Tervo heitti SE:n, rikkoi 70 metrin rajan, Tervo: ”Jo oli aikakin”

Karhulan Katajaisten Krista Tervo rikkoi ensimmäisenä suomalaisnaisena 70 metrin rajan naisten moukarilla ja voitti lajin Jyväskylän Motonet GP-kilpailussa SE:n tuloksella 70,18. Aiempi ennätys oli 69,63, jonka Mia Strömmer heitti Etelä-Afrikan Potchefstroomissa vuonna 2001.

– Sarja oli tasainen. Koko ajan tuntui hyvältä. Heitossa oli oikeanlainen rentous ja voi sanoa, että oli jo aikakin, sarjansa tasaisuuteen tyytyväinen Tervo sanoi.

Oliko se viimeinen täydellinen heitto?

– Oli se liki täydellinen. Tottelin vaan valmentajaa. Sain oikeanlaisen rentouden, mutta myös hyvin kiihdytettyä vauhtia. Sain tarpeeksi tehoja mukaan, Tervo sanoi iloisena.

Tervo paransi omaa aiempaa ennätystään 76 senttiä. Hänen aiempi ennätys oli viime vuonna heitetty 22-vuotiaiden SE 69,42. SE-tuloksellaan Tervo menee 22-vuotiaiden Euroopan tilastossa kolmanneksi. Ennätyksen uudelle kymmenluvulle siirtäminen oli Tervolle iso asia.

– Kyllä tämä merkitsee. Nyt pääsin ennen kesää, että kyllä sen pitää mennä. Hyvä, että tuli näin aikaisessa vaiheessa kautta, Tervo sanoi.

 

JYVÄSKYLÄ 19.6.2019 SUL:n GP-kilpailut 2/6

Miehet,

100 m kelaus, luokka 34 (0,1 m/s): 1) Henry Manni LUU 16,29.

100 m kelaus, luokka 54 (0,1): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 14,24, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 15,52, 3) Tuomo Himanka KalajJu 15,70, 4) Jesse Anttila HämTa 16,05, 5) Niko Ristiranta KuusankKi 16,07.

M19 100 m (0,0): 1) Eero Hirvinen KankaanpSL 10,77, 2) Juuso Peltola JKU 10,98, 3) Chibunna Ezeabasirim HKV 11,01 (ae. 10,98, 0,9), 4) Lassi Kaukonen HKV 11,05, 5) Tommi Mäkinen HKV 11,07 … 8) Isac Wedenberg BorgåAk 14,59 (ae. 10,95, 0,9).

400 m kelaus, luokka 34: 1) Manni 53,39.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Ristiranta 56,11, 2) Himanka 56,61, 3) Mattila 57,95, 4) Anttila 59,15.

800 m: 1) Mohamed Aboutahiri Marokko 1.49,78, 2) Markus Teijula NaantLö 1.50,46, 3) Roman Fesenko Ukraina 1.50,67, 4) Joonas Rinne SaarijPu 1.50,78, 5) Ville Lampinen KU-58 1.51,39, 6) Samu Mikkonen joKa 1.51,41, 7) Niko Viljola HKV 1.53,49, 8) Joonatan Junkkala VammSV 1.54,29, 9) Aleksi Kivelä LempKi 1.54,39, 10) Janne Kaerva LA 1.54,52, 11) Tuomas Puputti IFRaseb 1.54,56 (B-erän voittaja), 12) Santtu Heikkinen 17 LempKi 1.54,69, 13) Jiri Karjalainen JoKa 1.54,94, 14) Eelis Uitto VU 1.55,06, 15) Niklas Heikkilä KuusankUS 1.55,18, 16) Lauri Hassi OrivPo 1.55,45 … 23) Aleksi Rajaniemi 16 LA 1.58,74 (C-erän 2:nen).

