti, kun ehdimme Matildan kanssa vain kerran harjoittelemaan vaihtoa, mutta hyvin se meni.

HIFK:lla on päällä kova juoksubuumi. Viestien avauspäivä toi peräti kuusi mestaruutta.

– Meillä on vain niin älyttömän kova seurahenki, se kantaa tosi pitkälle, Showlah pohti menestyksen syytä.

Menestyksen salaisuus: Paljon kaurapuuroa

Jos oli Akilleksen voitto yllätys P15-sarjassa, sellainen se oli myös miehissä. Kvartetti Viktor Kantele, Willem Kajander, Victor Fagerholm, Lauri Tuomilehto ravasi kokeneemmilta joukkueilta karkuun ja voitti ajalla 40,88. JKU jäi 0,11, Oulun Pyrintö 0,12 ja Tampereen Pyrintö 0,20 sekuntia. Kilpailu oli hiukaisevan jännittävä. Lopussa vasta 17-vuotias sensaatio Lauri Tuomilehto jyräsi voittoon. Porvoolaisten joukkue ei ole muutenkaan iällä pilattu: Kantele on 19-vuotias, Fagerholm ja Kajander 20-vuotiaita.

Kun pienestä seurasta löytyy näin paljon nopeita nuorukaisia, on pakko kysyä, mitä siellä Porvoossa on oikein syöty?

– Paljon kaurapuuroa. Hyvää perusruokaa ja paljon hyvää treeniä, siitä tämä on peräisin, Tuomilehto hymyili.

– Meillä on tällainen tosi hyvä Power-ryhmä seurassa, jota valmentaa Leif Fagerholm. Junioripuolella valmentajana häärää Stefan Tallqvist. Meillä on oikein positiivinen tekemisen meininki.

Nuori porvoolaisjoukkue lähti hakemaan finaalista mitalia.

– Alkuerin perusteella se oli realistinen tavoite, mutta myönnetään, että mestaruus oli pieni yllätys, Tuomilehto kertoi.

Satasella 10,62 tällä kaudella kellottaneen Tuomilehdon tavoite on 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa Georgiassa reilun viikon päästä.

– EM-mitali on ilman muuta tavoite, varmaan hiukan alle 10,60 riittäisi mitaliin. Ja Kalevan kisojen finaaliin olisi myös hieno päästä.

Lahden Ahkera juhli 4 x 800 metriilä

Poikien ja miesten 4×800 metrillä Lahden Ahkera otti kaksi mestaruutta. M17 3×800 metrillä Wilho Hautala ratkaisi kirivoiton ja saman teki miesten puolella kokenut Riku Marttinen.

Poikien kisa oli huikean jännittävä. Lahti voitti joukkueella Leevi Kallio, Janne Kanerva, Hautala, mutta Turun Urheiluliitto jäi vain 22 sadasosaa ja Espoon Tapiot 39 sadasosaa.

– Voittoa lähdimme hakemaan. Oli niin tasaiset joukkueet, että ajattelin pelin ratkeavan loppukirissä. Ja niin kävikin, sanoi Lahden Ahkeran ankkuri Wilho Hautala.

– Loppusuoran alussa ajttelin, että ei löydy itseltä enää mitään, mutta sain jostain vähän voimaa ja pystyin juuri sillä tahdonvoimalla rutistamaan voiton, Hautala kertasi.

Naisten 4×800 metrillä IK Falken oli suvereeni mestari. Joukkueessa juoksivat Cecilia Långnabba, Karin Storbacka, Heidi Eriksson ja Zenitha Eriksson. Turun Urheiluliitto jäi yli kuusi sekuntia.

Miesten kasilla Turku ja Lahti kävivät jälleen kerran jo tutuksi tulleen eeppisen kamppailun. Ahkeran Riku Marttinen ja Urheiluliiton Marco Bertolotti lähtivät yhtäaikaa ankkuriosuudelle. Bertolotti otti vetojuhdan roolin, mutta Marttinen oli loppukirissä vahvempi. Mestarijoukkueen muut juoksijat olivat Hannu Granberg, Martti Siikaluoma ja Ossi Kekki, voittoaika tänään 7.38,97.

– Olen aika monta kertaa ottanut yhteen kirissä Bertolottin kanssa, enkä ole koskaan hävinnyt. Kun lähdimme yhtä aikaa ankkuriosuudelle, ajattelin, että säästetään tämä homma taas sinne, Marttinen hymyili aurinkoisena.

Sunnuntaina samat seurat ovat suosikkeja myös 4×1500 metrillä, mutta Ahkera on ennalta hiukan niskan päällä.

– Se on ihan totta. Tänään pidin Turkua hienoisena ennakkosuosikkina, vaikka tiesin, ettei kukaan sieltä meikäläistä pysty loppukirissä hoitamaan.Tämä meni meiltä mukavasti pikkaisen yläkanttiin. Me hiukan vahvistumme huomiseksi, Turku pysyy samanlaisena, mutta se on uusi päivä ja uusi kisa, joten miten tahansa voi käydä, Marttinen ennusti.

 Alkuerissä parannettiin 15-vuotiaiden SE:tä kahdesti, sillä kolmisen minuuttia ennen Akilleksen alkuerää oli Helsingin Kisa-Veikot juossut jo 44,95. Finaalissa HKV juoksi maaliin toisena, mutta hylättiin vaihtorikon vuoksi. Hylkäämisten, keskeyttämisten ja poisjääntien vuoksi vain neljä joukkuetta pääsi maaliin.

15-vuotiaiden tyttöjen pikaviestin voitti oululainen Kuivasjärven Aura nuorella joukkueella, jossa juoksivat Pihla Kinnunen, Sofia Lindholm, Sonja Stång ja vasta 12-vuotias Julia Jäälinoja, joka 0,02 sekunnin erolla ohitti Espoon Tapioiden ankkurin Kia Laisin. Muut joukkueet hävisivätkin jo toista sekuntia.

Kaksi helsinkiläisjoukkuetta aitoi alle SE:n

15-vuotiaiden poikien aitaviestin finaalissa Helsingin Kisa-Veikot ja Helsingin IFK heittäytyivät rinta rinnan maalilinjan yli. HKV ehti maaliin 0,05 sekuntia aikaisemmin. Molemmat alittivat aikaisemman SE:n, mutteivät kumpikaan aivan yltäneet HKV:n alkuerissä juoksemaan Suomen ennätykseen 44,62.

HKV juoksi mestariksi samassa kokoonpanossa kuin alkuerissä: Chibunna Ezeabasirim, Pyry Anttila, Lassi Kaukonen ja Topias Laine. HIFK:n haastajajoukkueessa alle aikaisemman SE:n juoksivat Eero Ilomäki, Ossian Newby, Akseli Salin ja Batuhan Yildirim. Pronssimitalein palkittiin B-finaalin voittaja Espoon Tapiot.

SM-viestin veteraanin jäähyväiset

Turun Urheiluliiton pian 28-vuotias Joonas Lehtinen on juossut joka ikisissä SM-viesteissä vuodesta 2003 alkaen. Taskuun tuli tänään uran 16:s SM-viestimitali miesten 4×800 metriltä.

Urheiluliiton muut juoksijat olivat Elias Vuorinen, Saku Lehikoinen ja Marco Bertolotti.

Sunnuntaina Lehtinen juoksee vielä 4×1500 metrin viestissä silmissään 17:nnen mitalin kiilto, mutta ensi kaudella juoksut jäävät jo vähemmälle.

– Mutta ei sitä koskaan tiedä, vaikka viesteihin innostuisi mukaan jatkossakin, Lehtinen sanoo.

Vaikka SM-viestit olivat Lehtiselle jo 16:nnet, ei niiden kipinä ole vuosien saatossa himmennyt lainkaan.

– No ei todellakaan, nämä ovat aina vuoden kohokohta ihan ehdottomasti. Aina kun on SM-lätkä tarjolla, niin sitä on joka kaverilla ihan erilainen hieno meininki.

– Tämä kilpailu oli ihan odotettu taistelu meidän ja Lahden Ahkeran välillä. Harmittavan lähelle mestaruus jäi, mutta hieno vääntä oli kyllä taas kerran, Lehtinen harmitteli.

Marco Bertolotti jäi kirissä Riku Marttiselle vain 0,45 sekuntia. Sama kaksikko tappelee sunnuntaina voitosta 4×1500 metrillä.

. Sunnuntaina asetelma on ehkä piirun verran enemmän Ahkeralle ennakkoon, mutta se on meille uusi mahdollisuus ja pistämme kaiken peliin, Lehtinen lupasi.

Turun Urheiluliitolle tuli myös mestaruus pitkissä viesteissä, kun N19 3×800 metrillä kolmikko Hanna Uski, Laura Nakolinna, Sunna Penttinen vei voiton täysin ylivoimaisesti liki 10 sekunnin erolla muihin.

M17 3×800 metrillä Urheiluliiton kolmikko Elmo Kekkonen, Abdoullah Yousfi, Niklas Lainto kamppaili voitosta kahden muun seuran kanssa hiukeassa kiritaistelussa, mutta ankkuri Lainto joutui niukasti taipumaan Lahden Ahkeran Wilho Hautalalle.

