Toinen keihäänheiton maailmanmestaruus samaan perheeseen

Lappeenrannan Urheilu-Miehien Jarmo Viskari voitti 60-vuotiaiden miesten keihäänheiton maailmanmestaruuden Kansainvälisen veteraaniurheiluliiton (WMA) hallimestaruuskilpailuissa Toruńissa, Puolassa.

Viskarin voittotulos 600-grammaisella keihäällä oli 47,02. Toiseksi sijoittui Intian Giridhara Salian, jonka tulos oli 46,00.

– Juttelimme intialaisen kanssa paljon. Hän esimerkiksi tiesi Pitkämäen ja Kuortaneen. Veteraaniurheilussa erityisen hienoa on, että se yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa, Viskari kertoi.

Toruńissa heittolajit kuulantyöntöä lukuunottamatta suoritettiin urheiluhallin sijasta ulkona urheilukentällä. Lämpötila oli kaksi astetta ja tuuli kovasti.

– Heitimme varsin raikkaissa olosuhteissa. Minulla oli kotikenttäetu, koska talvella harjoittelin heittämällä lumihangessa. Nytkin paleleva kilpakumppani tuli näyttämään valkoisia sormiaan, Viskari kuvaili kilpailua.

Jarmo Viskarilla on kestävyysjuoksutausta. Hän on entinen kansallisen tason estejuoksija ja tunnetaan ehkä parhaiten maratoonari Alisa Vainion valmentajana.

– Itse asiassa kestävyysjuoksun lisäksi nuorenakin harjoittelin monipuolisesti, myös keihäänheittoa.

Jarmon nuorempi veli Tommi Viskari keskittyi omalla urallaan keihäänheittoon ja voitti vuonna 1990 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

– Nyt tuli toinen maailmanmestaruus samaan perheeseen. Kymmenen vuotta sitten sitä jo yritin Brasiliassa, mutta jäin silloin 50-vuotiaiden MM-kilpailuissa toiseksi, Jarmo Viskari kertoo.

Suomi on voittanut Toruńissa jo 11 kultamitalia

Toruńin MM-kilpailuiden kolmantena kilpailupäivänä Suomi on maidenvälisessä mitalitilastossa kahdeksas yhteensä 30 mitalilla. Kultamitalitilastossa Suomi on seitsemäs 11 kultamitalilla.

Mitalitilastoa johtaa Saksa, toisena on järjestävä maa Puola ja kolmantena Yhdysvallat. MM-kilpailuihin osallistuu yhteensä 90 maata, joita edustaa yhteensä 4143 urheilijaa.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

TORUŃ (POL) 26.3.-1.4. Kansainvälisen veteraaniurheiluliiton hallimestaruuskilpailut

1. kilpailupäivän suomalaisraportti: https://www.saul.fi/2023/03/26/mm-kilpailujen-1-kilpailupaiva-jukka-kauppila-juoksi-suomen-ja-pohjoismaiden-ennatyksen-3000-mlla-m65-sarjassa

2. kilpailupäivän suomalaisraportti: https://www.saul.fi/2023/03/27/mm-hallien-2-kilpailupaiva-suomi-mitalitilaston-kuudentena

LIVE-Tulospalvelu: https://wmaci2023.domtel-sport.pl

Mitalitilasto: https://wmaci2023.domtel-sport.pl/?medal