Tilastoanalyysi 2022: Wilma Murto vuoden paras – Alle 23-vuotiaiden EM-tilasto lupaa hyvää Espoon EM-kilpailuihin

Yleisurheiluvuosi 2022 on ollut Suomen urheilijoille menestyksekäs. Syksyn käännyttyä lokakuulle on hyvä aika luoda katsaus vuoden parhaisiin suomalaistuloksiin. Naisurheilijoiden menestys oli kaikkien aikojen parhaimpia. Menestystä on odotettavissa myös ensi kesänä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Espoossa.

Wilma Murto maailmantilaston ykkönen tai kakkonen

Naisten seiväshypyssä Wilma Murto sijoittuu maailmantilastossa jaetulle toiselle tilalle venäläisen Anzhelika Sidorovan jälkeen. Venäjä on suljettu kansainvälisistä arvokilpailuista ja mikäli Venäjä poistettaisiin tilastoistakin, jakaisi Murto maailman kärkituloksen Yhdysvaltain Katie Nageotten ja Sandi Morrisin kanssa.

Toiseksi korkeimmalle suomalaisurheilijoista MM-tilastossa sijoittuu keihäänheittäjä Oliver Helander, joka on viides ja kolmanneksi korkeimmalle kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, joka on seitsemäs. Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo ja moukarinheittäjä Krista Tervo ovat MM-tilastossa 11:ntenä.

MM-tilaston 20 parhaan joukkoon sijoittuu 11 suomalaista yleisurheilijaa, joista seitsemän on naisia. 50 parhaan joukossa suomalaissijoituksia on viestijoukkueet mukaan lukien 46, joista naisten lajeissa 27.

Suomen taso on laajin miesten keihäänheitossa ja naisten seiväshypyssä

Miesten keihäänheitossa peräti 13 suomalaista sijoittuisi MM-tilaston 100 parhaan joukkoon kolme urheilijaa maata kohden. Miesten moukarinheitossakin tähän yltäisi seitsemän suomalaista, miesten seiväshypyssä viisi ja miesten 20 kilometrin kävelyssä neljä.

Naisten sarjan laajin taso on seiväshypyssä, missä MM-tilaston 100 parhaan joukkoon sijoittui kahdeksan suomalaista. Seitsenottelijoita 100 parhaan joukossa olisi seitsemän, keihäänheittäjiä kuusi sekä neljä suomalaisurheilijaa naisten 20 kilometrin kävelyssä, korkeushypyssä, kuulantyönnössä ja moukarinheitossa.

Silja Kosonen, Sara Killinen ja Saga Vanninen kultamitaliehdokkaina Espooseen

Alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan ensi kesänä Leppävaaran stadionilla Espoossa. EM-kilpailut järjestetään 12.-16. heinäkuuta (https://espoo2023.fi/en).

Moukarinheittäjä Silja Kosonen on tämän vuoden EM-tilaston ykkönen, moukarinheittäjä Sara Killinen neljäs ja seitsenottelija Saga Vanninen neljäs. Kaikki kolme Vannisen edellä olevaa urheilijaa siirtyvät kuitenkin ensi vuodeksi jo yleiseen sarjaan ja Killisen edellä olevista kaikki muut paitsi Kosonen.

Naisten sarjassa Suomella on Espoossa myös lukuisa joukko muita mitaliehdokkaita. Jos oheisesta tilastosta poistetaan ensi vuodeksi yleiseen sarjaan siirtyvät urheilijat, nousevat kestävyysjuoksijat Nathalie Blomqvist EM-tilaston neljänneksi ja Ilona Mononen kuudenneksi.

Miesten keihäänheitossa Suomea edustaa kaksi aiempaa kultamitalistia

Miesten keihäänheitossa Suomella on tukku Euroopan ja maailman valioita, muun muassa viimevuotiset alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Janne Läspä ja alle 23-vuotiaiden Euroopan mestari Topias Laine. Seiväshyppääjä Juho Alasaari on voittanut alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa kahdesti hopeamitalin.