Naisten 4×800 metrillä TuUL:n kvartetti Amanda Virtanen, Silja Pelto-Piri, Venla Paunonen, Aino Paunonen otti hopeaa ajalla 8.58,15. 

 

HELSINKI, Eläintarha 2.7.2016 CIV Viestinjuoksun SM-kilpailut, 1. päivä

Miehet,

4×100 m: 1) Borgå Akilles 40,88 (Viktor Kantele, Willem Kajander, Victor Fagerholm, Lauri Tuomilehto), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 40,99 (Petteri Monni, Elmo Lakka, Juho Kaihlajärvi, Valtteri Ahtamo), 3) Oulun Pyrintö 41,00 (Jere Lehto, Jyri Kangasharju, Antti Kokkonen, Samuel Purola), 4) Tampereen Pyrintö 41,10 (Olli Majuri, Ville Aarnivala, Jani Koskela, Markus Koivula), 5) Lahden Ahkera 41,64 (Mikko Tuominen, Samuli Lehtinen, Kasperi Pöntinen, Aaro Karjalainen), 6) Turun Urheiluliitto 42,42 (Jaakko Malmivirta, Juho Launto, Cheela Changala, Eetu Viitala), 7) Janakkalan Jana 42,67 (Juho Rönkä, Valtteri Välläri, Ville-Veikko Hanninen, Heikki Nieminen), 8) Helsingfors IFK 43,77 (Artem Lopatenko, Omar Mountassir, Erik Back, Joni Arponen).

1. alkuerä: 1) Tampereen Pyrintö 41,08 (Olli Majuri, Ville Aarnivala, Jani Koskela, Markus Koivula), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 41,29 (Petteri Monni, Elmo Lakka, Juho Kaihlajärvi, Valtteri Ahtamo), 3) Espoon Tapiot 42,34 (Micke Nikkanen, Pauli Hyvärinen, Lauri Arpiainen, Kaius Huoponen), 4) Viipurin Urheilijat 43,00 (Lauri Voutilainen, Jari Suikka, Teemu Poikela, Arttu Halmela), 5) IF Sibbo-Vargarna 43,24 (Otto Ylöstalo, Eljas Aalto, Elias Ylöstalo, Joona Luotonen), 6) Helsingin Tarmo 49,04 (Exaucé Nunes, Tuukka Heinonen, Veli-Matti Mannila, Carl Katigbak), Hämeenlinnan Tarmo hylättiin (Aaro Forss, Hannu Hämäläinen, Niko Nyman, Arttu Seppänen).

2. alkuerä: 1) Oulun Pyrintö 40,88 (Jere Lehto, Jyri Kangasharju, Antti Kokkonen, Samuel Purola), 2) Borgå Akilles 40,91 (Viktor Kantele, Willem Kajander, Victor Fagerholm, Lauri Tuomilehto), 3) Lahden Ahkera 41,33 (Mikko Tuominen, Samuli Lehtinen, Kasperi Pöntinen, Aaro Karjalainen), 4) Turun Urheiluliitto 42,08 (Jaakko Malmivirta, Ville Wendelin, Cheela Changala, Eetu Viitala), 5) Kenttäurheilijat -58 43,86 (Elias Jrad, Tuomas Kaukolahti, Tuomas Hyytiäinen, Sebastian Aaltonen), 6) Noormarkun Nopsa 44,06 (Tommi Kukkula, Eemeli Välimäki, Hermanni Haaparanta, Antti Lempinen), 7) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 45,34 (Miikka Kelo, Joni Rouhiainen, Jere Niemi, Arttu Saari).

3. alkuerä: 1) Janakkalan Jana 42,17 (Juho Rönkä, Valtteri Välläri, Ville-Veikko Hanninen, Heikki Nieminen), 2) Helsingfors IFK 42,23 (Artem Lopatenko, Jevgeni Aleksandrov, Erik Back, Joni Arponen), 3) Helsingin Kisa-Veikot 42,36 (Leonard Quednau, Hannes Siitonen, Ossi Linkoaho, Jarkko Pesola), 4) Oulun Pyrintö II 42,48 (Arttu Hirvonen, Jere Posti, Tuomas Määttä, Aleksi Haapakoski), 5) Esbo IF 42,87 (Tuukka Huuskola, Jonathan Brace, Heikki Leppänen, Tommi Eerola), 6) Tampereen Urheilijat -38 44,57 (Rashiid Jamac, Patrik Daymond, Jon Forss, Niklas Kivipuro), 7) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 46,47 (Santeri Tanner, Antti Vuorinen, Sampo Westerberg, Miikka Järvinen).

4×800 m: 1) Lahden Ahkera 7.38,97 (Hannu Granberg, Ossi Kekki, Martti Siikaluoma, Riku Marttinen), 2) Turun Urheiluliitto 7.39,42 (Elias Vuorinen, Joonas Lehtinen, Saku Lehikoinen, Marco Bertolotti), 3) Kuopion Reipas II 7.46,09 (Ville Keskinen, Juho Pirskanen, Samu Mikkonen, Sami Hänninen), 4) Oriveden Ponnistus 8.00,49 (Markus Jokinen, Janne Hautala, Lauri Hassi, Mikko Pellinen), 5) Kurikan Ryhti 8.01,04 (Jukka Raittinen, Juha Järvelä, Jussi Raittinen, Mikko Raittinen), 6) Gamlakarleby IF 8.01,54 (Filiph Johansson, Joni Virkkala, Robert Hagström, Pauli Ruostetsaari), 7) Jyväskylän Kenttäurheilijat 8.03,98 (Petteri Monni, Jussi Huuskonen, Petri Lauronen, Dennis Rehnström), 8) Kuopion Reipas 8.05,62 (Väinö Klemola, Vili Holopainen, Mikko Hirvonen, Janne Heikkinen), 9) Karhulan Katajaiset 8.06,59 (Mikki Lehtonen, Ilari Piipponen, Eetu Lindfors, Ismo Pekkanen), 10) Helsingin Kisa-Veikot 8.07,59 (Ossi Linkoaho, Joose Paajanen, Samuel Vorselman, Aki Nummela), 11) IK Falken 8.12,12 (Hannes Borgmästars, Ville Borgmästars, Mikkel Knif, Simon Haglund), 12) Viipurin Urheilijat 8.17,49 (Jani Henriksson, Eelis Uitto, Aki Rissanen, Joonas Harjamäki), 13) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 8.23,46 (Robin Ryynänen, Joni Rouhiainen, Jere Niemi, Miikka Kelo), 14) Runners Club 9.47,78 (Mikko Järvinen, Jukka-Pekka Hassinen, Kimmo Akkanen, Juha Lehto).

M19,

4×100 m: 1) Helsingfors IFK 42,29 (Heikki Chen, Pekka Sinkkonen, Daniel Lundmark, Jesse Lehtimäki), 2) Tampereen Urheilijat -38 42,39 (Aleksi Pelto, Ilari Ryyppö, Aleksi Heimonen, Lauri Eneh), 3) Helsingin Kisa-Veikot 42,75 (Joni Heikkilä, Tuomas Valle, Niklas Bryggare, Julius Uutela), 4) Espoon Tapiot 43,10 (Juuso Helpiö, Martin Kidron, Veikko Nugraha, Márk Szücs-Bártfai), 5) Tampereen Pyrintö 43,60 (Joonatan Sateila, Ilari Ahonen, Urho Kujanpää, Anssi Pajukanta), 6) Teuvan Rivakka 43,93 (Eetu Honkanen, Artturi Tiipiö, Leevi Kormano, Niko Vainionpää), 7) Turun Urheiluliitto 44,02 (Harald Spoof, Mikko Orava, Lauri Tapani Siltanen, Joona Forsgren), 8) Kankaanpään seudun Leisku 44,04 (Joni Ojala, Eelis Hirvinen, Pyry Santahuhta, Eero Hirvinen).

1. erä: 1) Helsingfors IFK 43,01 (Heikki Chen, Pekka Sinkkonen, Daniel Lundmark, Jesse Lehtimäki), 2) Turun Urheiluliitto 44,09 (Harald Spoof, Mikko Orava, Lauri Tapani Siltanen, Joona Forsgren), 3) Kankaanpään seudun Leisku 44,10 (Joni Ojala, Eelis Hirvinen, Pyry Santahuhta, Eero Hirvinen), 4) Karkkilan Pojat 44,29 (Ilari Keränen, Pyry Keränen, Oskari Söderström, Santeri Söderström), Liedon Parma keskeytti (Tuomas Lehtonen, Valtteri Kalliokulju, Kalle Stylman, Miko Punto), Jyväskylän Kenttäurheilijat hylättiin (Miska Sundberg, Ilari Manninen, Julius Toivola, Antti Ruuti).

