Torstaina tulessa 23 suomalaista – tilastokärjet Vanninen ja Kosonen aloittavat urakkansa

Suomi hyökkää kovalla kärjellä yleisurheilun alle 23-vuotisten EM-kisojen stadionlajien avauspäivänä Espoon Leppävaarassa torstaina. Lajiensa tilastoykköset, moukarinheittäjä Silja Kosonen ja seitsenottelija Saga Vanninen aloittavat kisaurakkansa heti aamulla. Kososella on edessään karsintakilpailu ja Vannisella ottelun ensimmäinen päivä neljän lajin myötä.

Torstaipäivän finaaleja ovat naisten kuula ja 5000 metriä, ja kaikkiaan kentälle astuu 23 suomalaisurheilijaa.

Kangas: ”Mitali tavoitteena”

Emilia Kangas (artikkelikuvassa) on kuulassa ennakkotilastojen kakkonen kauden parhaallaan 16,99. Kärjessä on karussa Hollannin Alida van Daalen kovalla talven hallituloksellaan 18,66.

Aamupäivän karsinnan jälkeen illalla on tarjolla finaali, jos karsintaraja 15,50 tai sijoittuminen 12 parhaan joukkoon toteutuvat.

– Tavoitteeni on mitali, Kangas kertoi ujostelematta joukkueen tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Mononen odottaa nappijuoksua

Ensimmäisen kilpailupäivän päättää suoraan loppukilpailuna juostava naisten 5000 metriä. Ilona Mononen on 17 juoksijan joukossa ennakkotilastoissa yhdeksäntenä. Kärkipaikkaa pitää britti Eloise Walker tuloksella 15.26,00.

Mononen on yltänyt tänä kesänä parhaimmillaan tulokseen 15.56,94, kun hänen ennätyksensä on 15.43,20.

– Kauteni on sujunut tähän mennessä onnistuneesti, vaikka aivan nappijuoksua ei ole vielä tullutkaan. Tehot ovat jääneet toistaiseksi treeneihin, ja kisoissa on aina jäänyt jotain hampaankoloon, Mononen totesi.

Kosonen kerännyt kokemusta kv. kentiltä

Silja Kosonen oli kisojen aattopäivänä rauhallinen ja hyvätuulinen. Nuorten arvokisojen konkarille, joka on kerännyt kokemusta myös aikuisten arvokisoista, kovat kilpailut ovat jo tuttua.

– Kovia kansainvälisiä kisoja on kertynyt jo paljon, joten se helpottaa valmistautumista ja antaa kokemusta.

– Perhettä on tulossa finaalia katsomaan. Mutta siitä on myös painetta, sillä minun pitää selvittää ensin karsintakisakin, ettei heiltä mene rahat hukkaan, Kosonen vitsaili.

Kososen pahimmat uhkaajat lienevät tilastojen mukaan 72,51 heittänyt britti Charlotte Payne ja Ranskan 70,04:ään yltänyt Rose Loga, kun Kososen leka on lentänyt tänä kesänä 73,78.

Vanninen vakuuttunut kunnostaan, mutta teknisesti pitää onnistua

Saga Vanninen on suuri suosikki seitsenottelussa, vaikka Hollannin Sofie Dokter vaanii tämän kauden tilastoissa vain 70 pisteen päässä.

– Heittoihin olen erityisesti panostanut alkukesän hyvän otteluni jälkeen. Tässä välissä yksittäiset lajikilpailut eivät ole kovin hyvin sujuneet. Kunto on kyllä hyvä, mutta se vaatii teknistä onnistumista kaikissa lajeissa, iloinen ja rento Vanninen muistutti.

Suomen kaksi muuta seitsenottelijaa ovat Vilma Itälinna ja Neea Käyhkö.

Etusuoralla kova taso

Torstaina pyörähtävät käyntiin 100 metrin juoksut alkuerien voimin. Miehissä suomalaisia on mukana Valtteri Louko, Niilo Mustalahti ja Eino Vuori.

Vastassa on neljä alle 10,20:n juoksijaa, nopeimpana Hollannin Raphael Bouju huipputuloksella 10,02. Suomalaisista parhaista asemista starttaa Niilo Mustalahti, jonka 10,37 riittää tilastoissa 16:nneksi. Pääsy välieriin vaatii suomalaisilta kovaa venymistä, mutta ainakaan Mustalahti ei ujostele.

– Kauteni on ollut nousujohteinen. Vauhti on lisääntynyt tekniikan paranemisen myötä, ja askelpituuteni on kasvanut. Finaalipaikka on tavoitteeni.

Naisissa tilastokärjessä komeilee seitsemän 11,2:n juoksijaa, parhaana Kreikan Poliniki Emmanouilidou ajalla 11,21. Suomen Anna Pursiainen 28:s ajalla 11,68, mutta siitä on hyvä parantaa hänen kotikentällään.

Veera MATTILA

 

Taktisia juoksuja luvassa keskimatkoilla

Torstain keskimatkoilla on tiedossa mielenkiintoiset alkuerät. Santtu Heikkinen saa 1500 metrillä vastaansa viisi alle 3.37:n juoksijaa, kun hän itse juoksi viime viikolla ennätyksensä 3.38,17. Se riittää tilatoissa kahdeksanteen sijaan, kun kärjessä komeilee britti Matthew Stonier 3.33,45.

