Tuija Helander hyppäsi kaksi uutta Suomen ennätystä

Tuija Helander hyppäsi kaksi uutta Suomen ennätystä

(Kotimaankatsaus 3.-15.1.) Entinen olympialaji vauhdittomat hypyt on alkuvuoden eniten kilpailtuja lajeja. Se sopiikin hyvin virittelyksi kauden alkuun. Esimerkiksi Uudenmaan hallimestaruuskilpailuissa Hyvinkäällä kilpailijoita oli 180 ja Aikuisurheiluliiton mestaruuskilpailuissa Jyväskylässä yli 160. (Valokuva: VAU.)

Jyväskylässä rikottiin 55-vuotiaiden naisten kaikki kolme vauhdittomien hyppyjen Suomen ennätystä. Euran Raiun Tuija Helander paransi vauhdittoman pituushypyn ja kolmiloikan SE:tä ja Helsingin Kisa-Veikkojen Anne Nurmi korkeushypyn SE:tä.

Yleisurheilussa on monta erilaista polkua kuljettavaksi. Tuija Helander voitti ensi kerran naisten Suomen mestaruuden jo 16-vuotiaana, mutta Anne Nurmi ylipäätään aloitti yleisurheilun vasta 51-vuotiaana.

Runsas viikko aikaisemmin Helsingissä hyppäsi myös Helsingin Kisa-Veikkojen Seija Sario 75-vuotiaiden naisten ikäluokassa korkeammalta, kuin voimassaoleva tämän ikäluokan Suomen ennätys. Vauhdittomien hyppyjen Suomen ennätykset poikkeuksellisesti vahvistetaan kuitenkin vain SM-kilpailuissa.

 

Julius Kuusela ponnisti kautta aikain kuudenneksi

Littoisten Työväen Urheilijoiden lentopalloilijoista Turun Urheiluliiton yleisurheilijaksi 45-vuotiaana ryhtynyt Raimo Kandelin hyppäsi Turussa vauhditonta korkeutta miesten alkuvuoden kotimaisen kärkituloksen 155 senttiä. Nuoruudessaan 24 vuotta aikaisemmin Kandelin ylitti korkeushypyssä kahden metrin rajan.

Kaksi päivää myöhemmin Hyvinkäällä Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden 18-vuotias Julius Kuusela ja 19-vuotias Mikke Jaakkola ylittivät vauhditta korkeudet 166 ja 163. Tulokset kohoavat Suomen kautta aikain tilastossa 10 parhaan joukkoon. Heitä korkeammalta on viimeksi hypännyt Juha Eriksson vuonna 1999.

Viime kesänä nuorukaiset kohosivat jo ikäluokkansa kotimaiseen kärkeen, kun Kuusela ylitti korkeushypyssä ensi kerran kahden metrin rajan ja Jaakkola juoksi 100 metriä 11,00 sijoittuen junioreiden SM-kilpailuissa kuudenneksi. Jaakkola hyppäsi Hyvinkäällä myös vauhdittomassa kolmiloikassa kauden kärkituloksen 9,71.

Vauhdittomassa pituushypyssä kauden kotimaiset kärkitulokset 328 ja 258 ponnistivat Hipposhallissa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Samsa Tuikka ja Kirsi Spoof-Tuomi. Tuikka voitti 200 metrin mestaruuden vuoden 2003 Kalevan kisoissa. Spoof-Tuomi toimii ympäristöteknologian tutkijana Vaasan yliopistossa.

 

Niina Kelo hyppäsi kaksi kauden kärkitulosta

69 henkilökohtaista SM-kilpailuiden mitalia naisten sarjassa voittanut Niina Kelo palasi vauvalomalta piirinmestariksi. Hyvinkäällä vauhdittomien hyppyjen Uudenmaan hallimestaruuskilpailuissa Niina hyppäsi kolmiloikkaa ilman vauhtia 7,48. Tämän lajin paras suomalaistulos 8,06 on hänen nimissään vuodelta 2003.

Naisten vauhdittomassa korkeushypyssä kauden kärkitulos on nyt 127, jonka jakavat Niina Kelo, hurjasti kehittynyt 15-vuotias Vilma Rönkä ja Aikuisurheiluliiton SM-kilpailuissa 40-vuotiaiden naisten mestaruuden voittanut Suomen Voimisteluliiton tyttöjen telinevoimistelun lajipäällikkö Sonia Solismaa.

(Mikko Nieminen. SYUA.)

JYVÄSKYLÄ 15.1.2017 Aikuisurheiluliiton vauhdittomien hyppyjen mestaruuskilpailut

Miehet,

M30 Vauhditon korkeus: 1) Juha Korhonen KuopVi 139.

M30 Vauhditon pituus: 1) Juha Korhonen KuopVi 291.