2. erä: 1) Helsingin Kisa-Veikot 42,97 (Joni Heikkilä, Tuomas Valle, Niklas Bryggare, Julius Uutela), 2) Espoon Tapiot 43,66 (Juuso Helpiö, Martin Kidron, Veikko Nugraha, Márk Szücs-Bártfai), 3) Tampereen Pyrintö 44,18 (Joonatan Sateila, Ilari Ahonen, Urho Kujanpää, Anssi Pajukanta), 4) IF Sibbo-Vargarna 44,67 (Henri Nokelainen, Edward Lindberg, Anton Kunnas, Mikael Granqvist), 5) Turun Weikot Yleisurheilu 44,87 (Miikkael Lehtinen, Mikael Nordqvist, Lasse Nordqvist, Daniel Ofosu), Hämeenlinnan Tarmo hylättiin (Olli-Oskari Suonmaa, Tuomo Rämö, Johannes Hartikainen, Eemeli Tikkanen).

3. erä: 1) Tampereen Urheilijat -38 42,53 (Aleksi Pelto, Ilari Ryyppö, Aleksi Heimonen, Lauri Eneh), 2) Teuvan Rivakka 44,14 (Eetu Honkanen, Artturi Tiipiö, Leevi Kormano, Niko Vainionpää), 3) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 44,37 (Tomy Nurmesniemi, Santeri Kuusiniemi, Juuso Petäjäsuo, Matias Mustonen), 4) Helsingfors IFK II 45,43 (Vertti Viitala, Ahmed Ibrahim, Juho Rinne, Jeremias Haikonen), 5) Larsmo IF 46,03 (Max Hellström, Linus Ljung, Marcus Forsman, Tha Nay Ta), 6) Hyvinkään Seudun Urheilijat 47,44 (Jermu Tarkiainen, Teemu Mustonen, Aapo Nieminen, Niilo Kantoniemi), Borgå Akilles hylättiin (Teemu Gustavson, Jonni Blomqvist, Henri Puumalainen, Samuel Kouri).

3×800 m: 1) Helsingfors IFK 6.12,58 (Ahmed Ibrahim, Pekka Sinkkonen, Daniel Lundmark), 2) Kenttäurheilijat -58 6.15,95 (Mika Huotari, Samuel Korhonen, Leo Uusimäki), 3) Helsingfors IFK II 6.17,62 (Ilari Visuri, Lauri Siltanen, Hugo Åström), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 6.20,46 (Iiro Surkka, Otto Kaario, Jussi Eskola), 5) Limingan Niittomiehet 6.21,39 (Ahti Saarela, Jarkko Paukkeri, Samuli Hussa), 6) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 6.25,11 (Markus Nikander, Julius Kuusela, Artturi Salonen), 7) Vasa IS 6.25,28 (Alex Rauhala, Tobias Holmberg, Lukas Mulders), 8) Karhulan Katajaiset 6.30,32 (Akseli Kuusimaa, Okko Kettunen, Antti Lehtinen), 9) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 6.33,10 (Samu Heikkonen, Kaapo Kummunsalo, Jere Lipiäinen), 10) Tampereen Pyrintö 6.37,09 (Benjamin Heinonen, Veikko Nurmi, Vili Mustonen), 11) Karkkilan Pojat 6.37,65 (Jere Alen, Matias Äikäs, Samuli Mäkelä), 12) Helsingin Tarmo 6.42,35 (Jere Liskojärvi, Aarni Laakkonen, Eemil Ferrand), 13) Kenttäurheilijat -58 II 6.48,16 (Juuso Hava, Miikka Ojala, Otto Kahilainen).

M17,

4×100 m: 1) Helsingfors IFK 43,37 (Pavel Mäkinen, Tatu Heikkinen, Anton Tallbacka, Casimir Engblom), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 43,37 (Jesse Väyrynen, Daniel Savolainen, Kaapo Kangas, Viljami Hietaharju), 3) Lahden Ahkera 43,60 (Joska Toni Petteri Tommola, Lauri Eerola, Joni Takala, Justus Arvelin), 4) Helsingin Kisa-Veikot 43,72 (Kasper Kuivanen, Niko Viljola, Daniel Aaltonen, Tommi Mäkinen), 5) Turun Urheiluliitto 44,41 (Niklas Evald Alexander Karlstedt, Jaakko Juvonen, Eetu Sakari Kuusela, Akseli Sautila), 6) Naantalin Löyly 44,65 (Christian Vänttinen, Elias Tuominen, Pauli Raitanen, Aatu Koivisto), 7) Tammelan Ryske 45,16 (Juuso Kuusinen, Oskari Kaseva, Eetu Kurkikangas, Atte Kurkikangas), 8) Oulun Pyrintö 45,56 (Roope Kariniemi, Juha-Matti Broström, Akseli Myllymäki, Joni Heikkinen).

1. erä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 43,61 (Jesse Väyrynen, Daniel Savolainen, Kaapo Kangas, Viljami Hietaharju), 2) Lahden Ahkera 43,83 (Joska Toni Petteri Tommola, Lauri Eerola, Joni Takala, Justus Arvelin), 3) Oulun Pyrintö 44,98 (Roope Kariniemi, Juha-Matti Broström, Akseli Myllymäki, Joni Heikkinen), 4) Hyvinkään Seudun Urheilijat 45,40 (Ilmari Niiranen, Marcus Kytölä, Jesper Jääskeläinen, Aleks Meidla), 5) Espoon Tapiot 45,50 (Pablo Rojas, Hiski Jatkola, Okko Makkonen, Michael Lowe), 6) Tapanilan Erä 47,15 (Tomi Laakso, Samu Laakso, Markus Sivula, Kaapo Kerve).

2. erä: 1) Helsingin Kisa-Veikot 43,77 (Kasper Kuivanen, Niko Viljola, Daniel Aaltonen, Tommi Mäkinen), 2) Turun Urheiluliitto 44,42 (Niklas Evald Alexander Karlstedt, Jaakko Juvonen, Eetu Sakari Kuusela, Akseli Sautila), 3) Tammelan Ryske 45,00 (Juuso Kuusinen, Oskari Kaseva, Eetu Kurkikangas, Atte Kurkikangas), 4) Helsingfors IFK II 45,55 (Oliver Sainio, Aleksi Sohlman, Lauri Savolainen, Toma Lahtinen), 5) Tampereen Pyrintö 46,65 (Otto Rinne, Riku Ahvenniemi, Juho Yli-Rajala, Lauri Savolainen), 6) Naantalin Löyly II 47,71 (Tuukka Koski, Matias Niinimaa, Jami Vepsä, Topi Haapasaari).

3. erä: 1) Helsingfors IFK 44,04 (Pavel Mäkinen, Tatu Heikkinen, Anton Tallbacka, Casimir Engblom), 2) Naantalin Löyly 45,13 (Christian Vänttinen, Elias Tuominen, Pauli Raitanen, Aatu Koivisto), 3) Noormarkun Nopsa 45,89 (Tommi Lund, Asseri Välimäki, Leevi Vihtalahti, Santeri Välimäki), 4) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 46,43 (Jori Turtiainen, Janne Hentunen, Antti Parkkonen, Eetu Melanen), 5) Esbo IF 46,45 (Albert Nurmi, Matias Kari, Benjamin Stendahl, Robert Johansson), Vantaan Salamat hylättiin (Riku Illukka, Nico Agard, Ville Yli-Kivistö, Aku Kärki).

3×800 m: 1) Lahden Ahkera 6.04,08 (Leevi Kallio, Janne Kanerva, Wilho Hautala), 2) Turun Urheiluliitto 6.04,30 (Elmo Kekkonen, Abdoullah Yousfi, Niklas Lainto), 3) Espoon Tapiot 6.04,47 (Max Mandelin, Veikka Väänänen, Tomi Lehto), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 6.13,64 (Kaapo Kangas, Eemil Helander, Miika Lehtinen), 5) Naantalin Löyly 6.14,89 (Aatu Koivisto, Christian Vänttinen, Elias Tuominen), 6) Kenttäurheilijat -58 6.18,43 (Joni Hava, Tuomas Myllysilta, Atte Nevala), 7) IK Falken 6.24,07 (Alexander Rönnskär, Jere Ena, Rasmus Envall), 8) Joensuun Kataja 6.24,43 (Mika Kotiranta, Arttu Simanainen, Elias Kortelainen), 9) Helsingfors IFK 6.28,26 (Casimir Engblom, Sakariye Aden, Anton Tallbacka), 10) Helsingin Kisa-Veikot 6.30,55 (Tommi Mäkinen, Daniel Aaltonen, Niko Viljola), 11) Turun Urheiluliitto II 6.31,86 (Eetu Lindholm, Matias Lehtiaho, Valtteri Lehtonen), 12) Espoon Tapiot II 6.32,12 (Henrik Asklöf, Tuomas Uusitalo, Lauri Marekwia), 13) Naantalin Löyly II 7.11,60 (Tuukka Koski, Kasper Jokinen, Topi Haapasaari).

