Thureson voitti Ruotsin GP:ssä – Purola, Laine, Westling ja Mäkitörmä sijoittuivat toiseksi

Milja Thureson voitti sunnuntaina Ruotsin GP-sarjan Karlstadin kilpailussa naisten 400 metrin juoksun ajalla 53,61. Voitto oli Thureson toinen perättäinen neljän päivän sisään. Hän oli 400 metrin nopein myös torstaina Oslossa ajalla 53,32 ja juoksi sitä ennen Oulun ranking-kilpailussa ennätyksensä 53,25.

Samuel Purola kiihdytti Karlstadissa miesten 100 metrillä toiseksi ajalla 10,41. Kilpailu juostiin kaksi metriä sekunnissa puhaltaneeseen myötäiseen. Voittoon juoksussa kiiti Ruotsin Henrik Larsson ajalla 10,30. Purolan kauden paras 100 metrillä on 10,33.

– Radan pehmeys vähän yllätti. Juoksu tuntui vähän hiihtelyltä ja jäi lopussa niin sanotusti pyörimään taakse. En ollut juossut täällä aiemmin, joten en osannut varautua siihen, mutta hyvä aika tuohon juoksuun nähden, Purola sanoi.

Viola Westling sinnitteli naisten 800 metriä päättäneessa kiritaistelussa toiseksi ajalla 2.04,69. Juoksun voitti Ruotsin Wilma Nielsen ajalla 2.04,23. Juoksua vauhditti 500 metriä ”jäniksenä” juossut Veera Perälä, joka oli aiemmin 400 metrin B-erässä toinen ajalla 56,60.

Tuomas Lehtonen oli miesten 400 metrin aitajuoksun viides ajalla 51,70.

Laine taisteli voitosta viimeisellä heitolla      

Toisen sijan otti Karlstadissa myös keihäänheittäjä Topias Laine, joka hävisi täpärästi voittotaiston Ruotsin Kim Ambille tuloksin 75,92 – 75,87. Laineelle kilpailu oli vasta kauden toinen. Hän kärsi keväällä Portugalin harjoitusleirillä kylkivamman, joka hoidettiin leikkauksella.

Karlstadissa Laine heitti parhaan tuloksensa viimeisellä kierroksella.

– Vähän heittäminen tuntuu vielä hakemiselta. Siinä oli vähän sitä samaa kuin samaa, kuin Oulun ranking-kilpailussa. Vauhdin yhdistäminen heittoon oli vähän hakusessa. Viimeisessä heitossa tuntui, että sain siitä vähän kiinni, Laine sanoi.

Laineen tavoite on taistella paikasta Münchenin EM-kilpailuissa elokuussa kilpailevaan Suomen joukkueeseen.

– Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Malmössä olisi tarkoitus heittää ja Söderhamnin GP:ssä juuri ennen, kuin ranking menee kiinni, Laine sanoi.

Mäkitörmän hyvä vire jatkuu: ”EM-rankingissa hyvä tilanne”

Senja Mäkitörmä sivusi kauden toiseksi parasta tulostaan ja oli naisten kuulakilpailun toinen 17,22 kanteella työnnöllä. Mäkitörmän kauden paras tulos ja ennätys on hiljattain työnnetty 17,50.

– Tulos oli ok ja vire tuntui kisan alussa hyvältä, mutten ihan saanut sitä nappityöntöä. Silti tuohon tulokseen pitää olla tyytyväinen, Münchenin EM-kilpailuihin tähtäävä Mäkitörmä sanoi.

– EM-kisojen suhteen ranking näyttää ihan hyvältä. Nyt otan tähän treenipätkän ennen Kalevan kisoja.

Eveliina Rouvali oli kuulantyöntötaiston neljäs tuloksella 16,59.

 

KARLSTAD (SWE) 3.7.2022 Ruotsin GP-kilpailut

Miehet,

100 m (2,0 m/s): 1) Henrik Larsson Ruotsi 10,30, 2) Samuel Purola Suomi 10,41, 3) Rasmus Thornbjerg Klausen Tanska 10,64.

800 m: 1) Andreas Kramer Ruotsi 1.46,55.

3000 m: 1) Suldan Hassan Ruotsi 7.57,06.

110 m aj (1,3 m/s): 1) Joel Bengtsson Ruotsi 13,80.

400 m aj: 1) CJ Allen Yhdysvallat 49,36, 2) Sokwakhana Zazini Etelä-Afrikka 49,89, 3) Jesus Delgado Kanarian saaret (ESP) 51,13 … 5) Tuomas Lehtonen Suomi 51,70.

Korkeus: 1) Kampton Kam Singapore 208, 2) Melwin Lycke-Holm Ruotsi 204.

3-loikka: 1) Jesper Hellström Ruotsi 15,94.

Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 66,75, 2) Simon Pettersson Ruotsi 63,33.

Moukari: 1) Ragnar Carlsson Ruotsi 71,17.

Keihäs: 1) Kim Amb Ruotsi 75,92, 2) Topias Laine Suomi 75,87.

Naiset,

100 m (1,6 m/s): 1) Zoe Hobbs Uusi-Seelanti 11,25, 2) Julia Henriksson Ruotsi 11,62, 3) Mathilde Kramer Tanska 11,78, 4) Emma Suhonen Suomi 12,55.

400 m: 1) Milja Thureson Suomi 53,61, 2) Astri Lakeri Ertzgaard Norja 53,82, 3) Andriána Férra Kreikka 54,62 … 8) Veera Perälä Suomi 56,50, 10) Jeanine Nygård Suomi 56,79. – (Perälä oli B-erän 2:nen ja Nygård 4:s.)

800 m: 1) Wilma Nielsen Ruotsi 2.04,23, 2) Viola Westling Suomi 2.04,69, 3) Lova Perman Ruotsi 2.04,71 … Veera Perälä Suomi keskeytti (jänis).

1500 m: 1) Amalie Sæten Norja 4.12,57.

400 m aj: 1) Zeney van der Walt Etelä-Afrikka 55,33 … 4) Moa Granat Ruotsi 57,49 (B-erän voittaja).

Pituus: 1) Diána Lesti Unkari 627, 2) Maja Åskag Ruotsi 625.

Kuula: 1) Fanny Roos Ruotsi 18,59, 2) Senja Mäkitörmä Suomi 17,22, 3) Sara Lennman Ruotsi 17,06, 4) Eveliina Rouvali Suomi 16,59.

http://friidrott.elitetiming.se/live/resultatlista.php