Kahdesta tasaisesta erästä finaaliin menee suoraan kuusi parasta ilman aikavertailujen mahdollisuutta, mikä voi muuttaa juoksujen luonnetta, kun kovasta vauhdinpidosta ei ole niin paljon hyötyä.

– Kauteni on ollut nousujohteinen ja olen tyytyväinen tämän hetken kuntooni. Tein juuri valmistavan harjoituksen, mutta ei se enää kova treeni ollut, ja juoksu tuntui todella hyvältä. Koen olevani hyvä arvokisajuoksija, ja kaikki on täällä mahdollista, Heikkinen totesi.

Veera Mattila on Heikkisen tapaan kehittynyt mainiosti kesän mittaan. Nyt edessä on tiukat alkuerät 800 metrillä.

Tilastokärkeä pitää hallussaan 2.00,58 juossut Espanjan Daniela Garcia. Sen jälkeen on tasaista 2.02–2.03:ssa, kun Mattilan ennätys 2.03,72, jolla hän on tilastojen seitsemäntenä.

– Uskon finaalipaikkaan, sillä en ole saanut vielä täydellistä juoksua tänä kesänä. Potentiaalia on enemmän, Mattila kertoi ujostelematta.

 

LIVE-Tulospalvelu:

https://espoo23results.european-athletics.com/en/results/athletics/daily-schedule.htm

Suomalaiset torstaina 13.7. yleisurheilun alle 23-vuotisten EM-kilpailuissa Espoossa

Klo 9.40 Moukari N, Karsinta, ryhmä A: Julia Kivinen, Silja Kosonen. Karsintaraja 66,00 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 9.45 100 m aj. 7-ottelu N, erä 1: Neea Käyhkö

Klo 9.57 100 m aj. 7-ottelu N, erä 3: Vilma Itälinna, Saga Vanninen

Klo 10.30 Korkeus 7-ottelu N, ryhmä A: Vilma Itälinna, ryhmä B: Neea Käyhkö, Saga Vanninen

Klo 10.40 Seiväs N, Karsinta, ryhmä A: Silja Andersson, Emma Rovasalo. Karsintaraja 430 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 10.40 Seiväs N, Karsinta, ryhmä B: Essi Melender. Karsintaraja 430 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 10.43 100 m N, Alkuerät, erä 4: Anna Pursiainen. Erien 3 parasta ja aikavertailun 4 parasta välieriin.

Klo 10.50 Moukari N, Karsinta, ryhmä B: Aada Koppeli. Karsintaraja 66,00 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 11.01 100 m M, Alkuerä, erä 2: Valtteri Louko. Erien 3 parasta ja aikavertailun 4 parasta välieriin.

Klo 11.07 100 m M, Alkuerä, erä 3: Niilo Mustalahti. Erien 3 parasta ja aikavertailun 4 parasta välieriin.

Klo 11.13 100 m M, Alkuerä, erä 4: Eino Vuori. Erien 3 parasta ja aikavertailun 4 parasta välieriin.

Klo 11.50 800 m N, Alkuerä, erä 1: Veera Mattila. Erien 3 parasta ja aikavertailun 2 parasta finaaliin.

Klo 12.05 Kiekko M, Karsinta, ryhmä A: Antti Pränni. Karsintaraja 58,50 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 12.20 1500 m M, Alkuerä, erä 1: Santtu Heikkinen

Klo 12.40 Kuula N, Karsinta, ryhmä B: Emilia Kangas. Karsintaraja 15,50 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 13.18 400 m N, Alkuerä, erä 4: Katriina Wright. Erien 3 parasta ja aikavertailun 4 parasta finaaliin.

Klo 13.15 Kiekko M, Karsinta, ryhmä B: Rami Kankaanpää. Karsintaraja 58,50 tai 12 parasta finaaliin.

 

Klo 16.45 Kuula 7-ottelu N, ryhmä A: Vilma Itälinna, Neea Käyhkö

Klo 16.45 Kuula 7-ottelu N, ryhmä B: Saga Vanninen

Klo 17.05 100 m N, Välierät: Anna Pursiainen

Klo 17.30 100 m M, Välierät: Valtteri Louko, Niilo Mustalahti, Eino Vuori

Klo 17.55 400 m N, Välierät: Katriina Wright

Klo 18.05 Kuula N, Finaali: Emilia Kangas

Klo 18.45 Moukari M, Karsinta, ryhmä A: Oskari Lahtinen. Karsintaraja 71,00 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 19.00 200 m 7-ottelu N: Vilma Itälinna, Neea Käyhkö, Saga Vanninen

Klo 19.40 3-loikka N Karsinta Ryhmä A. Jessica Kähärä. Karsintaraja 13,60 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 19.40 3-loikka N Karsinta Ryhmä B. Ilona Ruohola. Karsintaraja 13,60 tai 12 parasta finaaliin.

Klo 19.46 3000 m esteet N, Alkuerät, erä 2: Janette Vänttinen

Klo 20.35 5000 m N, Finaali: Ilona Mononen