M15,

4×100 m: 1) Borgå Akilles 44,42 (alkuerissä SE 44,34), (Henrik Illman, Daniel Niva, Severi Mäntylä, Isac Wedenberg), 2) Espoon Tapiot 46,09 (Aleksi Paavonsalo, Max Koskinen, Iisakki Torppa, Evangelos Spartiotis), 3) Tampereen Urheilijat -38 46,68 (Jesse Kivipuro, Julius Lehto, Arttu Tuominen, Niko Inhilä), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 47,59 (Arttu Ahola, Luukas Saari, Vilho Happonen, Juuso Peltola), Helsingfors IFK keskeytti (Batuhan Yildirim, Eero Ilomäki, Ossian Newby, Akseli Salin), Tampereen Pyrintö ei osallistunut (Julius Mäkinen, Saku Laine, Ville Suoniemi, Joel Turkka), Helsingin Kisa-Veikot hylättiin (alkuerissä SE 44,95, jonka Akilles rikkoi seuraavassa erässä), (Topias Laine, Chibunna Ezeabasirim, Pyry Anttila, Lassi Kaukonen), Helsingfors IFK II hylättiin (Matvei Telov, Vishal Ale, Karun Verma, Eeka Kölhi).

1. alkuerä: 1) Helsingfors IFK 45,99 (Batuhan Yildirim, Eero Ilomäki, Ossian Newby, Akseli Salin), 2) Tampereen Pyrintö 46,67 (Julius Mäkinen, Saku Laine, Ville Suoniemi, Joel Turkka), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 47,10 (Arttu Ahola, Luukas Saari, Vilho Happonen, Juuso Peltola), 4) Helsingin Kisa-Veikot II 47,62 (Lorenz Quednau, Mikko Sirola, Christian Hänninen, Pyry Anttila), 5) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 50,82 (Miro Moisio, Henrik Tapio, Eelis Soikkeli, Sampo Väyrynen), 6) Turun Urheiluliitto II 52,58 (Mathias Gustafsson, Eeli Kalevi Heikkilä, Henrik Hörkkö, Teemu Brasier), 7) Hyvinkään Seudun Urheilijat 52,84 (Elmo Niemi, Pyry Kalanen, Juho Kantoniemi, Lauri Aaltonen).

2. alkuerä: 1) Helsingin Kisa-Veikot 44,95 (15-v. SE, ent. 44,99 HKV 2003), (Topias Laine, Chibunna Ezeabasirim, Lars Grahn, Lassi Kaukonen), 2) Tampereen Urheilijat -38 46,73 (Jesse Kivipuro, Julius Lehto, Arttu Tuominen, Niko Inhilä), 3) Espoon Tapiot II 48,31 (Santeri Vuola, Milan Shilov, Ibrahim El Mrabt, Lauri Pohto), 4) Lahden Ahkera 48,32 (Juho Jylhämaa, Jesse Lari, Karim Echahid, Arttu Sandberg), 5) IK Falken 48,66 (Josef Höglund, Christian Tarvonen, Adam Wikman, Anton Lassen), 6) Tampereen Pyrintö II 50,07 (Kasperi Valonen, Ville Eikkula, Ari Mahmoudian, Tuomas Smolander), 7) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 50,79 (Juho Kahelin, Lassi Saarela, Nico Hirvonen, Julius Vesalainen).

3. alkuerä: 1) Borgå Akilles 44,34 (15-v. SE, ent. 44,95 HKV edellisessä erässä), (Henrik Illman, Daniel Niva, Severi Mäntylä, Isac Wedenberg), 2) Espoon Tapiot 45,90 (Aleksi Paavonsalo, Max Koskinen, Iisakki Torppa, Evangelos Spartiotis), 3) Helsingfors IFK II 47,59 (Matvei Telov, Vishal Ale, Karun Verma, Eeka Kölhi), 4) Vihdin Viesti 49,40 (Aaron Utulahti, Mauno Havukorpi, Tomi Salmela, Jaakko Antero Matilainen), 5) Turun Urheiluliitto 49,58 (Aleksi Aalto, Robin Lainto, Wiljami Itämeri, Jeremi Siimes), 6) Seinäjoen Seudun Urheilijat 50,54 (Aukusti Jaskari, Niilo Mustalahti, Juho Seppälä, Aapo Pasanen).

4×80 m aj (76,2 cm): 1) Helsingin Kisa-Veikot 44,66 (alkuerissä SE 44,62), 2) Helsingfors IFK 44,71, 3) Espoon Tapiot 46,05, 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 46,41, 5) Helsingfors IFK II 48,00, 6) Tampereen Pyrintö 49,03, 7) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 50,78, 8) Helsingin Kisa-Veikot II 52,86.

A-finaali: 1) Helsingin Kisa-Veikot 44,66 (Chibunna Ezeabasirim, Pyry Anttila, Lassi Kaukonen, Topias Laine), 2) Helsingfors IFK 44,71 (Eero Ilomäki, Ossian Newby, Akseli Salin, Batuhan Yildirim), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 46,41 (Arttu Ahola, Elmeri Valkonen, Arttu Peltola, Juuso Peltola), 4) Tampereen Pyrintö 49,03 (Joel Turkka, Ville Suoniemi, Ari Mahmoudian, Ville Eikkula).

B-finaali: 1) Espoon Tapiot 46,05 (Elja Neuvonen, Lauri Pohto, Ibrahim El Mrabt, Max Koskinen), 2) Helsingfors IFK II 48,00 (Karun Verma, Matvei Telov, Abdirahiim Salah, Vishal Ale), 3) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 50,78 (Juho Kahelin, Julius Vesalainen, Nico Hirvonen, Lassi Saarela), 4) Helsingin Kisa-Veikot II 52,86 (Antti Pihlavisto, Lars Grahn, Kristofer Aaltonen, Mikko Sirola).

1. alkuerä: 1) Helsingin Kisa-Veikot 44,62 (15-v. SE, ent. 44,91 HIFK 2015), (Chibunna Ezeabasirim, Pyry Anttila, Lassi Kaukonen, Topias Laine), 2) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 51,30 (Juho Kahelin, Julius Vesalainen, Nico Hirvonen, Lassi Saarela), 3) Turun Urheiluliitto 52,92 (Mathias Gustafsson, Wiljami Itämeri, Eeli Kalevi Heikkilä, Jeremi Siimes).

2. alkuerä: 1) Helsingfors IFK 45,96 (Eero Ilomäki, Ossian Newby, Akseli Salin, Batuhan Yildirim), 2) Espoon Tapiot 46,91 (Elja Neuvonen, Lauri Pohto, Ibrahim El Mrabt, Max Koskinen), 3) Helsingin Kisa-Veikot II 49,43 (Antti Pihlavisto, Lars Grahn, Kristofer Aaltonen, Mikko Sirola).

3. alkuerä: 1) Tampereen Pyrintö 46,73 (Joel Turkka, Ville Suoniemi, Ari Mahmoudian, Ville Eikkula), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 46,81 (Arttu Ahola, Elmeri Valkonen, Arttu Peltola, Juuso Peltola), 3) Helsingfors IFK II 48,28 (Karun Verma, Matvei Telov, Abdirahiim Salah, Vishal Ale).

Naiset,

4×100 m: 1) Helsingfors IFK 46,83 (Jasmin Showlah, Matilda Bogdanoff, Adelaide Jallow, Cecilia Sandell), 2) Helsingin Kisa-Veikot 47,17 (Ifeoma Chukwuma, Amira Chokairy, Sara Vorselman, Kamilla Nurminen), 3) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 47,86 (Rosanna Rajulin, Sanni Mahonen, Hanna Liukka, Eveliina Määttänen), 4) Tampereen Pyrintö 47,94 (Lotta Harala, Jenna-Riina Virolainen, Sanna Pihkala, Merika Sumanen), 5) Seinäjoen Seudun Urheilijat 48,04 (Jonna Alkula, Maria Herrala, Sofia Kasari, Anna Hämäläinen), 6) Kenttäurheilijat -58 48,23 (Petra Perttula, Anne-Mari Lehtiö, Pauliina Perttula, Hilla Uusimäki), 7) Lahden Ahkera 48,35 (Reetta Hämäläinen, Viivi Avikainen, Heli Halonen, Jenna Pihkola), 8) Esbo IF 48,90 (Jenny Fagerstedt, Meri Hukkinen, Eliisa Räsänen, Aurora Troberg).

1. alkuerä: 1) Kenttäurheilijat -58 47,72 (Petra Perttula, Anne-Mari Lehtiö, Pauliina Perttula, Hilla Uusimäki), 2) Esbo IF 48,45 (Jenny Fagerstedt, Meri Hukkinen, Eliisa Räsänen, Aurora Troberg), 3) Tampereen Pyrintö II 49,58 (Essi Syrjälä, Heta Haapala, Sara-Leena Kamppuri, Tiina Hakanen), 4) Hämeenlinnan Tarmo 50,01 (Siiri Ijäs, Noora Kauranen, Jonna Härkönen, Erika Ahvenharju), 5) Helsingin Tarmo 54,91 (Sanna Heinonen, Silja Laaksonen, Sofia Tabit, Kristiina Laxell), Lappeenrannan Urheilu-Miehet hylättiin (Jenni Rossi, Elina Torro, Aleksandra Niiranen, Jatta-Juulia Hanski), Veitsiluodon Kisaveikot hylättiin (Elisabet Salmela, Tiia Järvinen, Ida Ravaska, Matleena Kuure).