M30 Vauhditon 3-loikka: 1) Juha Korhonen KuopVi 8,26.

M35 Vauhditon korkeus: 1) Teemu Salminen ToijVau 142.

M35 Vauhditon pituus: 1) Lauri Pirttinen JKU 293.

M35 Vauhditon 3-loikka: 1) Lauri Pirttinen JKU 8,48.

M40 Vauhditon korkeus: 1) Jari Salin ToijVau 148, 2) Henry Andberg HKV 148, 3) Harri Leivonen JKU 145, 4) Mika Polku VirtainU 139 (korkeushypyn SE 231 -00).

M40 Vauhditon pituus: 1) Samsa Tuikka JKU 328 (kkk, parempi kuin 30-35-v. mestarit), 2) Jari Salin ToijVau 304, 3) Ilpo Viitala LaukU 304, 4) Mika Pylvänen JKU 299, 5) Teemu Kejonen MuuramYr 291, 6) Harri Leivonen JKU 287, 7) Juha Tamper TaipalsVe 286, 8) Mika Polku VirtainU 279.

M40 Vauhditon 3-loikka: 1) Jari Salin ToijVau 8,68, 2) Mika Pylvänen JKU 8,51, 3) Teemu Kejonen MuuramYr 8,46, 4) Juha Tamper TaipalsVe 8,39, 5) Mika Polku VirtainU 8,28.

M45 Vauhditon korkeus: 1) Tuukka Vuorinen ÄänekU 154 (parempi kuin 30-40-v. mestarit), 2) Harri Jores MäntsU 139, 3) Aki Kujanen JKU 136.

M45 Vauhditon pituus: 1) Mika Ahomäki VSVU 310, 2) Marko Rajasaari PoUV 300, 3) Harri Jores MäntsU 293, 4) Tuukka Vuorinen ÄänekU 279.

M45 Vauhditon 3-loikka: 1) Mika Ahomäki VSVU 9,23 (parempi kuin 30-40-v. mestarit), 2) Marko Rajasaari PoUV 8,71, 3) Tuukka Vuorinen ÄänekU 8,49, 4) Harri Jores MäntsU 8,44.

M50 Vauhditon korkeus: 1) Teijo Hietanen KuntoPi 145, 2) Petri Korander VihdUV 145, 3) Kari Pohjola LUU 136.

M50 Vauhditon pituus: 1) Teijo Hietanen KuntoPi 298, 2) Tommi Huotilainen ParikkU 292, 3) Kari Pohjola LUU 283.

M50 Vauhditon 3-loikka: 1) Kari Pohjola LUU 8,26, 2) Tommi Huotilainen ParikkU 8,15.

M55 Vauhditon korkeus: 1) Jukka Heinänen VihdUV 139.

M55 Vauhditon pituus: 1) Reijo Erkkilä KangasnKa 286, 2) Jari Jaakkola HKV 283, 3) Harri Alatupa JKU 273.

M55 Vauhditon 3-loikka: 1) Jari Jaakkola HKV 8,36, 2) Reijo Erkkilä KangasnKa 8,16, 3) Atte Lähdekorpi FoSa 8,09.

M60 Vauhditon korkeus: 1) Olavi Roivainen SaloistSa 136, 2) Timo Rajamäki IkaalU 133.

M60 Vauhditon pituus: 1) Timo Rajamäki IkaalU 288 (parempi kuin 55-v. mestari), 2) Hannu Lundberg VarkKV 279, 3) Jouko Nikula KuntoPi 277, 4) Markku Savola SulkavU 272.

M60 Vauhditon 3-loikka: 1) Timo Rajamäki IkaalU 8,38 (parempi kuin 45-55-v. mestarit), 2) Jouko Nikula KuntoPi 7,633) Olavi Roivainen SaloistSa 7,58, 4) Hannu Lundberg VarkKV 7,57.

M65 Vauhditon korkeus: 1) Kalevi Kytölä KuntoPi 136 (sama tulos kuin 60-v. mestarilla), 2) Rauno Möttönen KuntoPi 133, 3) Tapani Leppälä KuntoPi 130, 4-5) Risto Kemppainen VihdUV & Antti Autere KuntoPi 127, 6) Juhani Tikkalahti EvijU 127.

M65 Vauhditon pituus: 1) Reijo Sundell VihdUV 266, 2) Rauno Möttönen KuntoPi 265, 3) Risto Kemppainen VihdUV 262, 4) Antti Autere KuntoPi 255.

M65 Vauhditon 3-loikka: 1) Ari Aartola HKV 7,54, 2) Jukka Järvenpää JKU 7,49, 3) Reijo Sundell VihdUV 7,45, 4) Risto Kemppainen VihdUV 7,42, 5) Tapio Heinonen LS35+ 7,33, 6) Keijo Anttonen ToijVau 7,22.

