Tilastoanalyysi 2023: Wilma Murto EM-tilaston kakkonen – Aku Partanen, Oliver Helander ja Silja Kosonen EM-tilaston neljänsiä

Syksyn kääntyessä marraskuulle on hyvä aika luoda katsaus vuoden parhaisiin suomalaistuloksiin. Täysi tusina Suomen maajoukkueen urheilijoita sijoittuu yleisurheiluvuoden 2023 EM-tilaston kymmenen parhaan joukkoon. Se ennakoi hyviä menestysmahdollisuuksia ensi kesän Rooman EM-kilpailuissa.

Naisten seiväshypyssä Wilma Murto on EM-tilaston toisella sijalla slovenialaisen Tina Šutejn jälkeen. EM-tilaston neljännelle tilalle sijoittuvat Aku Partanen 20 kilometrin kävelyssä, Oliver Helander keihäänheitossa ja Silja Kosonen moukarinheitossa.

Kymmenen parhaan joukkoon Suomen miesten maajoukkueesta yltävät Partasen ja Helanderin lisäksi keihäänheittäjä Toni Kuusela ja kolmiloikkaaja Aaro Davidila. Partanen on kärkikymmenikössä kahdella eri matkalla.

Naisten maajoukkueesta Murron ja Kososen ohella kymmenen parhaan joukkoon yltävät kestävyysjuoksija Camilla Richardsson, aitajuoksijat Viivi Lehikoinen ja Reetta Hurske, moukarinheittäjä Krista Tervo, keihäänheittäjä Anni-Linnea Alanen ja moniottelija Saga Vanninen.

Miesten juoksulajeissa Suomen maajoukkueesta parhaiten sijoittuvat pikajuoksija Samuli Samuelsson 12:nneksi sekä aitajuoksija Elmo Lakka ja estejuoksija Topi Raitanen 14:nneksi.

Suomen taso on laajin keihäänheitossa ja seiväshypyssä

Oheisen EM-tilaston rajatulos perustuu 64:nnen urheilijan tulokseen rajattuna enintään kolmeen urheilijaan maata kohden. Tällä tulostasolla urheilijat ovat jo vakiinnuttaneet asemansa Pohjoismaisella tasolla ja tähyävät eurooppalaiselle tasolle. Miesten keihäänheitossa heitä on Suomesta peräti 17.

Toiseksi eniten EM-tilaston rajatuloksen saavuttaneita suomalaisia on naisten keihäänheitossa, jossa heitä on kymmenen. Naisten seiväshyppy on tasonsa laajuuden perusteella kohonnut Suomen toiseksi parhaaksi yleisurheilulajiksi keihäänheiton jälkeen. Siinä EM-tilaston rajatuloksen saavuttaneita on yhdeksän.

Seitsemän suomalaista EM-tilaston rajatulokseen yltänyttä urheilijaa on tänä vuonna kirjattu miesten 20 kilometrin kävelyssä ja miesten moukarinheitossa. Kuuteen suomalaisurheilijaan yllettiin miesten seiväshypyssä, miesten kolmiloikassa, naisten kuulantyönnössä ja naisten moukarinheitossa.

Edelliset EM-kilpailut pidettiin Italiassa 50 vuotta ja 90 vuotta sitten

EM-kilpailut järjestetään ensi kesänä Rooman olympiastadionilla. Aiemmissa Italiassa järjestetyissä vuosien 1934 Torinon ja 1974 Rooman EM-kilpailuissa Suomen joukkue menestyi loistavasti.

Vuoden 2024 EM-kilpailujen ajankohta on jo alkukesästä 7.-12. kesäkuuta, mikä tulee edellyttämään urheilijoilta riittäviä muutoksia harjoittelunsa tavanomaiseen vuosirytmitykseen.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

Suomen parhaat yleisurheilijat EM-tilastossa 2023

(Nimen ja lajin edessä EM-tilaston sijoitus enintään kolme urheilijaa maata kohden. Viestinjuoksuissa tilastoitu vain yksi joukkue maata kohden. Täydennetty suomalaisurheilijoiden sijoitus myös kolmen parhaan suomalaisurheilijan ulkopuolelta. Tilastot on päivitetty 27.10.2023.)