5000 m: 1) Stanislav Maslov Ukraina 14.10,09, 2) Vasil Koval Ukraina 14.10,56, 3) Eero Saleva HKV 14.36,96, 4) Siarhei Platonau Valko-Venäjä 14.41,06, 5) Eemil Helander JKU 14.43,54, 6) Mika Kotiranta JoKa 14.51,19, 7) Antti Ihamäki AlajAn 14.59,07, 8) Rauno Palmi Viro 15.09,43, 9) Aki Nummela HKV 15.10,97, 10) Samu Heikkonen LUM 15.20,23, 11) Samuli Hussa LimingNM 15.23,30, 12) Niklas Wihlman TuUL 15.25,17, 13) Kevin Sandell PedersFa 15.34,96, 14) Mustafe Muuse TuUL 15.38,11.

110 m aj (1,4): 1) Elmo Lakka JKU 13,71, 2) Ilari Manninen JKU 14,02, 3) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,37, 4) Viktor Kantele BorgåAk 14,81, 5) Tiaan Kleynhans Etelä-Afrikka 15,00, 6) Eelis Hirvinen KankaanpSL 15,45, 7) Juuso Hassi OrivPo 15,48, Otto Kilpi JKU keskeytti. – 2. kilpailu (2,4): 1) Lakka 13,65, 2) Manninen 14,02, 3) Kleynhans 14,05, 4) Kalliokulju 14,23, 5) Juuso Peltola JKU 14,50, 6) Kantele 14,59, 7) Tuomas Valle JKU 14,67, 8) Hirvinen 15,50.

Korkeus: 1) Samuli Eriksson SalVil 207 (voitti uusinnassa), 2) Valtteri Välimäki UKK 207, 3) Daniel Kosonen 205, 4-5) Jesse Huttunen SavitU & Arttu Mattila ÄänekU 205, 6) Valtteri Mattila ÄänekU 200, 7) Julius Kuusela LUU 195, 8) Casper Tillander SibVa 195.

Seiväs: 1)

Pituus: 1) Roni Ollikainen HKV 768, 2) Simo Lipsanen LUM 765, 3) Kalle Salminen JoKa 763, 4) Eero Haapala VU 755, 5) Kristian Bäck VasaIS 748, 6) Joska Tommola LA 695, 7) Tuomas Rouvali JKU 694, 8) Ville Hakomäki YlihJu 689. Arttu Pajulahti VU ilman tulosta.

Moukari: 1) Mihailo Kohan Ukraina 75,42, 2) Nick Miller Britannia 75,33, 3) Dilšod Nazarov Tadžikistan 74,81, 4) Tuomas Seppänen NoormNo 73,02, 5) Aaron Kangas KankaanpSL 71,70, 6) Tommi Remes KiuruvU 69,96, 7) Roope Auvinen SjuIF 68,51, 8) Markus Kokkonen PyhäselU 66,22, Henri Liipola SomEsa & Aleksi Jaakkola VehmaistU ilman tulosta.

Naiset,

100 m (0,5): 1) Hanna-Maari Latvala JKU 11,45 (kkk), 2) Lotta Kemppinen HIFK 11,50 (ka-10), 3) Anniina Kortetmaa JKU 11,59, 4) Johanna Kylmänen RaisKu 11,78, 5) Anna Pursiainen 16 EspTa 11,88, 6) Jenna Jokela HIFK 11,92, 7) Kerttu Latvala KUYU 12,07, Saara Keskitalo EspTa ei osallistunut finaaliin (ae. 12,15, -0,7). – Alkuerissä: Merituuli Jääskeläinen LUM 12,16 (-1,3), Annika Mäenpää NoormNo 12,18 (-1,3), Annika Haverinen KajKi 12,19 (-0,7), Milla Heiskanen IisVi 12,23 (-0,7), Sara Francis KiuruvU 12,32 (-1,3), Maria Räsänen LapinlVe 12,35. – N15 100 m (0,4): 1) Hilma Kinnunen 14 JKU 12,32.

100 m kelaus, luokka 54 (0,1): 1) Sini Paukkeri PudasjU 18,20.

400 m kelaus, luokka 54): 1) Paukkeri 70,59.

1500 m: 1) Edith Eikkinen KU-58 4.44,29, 2) Katri Niemistö JKU 4.45,12.