Alle 23-vuotiaiden EM-tilastoon on ohessa laskettu myös nuorempien ikäluokkien urheilijat, joista vuonna 2003 syntyneet ensi vuodeksi jo siirtyvätkin alle 23-vuotisten ikäluokkaan. Nuorimpina suomalaisina EM-tilaston 50 parhaan joukossa olisivat vuonna 2006 syntyneet Aatu Kangasniemi ja Mila Heikkonen.

Suomalaisista tämän vuoden EM-tilaston urheilijoista siirtyvät ensi kaudeksi yleiseen sarjaan mm. Samuel Purola, Daniel Kosonen ja Saga Andersson, jotka eivät näin voi enää osallistua Espoon EM-kilpailuihin.

Kävelymatka Espoossa on 20 kilometriä. Joukko parhaita suomalaisia kilpaili tänä vuonna sitä lyhyemmillä matkoilla, esimerkiksi junioreiden Suomen ennätyksiä rikkoneet Sayan Irincheev ja Heta Veikkola. Heillä voi olla mahdollisuus Espoossa aivan terävimpään kärkeen.

Riittävän luotettavia tilastoja alle 23-vuotiaiden viestinjuoksuista ei tässä vaiheessa ole, mutta Suomen joukkueet ovat kotikentällä erittäin kilpailukykyiset, erityisesti naisten 4×400 metrin viestinjuoksussa.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

Suomen parhaat yleisurheilijat 2022

(Nimen ja lajin edessä MM- tai EM-tilaston sijoitus enintään kolme urheilijaa maata kohden. Viestinjuoksuissa tilastoitu vain yksi joukkue maata kohden. Täydennetty suomalaisurheilijoiden sijoitus myös kolmen parhaan suomalaisurheilijan ulkopuolelta. Tilastot on päivitetty 1.10.2022.)

Miehet,

5) Oliver Helander, keihäs

11) Lassi Etelätalo, keihäs

16) Aleksi Ojala, 35 km kävely

19) Toni Kuusela, keihäs

23) Topi Raitanen, 3000 m ej

27) Mikko Paavola, seiväs (hallissa)

27) Toni Keränen, keihäs (4:s)

31) Urho Kujanpää, seiväs

36) Henri Liipola, moukari

38) (Örn, Samuelsson, Lehtonen, Purola), 4×100 m

39) Teo Takala, keihäs (5:s)

41) Aaron Kangas, moukari

42) (Kaasalainen, Alatupa, Aalto, Back), 4×400 m

42) Tuomas Seppänen, moukari

43) Simo Lipsanen, 3-loikka (hallissa)

45) Aku Partanen, 35 km kävely

45) Juho Alasaari, seiväs

46) Ojala, 20 km kävely

47) Teemu Narvi, keihäs (6:s)

51) Elmo Lakka, 110 m aj, 53) Kristian Pulli, pituus, 54) Janne Läspä, keihäs (7:s), 58) Tommi Holttinen, seiväs (4:s), 58) Aleksi Jaakkola, moukari (4:s), 61) Joni Hava, 20 km kävely, 63) Samuel Purola, 200 m, 64) Teemu Wirkkala, keihäs (8:s),

71) Samuli Samuelsson, 100 m, 71) Daniel Kosonen, korkeus (hallissa), 72) Topias Laine, keihäs (9:s), 73) Santeri Kuusiniemi, 110 m aj, 79) Jerry Jokinen, 20 km kävely, 79) Roope Auvinen, moukari (5:s), 81) Joonas Rinne, 800 m, 81) Taneli Juutinen, keihäs (10:s), 81) Juuso Hassi, 10-ottelu, 82) Jaakko Määttänen, 20 km kävely (4:s), 84) Frantz Kruger, kiekko, 85) Lassi Yli-Kotila, keihäs (11:s), 86) Markus Kokkonen, moukari (6:s), 90) Ilari Manninen, 110 m aj,

91) Mika Kotiranta, 5000 m, 92) Albin Lundberg, seiväs (5:s), 94) Ville Lampinen, 800 m, 94) Jarmo Marttila, keihäs (12:s), 94) Juuso Toivonen, 10-ottelu, 96) Marco Kammer, moukari (7:s), 97) Rinne, 1500 m., 99) Petri Ihander, 10-ottelu, 100) Tino Mäkelä, keihäs (13:s).