Miehet,

4) Aku Partanen, 20 km kävely

4) Oliver Helander, keihäs

8) Toni Kuusela, keihäs

9) Partanen, 35 km kävely

10) Aaro Davidila, 3-loikka

12) Samuli Samuelsson, 100 m, 12) Lassi Etelätalo, keihäs, 14) Elmo Lakka, 110 m aj, 14) Topi Raitanen, 3000 m ej, 14) Taneli Juutinen, keihäs (4:s), 16) Simo Lipsanen, 3-loikka, 17) Aleksi Ojala, 35 km kävely, 18) Louko, Samuelsson, O.Lehtonen, Örn, 4×100 m, 18) Alatupa, Haapalainen, T.Lehtonen, Välimäki, 4×400 m,

22) Juho Alasaari, seiväs, 22) Toni Keränen, keihäs (5:s), 23) Aaron Kangas, moukari, 24) Ojala, 20 km kävely, 25) Kristian Pulli, pituus, 29) Mikko Paavola, seiväs (hallissa), 29) Urho Kujanpää, seiväs, 29) Topias Laine, keihäs (6:s), 30) Joonas Rinne, 800 m,

31) Jerry Jokinen, 20 km kävely, 31) Joni Hava, 20 km kävely (4:s), 32) Hava, 35 km kävely, 35) Jaakko Määttänen, 20 km kävely (4:s), 36) Santeri Kuusiniemi, 110 m aj, 36) Topias Koukkula, 3-loikka, 37) Kaasalainen, Lehikoinen, Välimäki, Baas, 4×400 m sekaviesti, 38) Samuel Purola, 200 m, 38) Tommi Holttinen, seiväs (hallissa, 4:s), 38) Tuomas Seppänen, moukari, 39) Eemil Helander, 5000 m, 39) Jere Haapalainen, 400 m aj, 39) Määttänen, 20 km kävely (5:s), 39) Arttu Mattila, korkeus, 39) Tuomas Kaukolahti, 3-loikka (4:s), 40) Aleksi Yli-Mannila, keihäs (7:s),

41) Kasperi Vehmaa, pituus, 42) Niilo Mustalahti, 200 m, 42) Santtu Heikkinen, 1500 m, 42) Antti Sainio, 400 m aj, 43) Rinne, 1500 m, 43) Tuomas Lehtonen, 400 m aj, 44) Oskari Lehtonen, 200 m, 44) Janne Läspä, keihäs (8:s), 46) Riku Illukka, 100 m, 46) Mika Kotiranta, 5000 m, 46) Daniel Kosonen, korkeus, 48) Marco Kammer, moukari, 48) Henri Liipola, moukari (4:s), 49) Samuelsson, 200 m (4:s), 49) Kotiranta, 10000 m, 49) Ilari Manninen, 110 m aj, 49) Lauri Joukas, 20 km kävely (6:s), 49) Arttu Tyystjärvi, 3-loikka (hallissa, 5:s), 49) Tarmo Savola, 10-ottelu, 50) Raitanen, 1500 m, 50) Jonathan Ekberg, 20 km kävely (7:s), 50) Teemu Narvi, keihäs (9:s),

51) Viljami Kaasalainen, 400 m, 51) Kaasalainen, 200 m (5:s), 51) Arttu Korkeasalo, kuula, 51) Aku Parviainen, keihäs (10:s), 53) Mustafe Muuse, 5000 m, 53) Roope Auvinen, moukari (5:s), 54) Albin Lundberg, seiväs (5:s), 54) Frantz Kruger, kiekko, 54) Max Lampinen, moukari (6:s), 54) Lassi Yli-Kotila, keihäs (11:s), 54) Ville Toivonen, 10-ottelu, 55) Ville Lampinen, 800 m, 55) Onni Ruokangas, keihäs (12-13:s), 55) Teemu Wirkkala, keihäs (12-13:s), 55) Eemil Porvari, keihäs (14:s), 56) Santeri Örn, 100 m, 56) Nico Oksanen, kuula, 56) Aleksi Savolainen, 10-ottelu, 57) Leo Uusimäki, 10-ottelu (4:s), 58) Mustalahti (4:s), 58) Leevi Keronen, 10000 m, 59) Pyry Santahuhta, 110 m aj (4:s), 59) Jesse Salmi, seiväs (6:s), 59) Aapo Karvinen, 3-loikka (6:s), 59) Markus Kokkonen, moukari (7:s), 60) Arttu Vattulainen, maraton, 60) Eero Heinonen, 3000 m ej, 61) Valtteri Louko, 100 m (5:s), 61) Eero Saleva, 10000 m, 62) Saleva, 5000 m (4:s), 62) Jaakko Linnus, 400 m aj (4:s), 62) Jami Kinnunen, keihäs (15:s), 62) Jarmo Marttila, keihäs (16:s), 62) Eemeli Aarnio, keihäs (17:s), 62) Elmo Savola, 10-ottelu (5:s), 63) Asseri Välimäki, 400 m, 64) Heikkinen, 800 m, 64) Antti Ihamäki, 10000 m (4:s), 64) Eero Ahola, kuula, 64) Antti Pränni, kiekko.