M70 Vauhditon korkeus: 1) Antti Alarotu HämTa 112, 2) Kalevi Partti KangasnKa 112, 3) Heikki Kuulasmaa VieremKo 112.

M70 Vauhditon pituus: 1) Heikki Kuulasmaa VieremKo 253, 2) Viljo Juntunen LUM 246, 3) Erkki Raskinen KuntoPi 243, 4) Kalevi Alatalo SaloistSa 239.

M70 Vauhditon 3-loikka: 1) Viljo Juntunen LUM 6,91, 2) Lauri Järvinen KalajJu 6,89, 3) Kalevi Alatalo SaloistSa 6,81, 4) Harri Suominen MuuramYr 6,64.

M75 Vauhditon korkeus: 1) Aarne Haapala LaihLu 112 (sama tulos kuin 70-v. mestarilla), 2) Kunto Viiru KajKi 103.

M75 Vauhditon pituus: 1) Martti Jaatinen SpoVe 244, 2) Aarne Haapala LaihLu 220.

M75 Vauhditon 3-loikka: 1) Martti Jaatinen SpoVe 6,80, 2) Veikko Lastumäki EuRa 6,78.

M80 Vauhditon korkeus: 1) Martti Soulanto SavJy 97.

M80 Vauhditon pituus: 1) Aulis Suominen SiikaistSi 212, 2) Aimo Salmi LaihLu 203.

M80 Vauhditon 3-loikka: 1) Aulis Suominen SiikaistSi 6,04, 2) Aimo Salmi LaihLu 5,88.

M85 Vauhditon korkeus: 1) Terho Solja VihdUV 88.

M85 Vauhditon pituus: 1) Terho Solja VihdUV 198.

M85 Vauhditon 3-loikka: 1) Terho Solja VihdUV 5,15.

M90 Vauhditon pituus: 1) Aatos Sainio KuntoPi 176.

M90 Vauhditon 3-loikka: 1) Aatos Sainio KuntoPi 5,33 (parempi kuin 85-v. mestari).

Naiset,

N30 Vauhditon korkeus: 1) Anne Kivivuori ViitasVi 124.

N30 Vauhditon pituus: 1) Hannele Eronen JKU 254, 2) Anita Väänänen LappajVe 238, 3) Anne Kivivuori ViitasVi 234.

N30 Vauhditon 3-loikka: 1) Anita Väänänen LappajVe 7,14, 2) Hannele Eronen JKU 6,82, 3) Anne Kivivuori ViitasVi 6,82.

N35 Vauhditon korkeus: 1) Katja Hautaniemi LS35+ 121.

N35 Vauhditon pituus: 1) Katja Hautaniemi LS35+ 245, 2) Paula Leskinen JKU 235, 3) Ella Eskelinen LS35+ 235.

N35 Vauhditon 3-loikka: 1) Katja Hautaniemi LS35+ 7,42 (parempi kuin 30-v. mestari), 2) Ella Eskelinen LS35+ 7,18, 3) Paula Leskinen JKU 6,71.

N40 Vauhditon korkeus: 1) Sonia Solismaa JKU 127 (kkk & parempi kuin 30-35-v. mestarit), 2) Tuire Mäki JKU 127.

N40 Vauhditon pituus: 1) Sonia Solismaa JKU 251, 2) Tuire Mäki JKU 250, 3) Hanna Tarkiainen HyvinkSU 235, 4) Susanna Lahti-Luopa JalasjJa 234, 5) Anne Yli-Olli JKU 234, 6) Jonna Holkeri LS35+ 231, 7) Tiina Rautakorpi HKV 230, 8) Anette Mehtälä JKU 228.

N40 Vauhditon 3-loikka: 1) Tuire Mäki JKU 7,19, 2) Marika Puolimatka VehmaistU 7,17, 3) Tiina Rautakorpi HKV 6,89, 4) Sonia Solismaa JKU 6,87, 5) Susanna Lahti-Luopa JalasjJa 6,76, 6) Anette Mehtälä JKU 6,70, 7) Hanna Tarkiainen HyvinkSU 6,65, 8) Anne Yli-Olli JKU 6,59.

N45 Vauhditon korkeus: 1) Minna Koivuniemi VihdUV 118, 2) Jaana Siekkinen JKU 112.

N45 Vauhditon pituus: 1) Minna Koivuniemi VihdUV 256, 2) Riikka Honkanen VSVU 244, 3) Jaana Siekkinen JKU 232, 4) Sari Paananen JKU 221.

N45 Vauhditon 3-loikka: 1) Minna Koivuniemi VihdUV 6,92, 2) Jaana Siekkinen JKU 6,41, 3) Sari Paananen JKU 6,37, 4) Riikka Honkanen VSVU 6,32.