Naiset,

2) Wilma Murto, seiväs

7) Kristiina Mäkelä, 3-loikka

11) Krista Tervo, moukari

17) Viivi Lehikoinen, 400 m aj

20) Senni Salminen, 3-loikka

20) Silja Kosonen, moukari

20) Saga Vanninen, 7-ottelu

22) (Pulkkinen, Koskela, Lehikoinen, Baas), 4×400 m

25) (Kylmänen, Pulkkinen, Kortetmaa, Pursiainen), 4×100 m

28) Ella Junnila, korkeus

31) Reetta Hurske, 100 m aj

31) Elina Lampela, seiväs

31) Sara Killinen, moukari

33) Salla Sipponen, kiekko

36) Suvi Koskinen, moukari

36) Sanne Erkkola, keihäs

37) Miia Sillman, 7-ottelu

39) Elisa Neuvonen, 35 km kävely

41) Senja Mäkitörmä, kuula

42) Camilla Richardsson, 5000 m

42) Tiia Kuikka, 35 km kävely

42) Sini Lällä, korkeus

42) Heta Tuuri, korkeus

42) Saga Andersson, seiväs

43) Richardsson, 10000 m

44) Eveliina Rouvali, kuula

46) Sara Kuivisto, 1500 m

51) Eveliina Määttänen, 800 m, 52) Neea Käyhkö, korkeus (4:s), 56) Alisa Vainio, maraton, 56) Annimari Korte, 100 m aj, 57) Kiira Väänänen, moukari, 60) Enni Nurmi, 20 km kävely, 61) Kuivisto, 800 m, 62) Kristiina Halonen, 400 m aj, 63) Nathalie Blomqvist, 1500 m, 65) Silja Andersson, seiväs (4:s, hallissa), 66) Julia Valtanen, keihäs, 67) Anni-Linnea Alanen, keihäs, 68) Kaisa Kymäläinen, kuula,

73) Ilona Mononen, 5000 m, 74) Helena Leveelahti, kiekko, 75) Emilia Kangas, kuula (4:s), 75) Käyhkö, 7-ottelu, 76) Amanda Liljendal, 7-ottelu (4:s), 78) Johanna Peiponen, 10 km (tiellä), 78) Laura Ollikainen, seiväs (5:s, hallissa), 79) Nooralotta Neziri, 100 m aj, 80) Neuvonen, 20 km kävely, 82) Nina Chydenius, maraton, 82) Maria Kytölä, seiväs (6:s), 84) Essi Melender, seiväs (7:s), 85) Jenni Kangas, keihäs (4:s), 86) Katri Hirvonen, kiekko, 87) Jessica Rautelin, 7-ottelu (5:s), 88) Saara Lipsanen, keihäs (5:s), 88) Jatta-Mari Jääskeläinen, keihäs (6:s), 89) Kuikka, 20 km kävely,

94) Mette Baas, 400 m, 95) Aada Koppeli, moukari (4:s), 96) Chydenius, 10000 m, 96) Venla Laiho, 20 km kävely (4:s), 97) Vilma Itälinna, 7-ottelu (6:s), 98) Tuuli Järvinen, seiväs (8:s, hallissa), 99) Katriina Wright, 400 m, 99) Maria Huntington, pituus (hallissa), 100) Mononen, 1500 m, 100) Jutta Heikkinen, 7-ottelu (7:s).

Miehet U23,

4) Teemu Narvi, keihäs

5) Samuel Purola, 200 m

6) Janne Läspä, keihäs

8) Daniel Kosonen, korkeus

10) Jerry Jokinen, 20 km kävely

10) Juho Alasaari, seiväs

12) Mika Kotiranta, 5000 m

12) Topias Laine, keihäs

13) Aaro Davidila, 3-loikka (hallissa)

17) Aleksi Yli-Mannila, keihäs (4:s)