Naiset,

2) Wilma Murto, seiväs (hallissa)

4) Silja Kosonen, moukari

7) Viivi Lehikoinen, 400 m aj

7) Krista Tervo, moukari

7) Anni-Linnea Alanen, keihäs

8) Camilla Richardsson, 10000 m

8) Saga Vanninen, 7-ottelu

9) Reetta Hurske, 100 m aj

12) Annimari Korte, 100 m aj, 13) Baas, Thureson, Pulkkinen, Räsänen, 4×400 m, 15) Elina Lampela, seiväs, 17) Lotta Harala, 100 m aj, 18) Eveliina Määttänen, 800 m, 18) Suvi Koskinen, moukari, 18) Pursiainen, Pulkkinen, Kortetmaa, Kemppinen, 4×100 m, 19) Richardsson, 5000 m, 20) Ella Junnila, korkeus, 20) Saga Andersson, seiväs,

21) Sara Lappalainen, 1500 m, 21) Alisa Vainio, maraton, 21) Senni Salminen, 3-loikka, 22) Kristiina Mäkelä, 3-loikka (hallissa), 23) Eveliina Rouvali, kuula, 25) Nathalie Blomqvist, 5000 m, 28) Johanna Peiponen, 10000 m, 28) Enni Nurmi, 20 km kävely, 29) Emilia Kangas, kuula, 29) Salla Sipponen, kiekko, 30) Senja Mäkitörmä, kuula, 30) Kaisa Kymäläinen, kuula (4:s), 30) Jatta-Mari Jääskeläinen, keihäs,

31) Heta Tuuri, korkeus, 32) Nooralotta Neziri, 100 m aj (4:s), 33) Blomqvist, 1500 m, 34) Veera Mattila, 800 m, 34) Jessica Kähärä, 3-loikka, 35) Lappalainen, 800 m, 36) Helena Leveelahti, kiekko, 36) Sara Killinen, moukari (4:s), 36) Heta Veikkola, 20 km kävely, 37) Vanninen, kuula (hallissa, 5:s), 40) Anniina Kortetmaa, 200 m, 40) Saara Keskitalo, 100 m aj (5:s), 40) Venla Pulkkanen, korkeus,

41) Nina Chydenius, 10000 m, 41) Hilla Uusimäki, 400 m aj, 43) Silja Andersson, seiväs (4:s), 44) Lotta Kemppinen, 100 m, 44) Elisa Neuvonen, 20 km kävely, 45) Katriina Wright, 400 m, 45) Ilona Mononen, 5000 m, 45) Katri Hirvonen, kiekko, 46) Chydenius, maraton, 46) Vilma Itälinna, 7-ottelu, 47) Kaisu Eskelinen, kuula (6:s), 47) Aada Koppeli, moukari (5:s), 48) Mette Baas, 400 m, 48) Kristiina Halonen, 400 m aj, 50) Tua-Talvikki Anttila, 3-loikka (hallissa), 50) Emilia Karell, keihäs (hallissa),

51) Lehikoinen, 400 m, 52) Aino Pulkkinen, 200 m, 52) Aada Aho, 400 m aj (4:s), 52) Sanne Erkkola, keihäs (4:s), 53) Kiira Väänänen, moukari (6:s), 54) Määttänen, 1500 m, 54) Laura Ollikainen, seiväs (5:s), 55) Heidi Salminen, 400 m aj (5:s), 55) Kähärä, pituus, 56) Anna Pursiainen, 100 m, 56) Richardsson, 1500 m (4:s), 56) Tuuli Järvinen, seiväs (6:s), 56) Elina Kinnunen, keihäs (5:s), 58) Vanninen, pituus, 58) Jenni Kangas, keihäs (6:s), 58) Neea Käyhkö, 7-ottelu, 58) Jessica Rautelin, 7-ottelu (4:s), 59) Mononen, 1500 m (5:s), 60) Chydenius, 5000 m (4:s), 60) Maria Kytölä, seiväs (hallissa, 7:s), 60) Sanni Kuparinen, kiekko (4:s), n. 50-60) Venla-Nora Nirkkonen, 20 km kävely (4:s), n. 50-60) Maria Antola, 20 km kävely (5:s), 62) Roosa Naula, kiekko (5:s), 62) Roosa Ylönen, keihäs (7:s), 62) Julia Valtanen, keihäs (8:s), 63) Pulkkinen, 100 m, 63) Baas, 200 m, 63) Pulkkinen, 400 m (hallissa, 4:s), 63) Nelli Nordlund, 3000 m ej, 63) Sini Lällä, korkeus (hallissa), 63) Emma Rovasalo, seiväs (8-9:s), 63) Essi Melender, seiväs (8-9:s), 63) Suvi Kemppainen, keihäs (9:s), 64) Saara Lipsanen, keihäs (10:s).