2. alkuerä: 1) Helsingfors IFK 46,47 (Jasmin Showlah, Matilda Bogdanoff, Adelaide Jallow, Cecilia Sandell), 2) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 47,52 (Rosanna Rajulin, Sanni Mahonen, Hanna Liukka, Eveliina Määttänen), 3) Tampereen Pyrintö 47,87 (Lotta Harala, Jenna-Riina Virolainen, Sanna Pihkala, Merika Sumanen), 4) Seinäjoen Seudun Urheilijat 48,18 (Jonna Alkula, Maria Herrala, Sofia Kasari, Anna Hämäläinen), 5) Noormarkun Nopsa 48,40 (Annika Mäenpää, Jenni Lope, Hanna Liupakka, Anna Kohtamäki), 6) Helsingin Kisa-Veikot II 50,05 (Hanna-Maria Penttinen, Beda Eronen, Laura Kolehmainen, Moona Latvala), 7) Jyväskylän Kenttäurheilijat II 1.19,90 (Sini Toivola, Anni Halko, Heta Rasinkangas, Elisa Kirvesniemi).

3. alkuerä: 1) Helsingin Kisa-Veikot 47,57 (Ifeoma Chukwuma, Amira Chokairy, Sara Vorselman, Kamilla Nurminen), 2) Lahden Ahkera 48,38 (Reetta Hämäläinen, Viivi Avikainen, Heli Halonen, Jenna Pihkola), 3) Savonlinnan Riento 48,50 (Ella Kumpulainen, Netta Myllynen, Petra-Sofia Laakso, Niina Karttunen), 4) Mikkelin Kilpa-Veikot 48,97 (Sonja Nousiainen, Niina Piiroinen, Mette Ukkonen, Anni Elfving), 5) Oulun Pyrintö 49,74 (Essi Kurtti, Anna-Kaisa Korhonen, Julia Karjalainen, Riikka Kokko), 6) Esbo IF II 49,93 (Susanna Savolainen, Kira Kytölä, Josefina Paqvalen, Katariina Liipo), 7) Jyväskylän Kenttäurheilijat 56,36 (Ida Aidanpää, Emma Koistinen, Minna Laukka, Emmi Mäkinen).

4×800 m: 1) IK Falken 8.51,77 (Cecilia Långnabba, Karin Storbacka, Heidi Eriksson, Zenitha Eriksson), 2) Turun Urheiluliitto 8.58,15 (Amanda Virtanen, Silja Pelto-Piri, Venla Paunonen, Aino Paunonen), 3) Helsingin Kisa-Veikot 9.11,61 (Hilkka Kontro, Amira Chokairy, Moona Latvala, Rauha Buchwald), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 9.30,76 (Janina Jahkola, Elisa Kirvesniemi, Oona-Mari Hakulinen, Maria Valtanen), 5) Espoon Tapiot 9.36,31 (Sofia Muinonen, Minna Syvälä, Karoliina Isoaho, Enni Nurmi), 6) Esbo IF 9.39,60 (Jenny Fagerstedt, Katariina Liipo, Saga Rekonen, Eliisa Räsänen), 7) Tampereen Pyrintö 9.45,06 (Essi Syrjälä, Pauliina Mäkinen, Eevi Siniketo, Roosa Lahtinen), 8) Kälviän Tarmo 9.47,79 (Johanna Ala-Pöntiö, Kaisa Honkaharju, Johanna Kykyri, Päivi Knutar), 9) Savonlinnan Riento 9.48,72 (Jonna Monto, Ella Kainulainen, Ella Kumpulainen, Pihla Hokkanen), 10) Viipurin Urheilijat 9.51,42 (Henni Tofferi, Anu Katajisto, Paula Tukiainen, Martta Rautala), 11) Turun Urheiluliitto II 9.53,49 (Laura Valli, Bea Österman, Hanna Haavikko, Andreina Kero), 12) Helsingfors IFK 10.15,35 (Emma Hakala, Jenni Karstunen, Madeleine Sabure, Linda Aho), 13) Runners Club 10.28,19 (Laura Hievanen, Saara Malinen, Maiju Paavola, Outi Hänninen).

N19,

4×100 m: 1) Helsingin Kisa-Veikot 46,91 (Anni Siirtola, Annika Hannola, Jandeh Janina Jallow, Kira Kruuti), 2) Esbo IF 47,02 (Salla Parviainen, Iida Kalliomäki, Jessica Rautelin, Nadia Korkman), 3) Espoon Tapiot 47,79 (Mette Gerkman, Anni Jäntti, Saga Kivekäs, Iiris Peterzéns), 4) Tampereen Pyrintö 47,83 (Jessi Landström, Maria Huntington, Frida Hämäläinen, Julia Enarvi), 5) Turun Urheiluliitto 48,43 (Eeva Paavilainen, Emma Elina Hyvärinen, Laura Nakolinna, Enni Henttonen), 6) Larsmo IF 49,07 (Jennifer Roos, Alina Strömberg, Anni Salminen, Jenny Asplund), 7) Borgå Akilles 50,03 (Jenna Sorvari, Noora Juslin, Sandra Liljendal, Amanda Liljendal), 8) IF Sibbo-Vargarna 50,07 (Kia Helkamaa, Elin Mickos, Emmy Wikström, Aino Tapio).

1. alkuerä: 1) Helsingin Kisa-Veikot 47,57 (Anni Siirtola, Annika Hannola, Jandeh Janina Jallow, Kira Kruuti), 2) Tampereen Pyrintö 48,31 (Jessi Landström, Maria Huntington, Frida Hämäläinen, Julia Enarvi), 3) Borgå Akilles 49,26 (Jenna Sorvari, Noora Juslin, Sandra Liljendal, Amanda Liljendal), 4) IF Raseborg 51,02 (Anniina Mäntynen, Nicolina Nynäs, Anna Dahlström, Lotta Lahtinen), 5) Raahen Vesa 51,21 (Emmi Erikkilä, Wilma Isokääntä, Tuuli Kaisto, Veera Möttönen), 6) Hyvinkään Seudun Urheilijat 52,02 (Elina Sokka, Maria Kytölä, Ida Forsstén, Tanja Sorvari), 7) Turun Urheiluliitto II 53,25 (Nora Rantanen, Maria Taittonen, Riikka Lankinen, Judith Kavander), Seinäjoen Seudun Urheilijat hylättiin (Heidi Lähdemäki, Nelli Peltonen, Aino Vehkaoja, Anniina Perkiö).

2. alkuerä: 1) Espoon Tapiot 48,40 (Mette Gerkman, Anni Jäntti, Saga Kivekäs, Iiris Peterzéns), 2) Turun Urheiluliitto 48,68 (Eeva Paavilainen, Emma Elina Hyvärinen, Laura Nakolinna, Enni Henttonen), 3) Larsmo IF 49,19 (Jennifer Roos, Alina Strömberg, Anni Salminen, Jenny Asplund), 4) Tampereen Urheilijat -38 50,00 (Emmi Ranta-Ojala, Sara Hämäläinen, Saara Vuorela, Merette Koskenniemi), 5) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 50,05 (Nea Karppinen, Eerika Reunanen, Noora Leppimaa, Jasmin Juujärvi), 6) Helsingin Kisa-Veikot II 52,28 (Saara Halme, Charlotta Bützow, Heidi Parikka, Sara Siivola), 7) Helsingfors IFK II 53,19 (Jenna Konttila, Emma Falck, Carmen Antonio, Emma Tuomala), 8) Vasa IS 53,75 (Johanna Blomqvist, Iisa Smeds, Lycke Karlsson, Lina Karlsson).

3. alkuerä: 1) Esbo IF 47,43 (Salla Parviainen, Iida Kalliomäki, Jessica Rautelin, Nadia Korkman), 2) IF Sibbo-Vargarna 50,43 (Kia Helkamaa, Elin Mickos, Emmy Wikström, Aino Tapio), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 52,00 (Sara Heino, Monika Ahonen, Inka Sinivuori, Vilhelmiina Tornberg), 4) Nurmijärven Yleisurheilu 52,66 (Minja Nurminen, Pinja Porokari, Ida Andersson, Nelli Kantelinen), 5) Kenttäurheilijat -58 53,37 (Jessi Latvasalo, Rosa Salonen, Jenny Karlsson, Essi Heiskanen), Helsingfors IFK hylättiin (Cecilia Sinervo, Pinja Pikkupeura, Tilda Lipasti, Suvi Eerikäinen), Kuivasjärven Aura hylättiin (Karoliina Bogdanoff, Julia Mustonen, Annika Kylmänen, Rebekka Suni).