20) Lauri Joukas, 20 km kävely

20) Arttu Korkeasalo, kuula

23) Purola, 100 m, 26) Onni Ruokangas, keihäs (5:s), 27) Arttu Mattila, korkeus, 27) Max Lampinen, moukari, 28) Aapo Karvinen, 3-loikka, 28) Topi Parviainen, keihäs (6:s), 29) Eemil Helander, 5000 m, 29) Eetu Peltokangas, keihäs (7:s), 30) Rasmus Yli-Kotila, keihäs (8:s), 31) Albin Lundberg, seiväs, 31) Rami Kankaanpää, kiekko, 33) Santtu Heikkinen, 800 m, 33) Aku Parviainen, keihäs (9:s), 35) Heikkinen, 1500 m, 35) Juhana Karjanlahti, moukari, 35) Juuso Toivonen, 10-ottelu, 36) Mustafe Muuse, 5000 m, 36) Kasperi Vehmaa, pituus, 38) Ville Toivonen, 10-ottelu,

41) Antti Pränni, kiekko, 42) Kotiranta, 10000 m, 43) Joonas Lapinkero, 400 m aj, 43) Eemeli Aarnio, keihäs (10:s), 44) Muuse, 10000 m, 45) Samuel Auvinen, 3000 m ej, 45) Topi Parviainen, keihäs, 46) Eino Vuori, 100 m, 46) Niko Kangasoja, 100 m, 46) Jaakko Linnus, 400 m aj, 46) Aleksi Savolainen, 10-ottelu, 47) Antti Sainio, 400 m aj, 49) Purola, 400 m, 49) Miro Tanninen, 3-loikka, 49) Arttu Härkönen, moukari, 50) Aatu Kangasniemi, moukari (4:s).

Naiset U23,

1) Silja Kosonen, moukari

4) Sara Killinen, moukari

4) Saga Vanninen, 7-ottelu

6) Nathalie Blomqvist, 1500 m

6) Saga Andersson, seiväs

10) Ilona Mononen, 5000 m

13) Neea Käyhkö, korkeus

14) Emilia Kangas, kuula

14) Julia Valtanen, keihäs

15) Anni-Linnea Alanen, keihäs

16) Mette Baas, 400 m

17) Katriina Wright, 400 m

18) Silja Andersson, seiväs

22) Käyhkö, 7-ottelu, 24) Emilia Karell, keihäs, 27) Mononen, 1500 m, 27) Sanni Kuparinen, kiekko, 29) Aada Koppeli, moukari, 30) Laura Loponen, 400 m aj, 31) Frida Hämäläinen, 400 m aj, 31) Vanninen, kuula, 31) Siiri Elomaa, keihäs (4:s), 32) Vivian Suominen, keihäs (5:s), 34) Saara Keskitalo, 100 m aj, 34) Kaisu Eskelinen, kuula., 36) Baas, 200 m, 37) Jessica Kähärä, 100 m aj, 38) Veera Mattila, 800 m, 38) Venla-Nora Nirkkonen, 20 km kävely, 38) Essi Melender, seiväs, 38) Minna Hollanti, keihäs (6:s), 39) Vilma Mäki, 100 m aj, 39) Vanninen, 100 m aj (4:s), 39) Mila Heikkonen, 400 m aj, 40) Sonja Stång, 100 m aj (5:s), 40) Vilma Räsänen, kiekko,

41) Anna Pursiainen, 100 m, 42) Lotta-Maria Maine, 3000 m ej, 42) Kähärä, pituus., 43) Ronja Koskela, 800 m, 43) Essi Niskala, 400 m aj (4.s), 43) Heidi Salminen, 400 m aj (5:s), 43) Aada Aho, 400 m aj (6:s), 45) Pursiainen, 200 m, 45) Maine, 5000 m, 45) Vilma Väliharju, 100 m aj (6:s), 45) Tuuli Järvinen, seiväs (5:s, hallissa), 45) Roosa Naula, kiekko, 47) Teresa Perttilä, 400 m (hallissa), 47) Koskela, 400 m (4:s), 47) Helmiina Kynnäs, keihäs (7:s), 48) Baas, 100 m, 48) Vilma Itälinna, 100 m aj (7:s), 48) Enni Aula, kiekko (4:s), 48) Eskelinen, moukari (4:s), 49) Vanninen, pituus., 50) Janette Vänttinen, 3000 m ej, 50) Charlotte Sandkulla, moukari (5:s), 50) Malin Karell, keihäs (8:s).