N50 Vauhditon korkeus: 1) Marita Rajala LS35+ 103.

N50 Vauhditon pituus: 1) Kirsi Spoof-Tuomi JKU 258* (kkk & parempi kuin 30-45-v. mestarit), 2) Jaana Ojala LappajVe 232, 3) Marita Rajala LS35+ 205. – (* Parempi kuin 50-v. SE, mutta Spoof-Tuomi täyttää 50 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

N50 Vauhditon 3-loikka: 1) Kirsi Spoof-Tuomi JKU 7,28 (parempi kuin 40-50-v. mestarit), 2) Jaana Ojala LappajVe 6,84, 3) Marita Rajala LS35+ 6,32. – (* Parempi kuin 50-v. SE, mutta Spoof-Tuomi täyttää 50 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

N55 Vauhditon korkeus: 1) Anne Nurmi HKV 112 (55-v. SE, ent. 109 Tuija Varsala 2015, parempi kuin 50-v. mestari), 2) Tuija Varsala LUU 100. – Nurmi: (97-o, 100-o, 103-o, 106-o, 110-xo SE, 112-o SE, 115-xx).

N55 Vauhditon pituus: 1) Tuija Helander EuRa 238 (55-v. SE, ent. 235 Terhi Kokkonen 2003), 2) Anne Vakkala KuntoPi 230, 3) Teija Murtomäki LS35+ 216, 4) Tuija Varsala LUU 214, 5) Anne Nurmi HKV 211. – Helander: (227, 238, 230).

N55 Vauhditon 3-loikka: 1) Tuija Helander EuRa 6,87 (55-v. SE, ent. 6,83 Terhi Kokkonen 2003), 2) Anne Vakkala KuntoPi 6,79, 3) Tuija Varsala LUU 6,61, 4) Teija Murtomäki LS35+ 6,27, 5) Anne Nurmi HKV 6,06. – Helander: (6,40, 6,85 SE, 6,87 SE).

N60 Vauhditon korkeus: 1) Leena Tenhu JKU 103.

N60 Vauhditon pituus: 1) Leena Tenhu JKU 215, 2) Tuula Siekkinen KuivasjAu 201.

N60 Vauhditon 3-loikka: 1) Leena Tenhu JKU 6,02, 2) Tuula Siekkinen KuivasjAu 5,81.

N65 Vauhditon korkeus: 1) Marketta Västi KuopVi 103 (sama kuin 60-v. mestarilla), 2) Toini Nousiainen KuntoPi 97, 3) Anu Mitro JKU 94, 4) Marja Metsänkylä VSVU 94.

N65 Vauhditon pituus: 1) Toini Nousiainen KuntoPi 196, 2) Marja Metsänkylä VSVU 192, 3) Anu Mitro JKU 190, 4) Sisko Rauhala JKU 185.

N65 Vauhditon 3-loikka: 1) Toini Nousiainen KuntoPi 5,85, 2) Marja Metsänkylä VSVU 5,76, 3) Anu Mitro JKU 5,59, 4) Marketta Västi KuopVi 5,53, 5) Sisko Rauhala JKU 5,36

N70 Vauhditon korkeus: 1) Helinä Pihlaja EPUV 94, 2) Sirkka-Liisa Ruuskanen KuopVi 94, 3) Terhi Kokkonen JKU 91, 4) Rauha Ervalahti KuntoPi 88.

N70 Vauhditon pituus: 1) Terhi Kokkonen JKU 189, 2) Sirkka-Liisa Ruuskanen KuopVi 188, 3) Mirja Mäntylä KuntoPi 187, 4) Helinä Pihlaja EPUV 175.

N70 Vauhditon 3-loikka: 1) Terhi Kokkonen JKU 5,75*, 2) Sirkka-Liisa Ruuskanen KuopVi 5,35, 3) Helinä Pihlaja EPUV 5,23, 4) Mirja Mäntylä KuntoPi 5,13. – (* = Parempi kuin 70-v. SE, mutta Kokkonen täyttää 70 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

N75 Vauhditon korkeus: 1) Kirsti Viitanen VSVU 97 (parempi kuin 70-v. mestari). – (* = Parempi kuin 70-v. SE, mutta Viitanen täyttää 75 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

N75 Vauhditon pituus: 1) Kirsti Viitanen VSVU 185, 2) Pirjo Karetie JKU 163. – (* = Parempi kuin 70-v. SE, mutta Viitanen täyttää 75 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

N75 Vauhditon 3-loikka: 1) Kirsti Viitanen VSVU 5,38, 2) Pirjo Karetie JKU 4,71. – (* = Parempi kuin 70-v. SE, mutta Viitanen täyttää 75 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

 

KOTIMAANKATSAUS 3.-15.1.