3×800 m: 1) Turun Urheiluliitto 6.53,24 (Hanna Uski, Laura Nakolinna, Sunna Penttinen), 2) Esbo IF 7.02,00 (Nadia Korkman, Jasmin Koivunen, Jessica Rautelin), 3) Kannuksen Ura 7.05,70 (Helmi Kortetmaa, Enni Katajalaakso, Emma Katajalaakso), 4) Lahden Ahkera 7.16,21 (Sara Niittyviita, Laura Haara, Janna Hautala), 5) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 7.17,16 (Emma Jyrkinen, Elena Jyrkinen, Ella Jyrkinen), 6) Oulun Pyrintö 7.24,68 (Helmi Peipinen, Emilia Nissinaho, Rosa Kilpi), 7) Turun Urheiluliitto II 7.33,03 (Helen Urho, Maria Ervast, Anna Hyvärinen), 8) Veikkolan Veikot 7.33,42 (Anna Hovi, Mimosa Marttila, Anni Penttilä), 9) Espoon Tapiot 7.33,43 (Emma Karhu, Anni Kotola, Essi Kivelä), 10) Jyväskylän Kenttäurheilijat 7.34,51 (Jenni Ijäs, Heidi Haapamäki, Jasmin Nyyssönen), 11) Vasa IS 7.43,53 (Lycke Karlsson, Alexandra Stark, Lina Karlsson).

N17,

4×100 m: 1) Helsingfors IFK 46,66 (sivuaa SE:tä, aik. SE HIFK alkuerissä), (Sanni Pajasmaa, Viivi Lehikoinen, Nea Mattila, Aino Bergqvist), 2) Tampereen Pyrintö 48,31 (Olivia Ben Khalifa, Tiia Tammisalo, Olivia Mäkinen, Alisa Aalto), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 48,45 (Oona Nieminen, Ada Koistinen, Siiri Rainio, Roosa Mähönen), 4) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 48,50 (Elina Kujala, Kerttu Latvala, Saara Hakanen, Iina-Kaisa Mäkelä), 5) Espoon Tapiot 48,72 (Camilla Kohl, Saara Keskitalo, Reetta Kämäräinen, Liisa Sätilä), 6) Esbo IF 49,52 (Claudia Gripenberg, Nadja Bucher, Saga Andersson, Ida Ounaslehto), 7) Seinäjoen Seudun Urheilijat 49,60 (Tuuli Kujala, Anneka Kruuti, Veera Perälä, Emmi Hirvelä), 8) Kajaanin Kipinä 55,98 (Mari Heinonen, Jenna Kokkonen, Rebekka Nilsson, Annika Haverinen).

1. alkuerä: 1) Espoon Tapiot 48,19 (Camilla Kohl, Saara Keskitalo, Reetta Kämäräinen, Liisa Sätilä), 2) Hämeenlinnan Tarmo 49,31 (Iida Lehtonen, Nea Laine, Jenni Rämö, Petra Kallionpää), 3) Turun Urheiluliitto 50,68 (Malin Eriksson, Viola Järvinen, Hilla Puntala, Sofia Kankaanpää), 4) Hyvinkään Seudun Urheilijat 52,13 (Iida Tolonen, Emma Simberg, Linnea Parviainen, Siiri Saalo), 5) Orimattilan Jymy 52,14 (Venla Laine, Paula Nikula, Senni Forsberg, Karoliina Kaartti), 6) Helsingfors IFK II 52,18 (Cassandra Karjalainen, Elvira Westerlund, Sharon Laine, Pinja Konttinen), 7) Karhulan Urheilijat 54,06 (Eveliina Härkönen, Viola Tyynilä, Neea Pykäläinen, Janette Hanski).

2. alkuerä: 1) Kajaanin Kipinä 48,97 (Mari Heinonen, Jenna Kokkonen, Rebekka Nilsson, Annika Haverinen), 2) Veitsiluodon Kisaveikot 50,33 (Amanda Hiltula, Veera Pudas, Salla Koivumaa, Mette Baas), 3) Turun Urheiluliitto II 50,81 (Maija Lehti, Nea Vahanne, Enni Maria Harittu, Kaisla Koskela), 4) Lahden Ahkera II 51,16 (Heidi Maria Merisalo, Pinja Kotinurmi, Linnea Taipale, Tara Vaittinen), 5) Lapuan Virkiä 52,18 (Elina Mantere, Emilia Kokko, Elle Haapoja, Maija Suutala), 6) Joensuun Kataja 52,81 (Nina Mutanen, Petra Väänänen, Hilja-Miina Kakkonen, Hanna Siiskonen), 7) Vasa IS 53,78 (Linnea Backholm, Mathilda Kvist, Malva Nylund, Fina Backholm).

3. alkuerä: 1) Tampereen Pyrintö 48,25 (Olivia Ben Khalifa, Tiia Tammisalo, Olivia Mäkinen, Alisa Aalto), 2) Seinäjoen Seudun Urheilijat 49,02 (Tuuli Kujala, Anneka Kruuti, Veera Perälä, Emmi Hirvelä), 3) Espoon Tapiot III 50,51 (Isabella Jääsvuo, Annika Siitonen, Neea Nurmi, Annina Hirvinen), 4) Esbo IF III 51,45 (Riina Rautelin, Marielle Gustafsson, Molly Pastewka, Sofie Westerberg), 5) Helsingin Kisa-Veikot II 52,32 (Elina Kuusela, Marleena Tulkki, Nina Kaitemo, Ada Outinen), 6) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu II 52,86 (Melina Rajulin, Sara Niemi, Anni Luukkonen, Laura Luukkonen), 7) Janakkalan Jana 53,80 (Inka Kaartokallio, Jenna Pohjonen, Veera Lahtinen, Anu Puisti).

4. alkuerä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 48,33 (Oona Nieminen, Ada Koistinen, Siiri Rainio, Roosa Mähönen), 2) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 48,36 (Elina Kujala, Kerttu Latvala, Saara Hakanen, Iina-Kaisa Mäkelä), 3) Espoon Tapiot II 50,26 (Susanna Kumpulainen, Eeva Immonen, Jannika Niemelä, Katariina Kontio), 4) Turun Weikot Yleisurheilu 50,43 (Jutta Lukkala, Marika Aarnio, Greta Neffling, Evelina Ojaniittu), 5) Vasa IS II 53,52 (Cornelia Berg, Manda Gullberg, Maria Östman, Ronja Borgmästars), Tampereen Pyrintö II hylättiin (Viivi Hellman, Ilona Luoma, Oona Hietala, Satu-Maaria Pentinlehto), Esbo IF II hylättiin (Meeri Salomaa, Vanessa Ekstam, Ella Auvinen, Henrika Sievänen).

5. alkuerä: 1) Helsingfors IFK 46,66 (17-v. SE, ent. 46,91 TP 1995), (Sanni Pajasmaa, Viivi Lehikoinen, Nea Mattila, Aino Bergqvist), 2) Esbo IF 49,00 (Claudia Gripenberg, Nadja Bucher, Saga Andersson, Ida Ounaslehto), 3) Lahden Ahkera 49,29 (Ilona Kekkonen, Kia Kemppainen, Siiri Karjalainen, Veera Wiberg), 4) Helsingin Kisa-Veikot 50,65 (Tua-Talvikki Anttila, Marisa Värtinen, Essi Davies, Veera Miettinen), 5) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu III 52,04 (Hertta Hankimaa, Ruusu Nurmi, Meeri Manninen, Patricia Ngevitidi), 6) Raahen Vesa 52,26 (Oona Heilala, Anni Grekula, Elviira Kortessalo, Elina Mikkonen), 7) Espoon Tapiot IV 57,18 (Wilma Jacobson, Elsa Nieminen, Essi Ukkonen, Henni Kangas-Kärki).

3×800 m: 1) Tampereen Pyrintö 6.52,96 (Aino Sikkinen, Kiia Keinonen, Jemina Forss), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 6.54,04 (Ada Koistinen, Heini Ikonen, Lotta Mäkinen), 3) Lahden Ahkera 6.54,68 (Aino Kuljukka, Silja Rönkä, Pinja Kotinurmi), 4) Porvoon Urheilijat 7.09,18 (Silja Laukkanen, Evita Itkonen, Lina Romberg), 5) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 7.09,54 (Saara Hakanen, Hertta Hankimaa, Katri Gauriloff), 6) Helsingin Kisa-Veikot 7.11,41 (Ada Outinen, Marina Merjamaa, Marleena Tulkki), 7) IK Falken 7.20,60 (Eveliina Karlsson, Nathalie Blomqvist, Elin Björk), 8) Seinäjoen Seudun Urheilijat 7.25,20 (Tiina Mäki-Panula, Veera Perälä, Lotta Sumuvuori), 9) Espoon Tapiot 7.31,70 (Melina Lahdenperä, Ella Parviainen, Aino Hakkila), 10) Vasa IS 7.34,42 (Manda Gullberg, Mathilda Kvist, Fina Backholm), 11) IF Drott 7.35,08 (Reeta Fagerholm, Erika Westerlund, Hanna Frostdahl), 12) Esbo IF 7.36,57 (Ella Auvinen, Vanessa Ekstam, Meeri Salomaa), 13) Karhulan Urheilijat 7.36,62 (Ada Koskelainen, Viola Tyynilä, Janette Hanski), 14) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 7.43,58 (Johanna Ranta, Viola Pennanen, Venla Ranta), 15) Joensuun Kataja 7.53,37 (Hilja-Miina Kakkonen, Petra Väänänen, Siiri Silvennoinen), 16) Lahden Ahkera II 7.57,48 (Emma Pasanen, Salla Laukkanen, Tara Vaittinen), 17) IK Falken II 8.00,93 (Suzette Finne, Eveliina Suvanto, Hanna Ray).

