Tuomilehto nopein Nuoriso-olympiafestivaalin alkuerissä

Saara Hakanen korkeushypyn finaaliin Tbilisissä

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalin ensimmäisenä kilpailupäivänä maanantaina 27.7. kilpaili Georgian pääkaupungissa Tbilisissä kuusi suomalaista yleisurheilijaa. He saavuttivat yhden pistesijan ja kolme finaalipaikkaa. Lauri Tuomilehto juoksi 100 metriä loistavasti 10,60 ja oli alkuerien nopein.

Olosuhteet olivat haastavat, melkeinpä tukalat. Lämpötila kohosi tuulettomassa seisovassa ilmassa 34 asteeseen. Loppuviikoksi helteen ennustetaan yhä kuumenevan aina 35-39 asteen välille.
 

Aino Kuljukka oli seitsemäs estejuoksussa

Lahden Ahkeran Aino Kuljukka sijoittui tyttöjen 2000 metrin estejuoksun finaalissa seitsemänneksi ajalla 7.16,37. Omalla ennätyksellään 7.05,63 Markku Rimpiläisen valmentama Kuljukka olisi sijoittunut yhden sijan korkeammalle.

– Oli upea kokemus kilpailla ulkomaalaisia vastaan. Alku mentiin kovaa ja loppu oli siten tiukkaa. Lämmin keli myös vähän verotti aikaa. Siihen en ole ihan tyytyväinen, mutta sijoitukseen kyllä, Aino kertoi juoksun jälkeen.

Muut suomalaiset kilpailivat maanantaina vielä alkukilpailuissa. Pikajuoksija Lauri Tuomilehto Porvoon Akilleksesta oli 100 metrin alkuerien nopein uudella ennätyksellään ja 16-vuotiaiden uudella ikäkausiennätyksellä 10,60. Entistä ennätystään Tuomilehto paransi 0,14 sekuntia. Suomen miestenkin vuositilastossa Tuomilehto nousee jo viidenneksi.

Tyttöjen 100 metrin juoksun alkuerissä Helsingin IFK:n Nea Mattila oli oman eränsä neljäs kesän parhaalla ajallaan 12,32. Neljän erän yhteistuloksissa Mattila sijoittui 15:nneksi ja selviytyi aikavertailusta välieriin, missä paransi aikaansa vielä sekunnin sadasosan. Mattila oli oman välieränsä viides ja yhteistuloksissa kymmenes karsiutuen niukasti loppukilpailusta.

Korkeushyppääjä Melanen ja kiekonheittäjä Leinonen finaaliin

Poikien korkeushypyn karsinnassa kymmenen parasta ylitti korkeuden 195 senttiä. Lappeenrannan Urheilu-Miehien Eetu Melanen paransi ennätyksensä 192:een ja selviytyi 11:ntenä kilpailijana loppukilpailuun.

Rymättylän Soihdun vasta 15-vuotias kiekonheittäjä Aaro Leinonen sijoittui poikien kiekonheitossa oman karsintaryhmänsä kuudenneksi tuloksella 46,74 ja kahden ryhmän yhteistuloksissa hän oli 12:s selviytyen loppukilpailuun.

Turun Urheiluliiton Niklas Lainto sijoittui poikien 1500 metrin juoksun alkuerässään kahdeksanneksi ajalla 4.11,42. Lainto jäi omasta ennätyksestään vain 0,38 sekuntia, mutta karsiutui niukasti loppukilpailusta sijoittuen yhteistuloksissa 13:nneksi.

Euroopan Nuorten Olympiafestivaali on joka toinen vuosi järjestettävä 13-17-vuotiaiden urheilijoiden monilajitapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna 13. kerran. Vuonna 2009 se järjestettiin Tampereella.

Suomen joukkueeseen kuuluu 24 yleisurheilijaa. Kaikki kuusi avauspäivänä kilpaillutta suomalaista ovat vielä 1-2 vuotta ali-ikäisiä 17-vuotiaiden ikäluokkaan.

 

TBILISI (GEO) 27.7.2015 XIII Euroopan Nuorten Olympiafestivaali, 1. päivä

LIVE-Tulospalvelu:

Suomen maajoukkue: