Toni Kuusela palaa Vimpelin Vetoon – Yleisurheilun seurasiirrot vuodeksi 2023

Münchenin EM-kilpailuissa viime kesänä viidenneksi sijoittunut keihäänheittäjä Toni Kuusela palaa ensi vuonna edustamaan kasvattajaseuraansa Vimpelin Vetoa. Pesäpalloilijana urheilu-uransa aloittanut Kuusela on viime vuodet edustanut Kuortaneen Kuntoa.

Münchenissä viime kesänä Suomea edustaneet moukarinheittäjät Henri Liipola ja Sara Killinen vaihtavat myös seuraa. Liipola ja kaksi muuta Someron Esan heittäjää siirtyvät Tammelan Ryskeeseen. Sara Killinen siirtyy pikkusiskonsa Taru Killisen kanssa Esbo IF:ään.

Eniten uusia kansallisen tason kärkiurheilijoita ovat houkutelleet Tampereen Pyrintö ja Jyväskylän Kenttäurheilijat. Pyrintöön siirtyy mm. kiekonheiton Suomen mestari Salla Sipponen Keuruun Kisailijoista. JKU vahvistaa rivejään mm. naisten kestävyysjuoksussa ja naisten keihäänheitossa.

Lahden Ahkeraa vahvistavat ensi kesänä kymmenottelijat Petri Ihander ja Tomas Järvinen sekä Oulun Pyrinnöstä siirtynyt 400 metrin aituri Laura Loponen, joka juoksi Kalevan kisojen hopeaa jo 17-vuotiaana.

Naisten korkeushypyn hallitseva Suomen mestari Heta Tuuri siirtyy Lahden Ahkerasta Turun Urheiluliittoon, jonne muuttaa myös Vaasan Vasaman lahjakas seiväshyppääjä Essi Melender.

Helsingin IFK:n pika- ja aitajuoksutalliin liittyvät ensi kesänä myös Porvoon Akilleen Jonni Blomqvist ja JKU:n Sara Francis. Viipurin Urheilijoiden sprintteri Tuukka Huuskola hakee uralleen uutta nousua Ikaalisten Urheilijoista 100 metrin SE-miehen Samuli Samuelssonin seuratoverina.

Kestävyysjuoksija Johanna Peiponen vaihtaa Rovaniemen Lapista saman kaupungin Lapin Lukkoon. Helsingin Juoksijoiden parhaimmisto edustaa ensi kesänä Kenttäurheilijat-58:aa, mm. maratonin yllätysmestari Kristian Lindroos ja yli kolme vuosikymmentä kansalliseen kärkeen kuulunut Päivi Kauppinen.

Seurasiirrot kaudelle 2023:

Etunimi Sukunimi Vanha seura Uusi seura
Matilda Levoranta Helsingin Kisa-Veikot HIFK Friidrott
Elin Jakobsson IF Åsarna Kruunupyy IF Drott
Enni Aula Pohjan Koitto Pudasjärven Urheilijat
Mette-Maria Lukin Kuopion Reipas Joensuun Kataja
Ira Hirvonen Outokummun Partio Joensuun Kataja
Laura Heikkilä Runners Club Kenttäurheilijat -58
Nea Nevalainen Lieksan Urheilijat Joensuun Kataja
Teemu Taipale Lappeenrannan Urheilu-Miehet Joensuun Kataja
Maria Räsänen Lapinlahden Veto Kuopion Reipas
Siiri Mäkelä Lauttakylän Luja Vammalan Seudun Voima
Emma Helminen Uudekaupungin Kenttäkarhut Rauman Urheilijat
Samuel Marku Vahdon Tuisku Yläneen Kiri
Aada Miskala Mikkelin Kilpa-Veikot Joensuun Kataja
Anni Niskala Oulun Pyrintö Kuivasjärven Aura
Alisa Koivukangas Evijärven Urheilijat Lappajärven Veikot
Sanna Erkinheimo Lahden Ahkera Eurajoen Veikot
Eerika Koivuniemi Kauhavan Wisa Seinäjoen Seudun Urheilijat
Iida Vainionpää Ilmajoen Kisailijat Seinäjoen Seudun Urheilijat
Veikka Ylihärsilä Jalasjärven Jalas Seinäjoen Seudun Urheilijat
Sara Francis Jyväskylän Kenttäurheilijat HIFK Friidrott
Lassi Lehtimäki Espoon Tapiot HIFK Friidrott
Henri Liipola Someron Esa Tammelan Ryske
Johanna Witka Someron Esa Tammelan Ryske
Leia Lommi Karhulan Urheilijat Karhulan Katajaiset
Milla Pirkkalainen Savonlinnan Riento Joensuun Kataja
Jenni Jaatinen Kalajoen Junkkarit Iisalmen Visa
Jenni Vuori Someron Esa Tammelan Ryske
Sara Killinen Lapuan Virkiä Esbo IF
Taru Killinen Lapuan Virkiä Esbo IF
Niko Putkinen Karhulan Katajaiset Lahden Ahkera
Heikki Nieminen Janakkalan Jana Lahden Ahkera
Tomas Järvinen Helsingin Kisa-Veikot Lahden Ahkera
Petri Ihander Keski-Uudenmaan Yleisurheilu Lahden Ahkera
Laura Loponen Oulun Pyrintö Lahden Ahkera
Valtteri Partanen Karhulan Katajaiset Lahden Ahkera
Juho Mantila Riihimäen Kisko Hämeenlinnan Tarmo
Laura Mantila Riihimäen Kisko Hämeenlinnan Tarmo
Viljami Hietaharju Joensuun Kataja Ikaalisten Urheilijat
Tuukka Huuskola Viipurin Urheilijat Ikaalisten Urheilijat
Emma Suovanen Naantalin Löyly Turun Urheiluliitto
Essi Melender Vaasan Vasama Turun Urheiluliitto
Heta Tuuri Lahden Ahkera Turun Urheiluliitto
Konsta Gröndahl Paimion Urheilijat Turun Urheiluliitto
Marika Virtanen Someron Esa Turun Urheiluliitto
Roni Piilinen Maskun Kataja Turun Urheiluliitto
Otto Peltokangas Toholammin Urheilijat Tampereen Urheilijat -38
Ella Huuskonen Kurikan Ryhti Seinäjoen Seudun Urheilijat
Matti Leväsalmi Kaavin Kaiku Vasa Idrottssällskap
Helmi Kortetmaa Kannuksen Ura Kuopion Reipas
Pauliina Aalto Raision Kuula Uudenkaupungin Kenttäkarhut
Emmi Hietanen Riihimäen Kisko Hämeenlinnan Tarmo
Jonni Blomqvist Borgå Akilles HIFK Friidrott
Viivi Avikainen Viipurin Urheilijat Juvan Urheilijat
Heidi Hämäläinen HIFK Friidrott Espoon Tapiot
Julia Kekkonen Kenttäurheilijat -58 Vantaa Espoon Tapiot
Onni Mäkelä Kälviän Tarmo Gamlakarleby IF
Sofia Pölkky Seinäjoen Seudun Urheilijat Jyväskylän Kenttäurheilijat
Emmi Uusitalo Karkkilan Pojat Jyväskylän Kenttäurheilijat
Sofia Ylinen Seinäjoen Seudun Urheilijat Jyväskylän Kenttäurheilijat
Veera Reponen Joutsan Pommi Jyväskylän Kenttäurheilijat
Aada Aarnio Janakkalan Jana Jyväskylän Kenttäurheilijat
Ulla Virtanen Vaajakosken Kuohu Jyväskylän Kenttäurheilijat
Valtteri Keskinen Vihdin Viesti Jyväskylän Kenttäurheilijat
Pihla Hokkanen Kuopion Reipas Jyväskylän Kenttäurheilijat
Laura Pesola Reisjärven Pilke Jyväskylän Kenttäurheilijat
Aino-Maria Ainasoja HIFK Friidrott Helsingin Kisa-Veikot
Lumia Laakso Keski-Uudenmaan Yleisurheilu Helsingin Kisa-Veikot
Juho Pirskanen Kuopion Reipas Helsingin Kisa-Veikot
Heidi Paasonen Mikkelin Kilpa-Veikot Helsingin Kisa-Veikot
Maria Murtorinne-Taskinen Kuopion Reipas Helsingin Kisa-Veikot
Emilia Peltoheimo Karhulan Katajaiset Oulun Pyrintö
Joonas Hytönen Helsingin Juoksijat Kenttäurheilijat -58
Päivi Kauppinen Helsingin Juoksijat Kenttäurheilijat -58
Kristian Lindroos Helsingin Juoksijat Kenttäurheilijat -58
Otto Hiivola Kalannin Vankka Laitilan Jyske
Heikki Kumara Laihian Luja Vasa Idrottsällskap
Johanna Peiponen Rovaniemen Lappi Lapin Lukko
Toni Kuusela Kuortaneen Kunto Vimpelin Veto
Sanni Hirttiö Pohjan Koitto Tampereen Pyrintö
Oona Mongkol Vehmaisten Urheilijat Tampereen Pyrintö
Salla Sipponen Keuruun Kisailijat Tampereen Pyrintö
Kia Sairanen Riihimäen Kisko Tampereen Pyrintö
Pinja Kykkänen Vehmaisten Urheilijat Tampereen Pyrintö
Atte Sormunen Uudenkaupungin kenttäkarhut Tampereen Pyrintö
Nelli Talvitie Hyvinkään Seudun Urheilijat Tampereen Pyrintö
Olivia Marttila Vantaan Salamat Tampereen Pyrintö
Elias Sireni Ylöjärven Urheilijat Tampereen Pyrintö
Miro Mäkinen Ylöjärven Urheilijat Tampereen Pyrintö

Järjestövaliokunnalle tiedoksi tulleet siirrot (urheilijat, joista seurasiirtoilmoitusta ei tarvitse tehdä):

Etunimi Sukunimi Vanha seura Uusi seura
Kristiina Nevalainen Siilinjärven ponnistus Kuopion reipas
Mikko Murto Ylöjärven Urheilijat Tampereen Pyrintö
Arttu Piippo Kuopion Reipas Joensuun Kataja
Ida Aarnio Riihimäen Kisko Hämeenlinnan Tarmo
Eevi Aarnio Riihimäen Kisko Hämeenlinnan Tarmo
Samu Käyhkö Pyhäselän Urheilijat Povijärven Urheilijat
Saskia Nahi Espoon Tapiot Esbo IF
Aleksi Niemelä Jyväskylän Kenttäurheilijat Vaajakosken Kuohu
Ida Pentinlehto Vahdon Tuisku Raision Kuula
Saara Vahtokari Rauman Urheilijat Eurajoen Veikot
Leo Vanhanen Rauman Urheilijat Eurajoen Veikot
Samuel Vihma Leppävaaran Sisu Vantaan Salamat
Maiju Mäkelä Espoon Tapiot Vantaan Salamat
Kosti Rajala Ei seuraa Vantaan Salamat
Harri Kangasniemi Porvoon Urheilijat Ei vielä tietoa
Arttu Viljanen Toijalan Vauhti Tampereen Pyrintö
Jenni Eloranta Vihdin Viesti Ei vielä tietoa
Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut Turun Urheiluliitto
Jonatan Kinnunen Jyväskylän Kenttäurheilijat Turun Urheiluliitto
Samuli Hänninen Karhulan Urheilijat Espoon Tapiot
Tuomas Heikkilä Mäntsälän Urheilijat Kenttäurheilijat 58
Jenna Maukonen Jyväskylän Kenttäurheilijat Lahde Ahkera
Daniel Mustafin Helsingin Jyry Viipurin Urheilijat