N15,

4×100 m: 1) Kuivasjärven Aura 48,71, 2) Espoon Tapiot 48,73, 3) Tampereen Pyrintö 49,78, 4) Raision Kuula 50,08, 5) Borgå Akilles 50,27, 6) Turun Urheiluliitto 51,01, 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 51,04, 8) Espoon Tapiot II 51,14, 9) Espoon Tapiot III 51,51, 10) Porin Yleisurheilu 51,63, 11) Noormarkun Nopsa 51,71, 12) Lappeenrannan Urheilu-Miehet II 51,79, 13) Tampereen Pyrintö II 51,96, 14) Lahden Ahkera 51,97, 15) Helsingfors IFK 52,16, 16) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1.12,40.

A-finaali: 1) Kuivasjärven Aura 48,71 (Pihla Kinnunen, Sofia Lindholm, Sonja Stång, Julia Jäälinoja), 2) Espoon Tapiot 48,73 (Silja Jaatinen, Vilma Hakala, Jutta Seppänen, Kia Laisi), 3) Tampereen Pyrintö 49,78 (Saga Vanninen, Venla Väliharju, Lotta Alasaukko-Oja, Pinja Heinonen), 4) Raision Kuula 50,08 (Viveka Loukola, Linnea Loukola, Sofia Triipponen, Johanna Kylmänen), 5) Borgå Akilles 50,27 (Sandra Granroth, Cecilia Ek, Filippa Tallqvist, Isabel Nieminen), 6) Turun Urheiluliitto 51,01 (Milja Heikura, Kiia Jalonen, Aino Honkanen, Pinja Naula), 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 51,04 (Riina Heikkonen, Sani Rantalainen, Essi Vehmaa, Tanja Kokkonen), 8) Espoon Tapiot II 51,14 (Anna Pursiainen, Saana Pirttijärvi, Vappu Valtonen, Jenny Sario).

B-finaali: 1) Espoon Tapiot III 51,51 (Nella Varjas, Merituuli Saarela, Lotta Putkiranta, Nora Tousignant), 2) Porin Yleisurheilu 51,63 (Maija Ojalainen, Kiia Jullenmaa, Vera Karttunen, Laura Lepistö), 3) Noormarkun Nopsa 51,71 (Milla Iisakkala, Charlotta Pettersson, Nora Riitaoja, Pritne Lember), 4) Lappeenrannan Urheilu-Miehet II 51,79 (Noora Tiainen, Aino Luostarinen, Emma Liikkanen, Moona Korkealaakso), 5) Tampereen Pyrintö II 51,96 (Pihla Aro, Oona Huura, Veera Uusinoka, Salla Tuominen), 6) Lahden Ahkera 51,97 (Kaisa Koskinen, Aino Sofia Tuomi, Venla Laine, Riina Mantila), 7) Helsingfors IFK 52,16 (Isha Murray, Inka Pöyry, Sandra Piippo-Pinho, Katinka Holkkola), 8) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1.12,40 (Ada Zitting, Laura Koivisto, Alisa Virtanen, Saara Mynttinen).

1. alkuerä: 1) Espoon Tapiot II 50,78 (Anna Pursiainen, Saana Pirttijärvi, Vappu Valtonen, Jenny Sario), 2) Lappeenrannan Urheilu-Miehet II 51,17 (Noora Tiainen, Aino Luostarinen, Emma Liikkanen, Moona Korkealaakso), 3) Porin Yleisurheilu 51,27 (Maija Ojalainen, Kiia Jullenmaa, Vera Karttunen, Laura Lepistö), 4) Noormarkun Nopsa 51,45 (Milla Iisakkala, Charlotta Pettersson, Nora Riitaoja, Pritne Lember), 5) Viialan Valtti 52,44 (Matilda Koponen, Pinja Lehtinen, Kiira Vilenius, Sara Niinimäki), 6) Tampereen Pyrintö III 52,89 (Inka Vanninen, Iida Koivisto, Rosa Muurasniemi, Alina Nissinen), 7) Kaipolan Vire 53,59 (Olivia Asikainen, Saara Svahn, Elisa Asikainen, Ella Kokkinen), 8) Jyväskylän Kenttäurheilijat II 53,69 (Ida Kolehmainen, Netta Leppänen, Lilli Kärkkäinen, Siiri Salo).

2. alkuerä: 1) Espoon Tapiot 49,32 (Silja Jaatinen, Vilma Hakala, Jutta Seppänen, Kia Laisi), 2) Hämeenlinnan Tarmo 52,76 (Emilie Arkko, Tuuli Toivonen, Enni Saarinen, Hulda Havia), 3) Pohjan Koitto 54,25 (Adeliina Kemppainen, Emilia Irvankoski, Milla Nevalainen, Emma Mäkikallio), 4) Naantalin Löyly II 54,73 (Aino Takala, Heljä Hänninen, Melina Riikonen, Mette Mykkänen), 5) Nurmijärven Yleisurheilu II 57,48 (Emmi Pulkkinen, Nea Kylmänen, Kajsa Henriksén, Venla Lehtonen), Limingan Niittomiehet hylättiin (Siiri Lithovius, Vilhelmiina Maaranto, Ilona Nevala, Pinja Kangas), Borgå Akilles II hylättiin (Alva Häyry, Ida Henricson, Patricia Kellgren, Jannika Viljakainen).

3. alkuerä: 1) Tampereen Pyrintö 50,33 (Saga Vanninen, Venla Väliharju, Lotta Alasaukko-Oja, Pinja Heinonen), 2) Esbo IF 52,34 (Kaisla Torppa, Catarina Korkman, Wilma Jungar, Meri Järvensivu), 3) Helsingin Kisa-Veikot 52,84 (Camilla Strömberg, Eeva Samberg, Aino Ahtola, Sara Siltala), 4) Raahen Vesa 53,10 (Milla Maaninen, Milla Kivilompolo, Inka Maria Mehtola, Sanna Mikkonen), 5) Vantaan Salamat 53,72 (Katri Kaijanniemi, Roberta Normour, Alicia Eklund, Anni Yrjälä), Porvoon Urheilijat hylättiin (Anni Junttila, Jenni Natunen, Hilla Vilkko, Anni Rahkonen), Espoon Tapiot IV hylättiin (Viivi Patronen, Ellinoora Riikinsaari, Saana Ivakko, Janina Laine).

4. alkuerä: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 50,66 (Riina Heikkonen, Sani Rantalainen, Essi Vehmaa, Tanja Kokkonen), 2) Lahden Ahkera 51,57 (Kaisa Koskinen, Aino Sofia Tuomi, Venla Laine, Riina Mantila), 3) Turun Urheiluliitto II 52,61 (Minja Dahlberg, Vilma Virtanen, Ida Tolonen, Sonja Kuusinen), 4) Naantalin Löyly 52,70 (Siiri Intonen, Ilana Onnela, Aava Reponen, Melina Pykälämaa), 5) Seinäjoen Seudun Urheilijat II 53,46 (Meeri Elomaa, Sofia Ylinen, Tinja Ranta, Valentina Lemettinen), 6) Ylöjärven Urheilijat 53,65 (Nea Lento, Lilja Mäkinen, Aada Laine, Anni Vähäkoski), 7) Viipurin Urheilijat 54,25 (Lotta Joenpolvi, Ruusu Roininen, Feresteh Almaszadeh, Emilia Voutilainen), Iitin Pyrintö hylättiin (Joanna Puukka, Annukka Vainonen, Julia Salmi, Laura Lintukangas).

5. alkuerä: 1) Borgå Akilles 50,42 (Sandra Granroth, Cecilia Ek, Filippa Tallqvist, Isabel Nieminen), 2) Turun Urheiluliitto 50,82 (Milja Heikura, Kiia Jalonen, Aino Honkanen, Pinja Naula), 3) Tampereen Pyrintö II 51,65 (Pihla Aro, Oona Huura, Veera Uusinoka, Salla Tuominen), 4) Helsingin Kisa-Veikot II 53,06 (Elena El Founti, Linda Leveelahti, Helmi Tossavainen, Elina Mettälä), 5) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 53,09 (Helmiina Raninen, Anni Karhu, Fanny Ranta, Julianna Heikkinen), 6) Karhulan Katajaiset 54,69 (Maiju Koivula, Vilma Hannula, Roosa Pirinen, Hanna Kokkonen), 7) Vantaan Salamat III 59,35 (Julia Puustelli, Annika Toiviainen, Saana Kankkunen, Siru Putkonen), Mikkelin Kilpa-Veikot hylättiin (Liina Mäkelä, Jessica Kähärä, Julie Ombati, Inka Puumalainen).

6. alkuerä: 1) Raision Kuula 50,32 (Viveka Loukola, Linnea Loukola, Sofia Triipponen, Johanna Kylmänen), 2) Veitsiluodon Kisaveikot 52,46 (Tiia-Noora Anttila, Tiina Taskinen, Olivia Härkönen, Kerttu Kannala), 3) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 53,14 (Karoliina Isomäki, Laura Kankkunen, Petra Räty, Nea-Nora Heiskanen), 4) Lahden Ahkera II 53,17 (Emilia Tapionlinna, Roosa Kinnunen, Ella Sirmola, Opri Saari), 5) Hyvinkään Seudun Urheilijat 53,45 (Nelli Talvitie, Vilma Rönkä, Anni Lähdemäki, Riina Virtanen), 6) Helsingfors IFK II 53,59 (Annika Ahokas, Katja Ruth, Helka Räty, Vivian Brusila), 7) Helsingin Kisa-Veikot III 54,69 (Helmi Saukkonen, Mimi Kontala, Essi Eriksson, Emma Nieminen).

7. alkuerä: 1) Kuivasjärven Aura 49,03 (Pihla Kinnunen, Sofia Lindholm, Sonja Stång, Julia Jäälinoja), 2) Helsingfors IFK 51,68 (Isha Murray, Inka Pöyry, Sandra Piippo-Pinho, Katinka Holkkola), 3) Vammalan seudun Voima 53,43 (Siiri Elomaa, Noora Rintala, Meri Elomaa, Julia Junkkala), 4) Seinäjoen Seudun Urheilijat 54,89 (Iiris Marjanen, Noora Hellberg, Aada Mikkilä, Elise Lähdemäki), 5) Vantaan Salamat II 55,14 (Sinna Kankkunen, Lia Souris, Millamaria Haveri, Olivia Marttila), 6) Viipurin Urheilijat II 56,79 (Alicia Stocchetti, Mai Holi, Beda Kauppinen, Dara Ubani), 7) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu II 57,29 (Milja Hallio, Iina Rantala, Riina Launonen, Saana Nyberg).

8. alkuerä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 51,05 (Ada Zitting, Laura Koivisto, Alisa Virtanen, Saara Mynttinen), 2) Espoon Tapiot III 51,52 (Nella Varjas, Merituuli Saarela, Lotta Putkiranta, Nora Tousignant), 3) Nurmijärven Yleisurheilu 51,83 (Janette Lohilahti, Erin Karjalahti, Petra Häggqvist, Anni Pulkkinen), 4) Oulun Pyrintö 52,74 (Mari Kahila, Ella Nisula, Katariina Kariniemi, Ilona Kamunen), 5) Säkylän Urheilijat 53,35 (Sonja Puumalainen, Sofia Vatka, Sanni Ääri, Auri Kankare), 6) Lauttakylän Luja 53,82 (Lilli Virtanen, Aino Eno, Niina Mäkelä, Maria Laineenoja), 7) Seinäjoen Seudun Urheilijat III 55,13 (Saana Takala, Petra Pölönen, Roosa Päivärinta, Annika Ojaniemi).

4×80 m aj (76,2 cm): 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 47,72, 2) Tampereen Pyrintö 48,56, 3) Mikkelin Kilpa-Veikot 49,98, 4) Lahden Ahkera 51,56, 5) Seinäjoen Seudun Urheilijat 51,59, 6) Espoon Tapiot 51,93, 7) Jyväskylän Kenttäurheilijat 51,97, Kuivasjärven Aura hylättiin.

A-finaali: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 47,72 (Essi Vehmaa, Sani Rantalainen, Noora Tiainen, Tanja Kokkonen), 2) Tampereen Pyrintö 48,56 (Kaisa Pousi, Venla Väliharju, Oona Huura, Pinja Heinonen), 3) Espoon Tapiot 51,93 (Vappu Valtonen, Merituuli Saarela, Saana Pirttijärvi, Kia Laisi), Kuivasjärven Aura hylättiin (Sonja Stång, Venla Rutanen, Sofia Lindholm, Fanni Rousu).

B-finaali: 1) Mikkelin Kilpa-Veikot 49,98 (Inka Puumalainen, Sofia Tivinen, Julie Ombati, Jessica Kähärä), 2) Lahden Ahkera 51,56 (Riina Mantila, Venla Pulkkanen, Anni Sinelampi, Roosa Kinnunen), 3) Seinäjoen Seudun Urheilijat 51,59 (Valentina Lemettinen, Aada Mikkilä, Sofia Ylinen, Noora Hellberg), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 51,97 (Wilhelmiina Harju, Emmi Pennanen, Lilli Kärkkäinen, Laura Koivisto).

1. alkuerä: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet II 54,44 (Emma Weckström, Emma Hietaranta, Emma Liikkanen, Venla Peltola), 2) Pohjan Koitto 55,33 (Adeliina Kemppainen, Emilia Irvankoski, Aada Seljänperä, Emma Mäkikallio), 3) Viipurin Urheilijat 59,04 (Lotta Joenpolvi, Alicia Stocchetti, Beda Kauppinen, Emilia Voutilainen), Raision Kuula hylättiin (Johanna Kylmänen, Aada Aho, Linnea Loukola, Ida-Maria Hallongren).

2. alkuerä: 1) Kuivasjärven Aura 49,00 (Sonja Stång, Venla Rutanen, Sofia Lindholm, Fanni Rousu), 2) Espoon Tapiot II 51,95 (Janina Laine, Inka Johansson, Jutta Seppänen, Lotta Putkiranta), 3) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 54,21 (Petra Räty, Karoliina Isomäki, Nea-Nora Heiskanen, Laura Kankkunen), 4) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 55,63 (Helmiina Raninen, Ninni Gröhn, Julianna Heikkinen, Anni Karhu).

3. alkuerä: 1) Lahden Ahkera 51,09 (Riina Mantila, Venla Pulkkanen, Anni Sinelampi, Roosa Kinnunen), 2) Seinäjoen Seudun Urheilijat 51,13 (Valentina Lemettinen, Aada Mikkilä, Sofia Ylinen, Noora Hellberg), 3) Helsingin Kisa-Veikot II 53,63 (Linda Leveelahti, Essi Eriksson, Elina Mettälä, Helmi Tossavainen), 4) Vantaan Salamat 54,60 (Anni Yrjälä, Roberta Normour, Siru Putkonen, Sinna Kankkunen).

4. alkuerä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 50,33 (Wilhelmiina Harju, Emmi Pennanen, Lilli Kärkkäinen, Laura Koivisto), 2) Noormarkun Nopsa 52,44 (Charlotta Pettersson, Nora Riitaoja, Milla Iisakkala, Pritne Lember), 3) Helsingfors IFK 52,91 (Annika Ahokas, Katja Ruth, Helka Räty, Katinka Holkkola).

5. alkuerä: 1) Espoon Tapiot 49,08 (Vappu Valtonen, Merituuli Saarela, Saana Pirttijärvi, Kia Laisi), 2) Tampereen Pyrintö II 51,65 (Pihla Aro, Alina Nissinen, Veera Uusinoka, Salla Tuominen), 3) Oulun Pyrintö 52,48 (Mari Kahila, Ilona Kamunen, Katariina Kariniemi, Ella Nisula), 4) Hyvinkään Seudun Urheilijat 52,72 (Nelli Talvitie, Vilma Rönkä, Riina Virtanen, Noora Hietala).

6. alkuerä: 1) Tampereen Pyrintö 49,46 (Pinja Heinonen, Venla Väliharju, Oona Huura, Kaisa Pousi), 2) Nurmijärven Yleisurheilu 52,50 (Janette Lohilahti, Petra Häggqvist, Anni Pulkkinen, Erin Karjalahti), 3) Lauttakylän Luja 54,26 (Lilli Virtanen, Niina Mäkelä, Lotta-Maria Maine, Aino Eno), 4) Iitin Pyrintö 1.01,08 (Laura Lintukangas, Annukka Vainonen, Jenna Tuomainen, Joanna Puukka).

7. alkuerä: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 48,10 (Essi Vehmaa, Sani Rantalainen, Noora Tiainen, Tanja Kokkonen), 2) Mikkelin Kilpa-Veikot 50,15 (Inka Puumalainen, Sofia Tivinen, Julie Ombati, Jessica Kähärä), 3) Helsingin Kisa-Veikot 53,31 (Eeva Samberg, Aino Ahtola, Elena El Founti, Sara Siltala), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat II 54,90 (Annika Ahonen, Siiri Salo, Ida Kolehmainen, Ada Zitting).

Tulospalvelu:

Raportti lauantain aamukilpailuista:

 

 


image3.jpg

HIFK voitti naisten 4 x 100 metrin Suomen mestaruuden Helsingissä ajalla 46,83. Joukkueessa juoksivat Jasmin Showlah, Matilda Bogdanoff, Adelaide Jallow ja Cecilia Sandell.