3000 m ej: 1) Camilla Richardsson VasaIS 9.52,46 (kkk), 2) Janica Rauma FoSa 10.04,35, 3) Kerry O´Flaherty Irlanti 10.11,76, 4) Astrid Snäll FoSa 10.40,93, 5) Aino Kuljukka LA 10.57,99, 6) Emma Hietaranta 16 LUM 11.06,47, 7) Pihla Hokkanen KuopRe 11.08,31, 8) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 11.10,17, 9) Heljä-Viivi Unkila TuUL 11.29,42, 10) Lotta Mäkinen JKU 11.43,62, Amanda Virtanen TuUL keskeytti. – 2000 m: Richardsson 6.31,29.

100 m aj (2,3): 1) Klausia Siciarz Puola 12,77, 2) Nooralotta Neziri JKU 12,82, 3) Reetta Hurske TP 12,86, 4) Annimari Korte HIFK 12,90, 5) Ruslana Rashkovan Valko-Venäjä 13,17, 6) Maria Huntington TP 13,22 (ae. 13,11, 1,4), 7) Julia Enarvi JKU 13,73 (ae. 13,41, 1,3), Jade Barber Yhdysvallat ei osallistunut finaaliin (ae. 13,15, 1,3). – 1. alkuerä (1,4): 1) Siciarz 12,87, 2) Neziri 12,90 (kkk & Dohan MM-raja), 3) Huntington 13,11 (ka-5), 4) Anni Siirtola HKV 13,68, 5) Marika Partinen JoKa 13,89, 6) Hertta Heikkinen JoKa 14,48, 7) Kaila Barber Yhdysvallat 24,27, Matilda Bogdanoff HIFK keskeytti. – 2. alkuerä (1,3): 1) Hurske 13,12, 2) Korte 13,15, 3) J.Barber 13,15, 4) Rashkovan 13,29, 5) Enarvi 13,41, 6) Jutta Heikkinen JoKa 13,89, Lotta Harala TP & Saara Keskitalo EspTa keskeyttivät.

400 m aj: 1) Kiah Seymour Yhdysvallat 58,18, 2) Viivi Lehikoinen HIFK 59,35, 3) Eveliina Määttänen KUYU 59,55, 4) Lauren Williams Britannia 59,73, 5) Mathilda Kvist VasaIS 60,13 (B-erän voittaja), 6) Frida Hämäläinen TP 60,46, 7) Nea Mattila HIFK 60,64, 8) Viola Westling TuUL 60,73, 9) Meeri Salomaa EsboIF 60,77 (B-erä), 10) Annika Hannola HKV 61,00 (B-erä), 11) Elin Mickos SibVa 61,08 (B-erä), 12) Neea Käyhkö 17 SavRi 61,54 (B-erä), 13) Oona Hujanen HKV 61,63, 14) Heidi Salminen 16 JKU 61,68 (B-erä), 15) Pinja Heinonen TP 65,35 (B-erä).

Pituus: 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 611, 2) Oona Nieminen JKU 586, 3) Gia Reinholm JKU 573.

3-loikka: 1) Kira Kytölä EsboIF 13,38, 2) Senni Salminen ImatrU 13,29, 3) Emma Pullola VaasVa 13,24 (2,2 m/s), myös 13,14, 4) Jessica Kähärä MiKV 13,04, 5) Sini Sanaslahti KaipVi 12,95, 6) Elina Kostiainen VihdVi 12,81, 7) Saara Hakanen HKV 12,75, 8) Ada Koistinen JKU 12,55 (2,4), myös 12,41, 9) Nea Lento 17 TP 12,51, 10) Wilhelmiina Harju 17 JKU 12,50, 11) Liisa Naskali NokU 12,49, 12) Jessica Miettinen JoKa 12,45, 13) Johanna Hokkanen KangasnKa 12,27.

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 70,18 (SE, ent. 69,63 Mia Strömmer 2001), 2) Kati Ojaloo NoormNo (Viro) 67,28 (ka-6), 3) Charlene Woitha Saksa 67,08, 4) Inga Linna RiihimKi 64,50, 5) Kiira Väänänen VarpaisjVi 62,46, 6) Johanna Salmela JKU 62,44, 7) Sara Killinen LapuanVi 62,24, 8) Silja Kosonen SomEsa 60,10 (17-v. ka-2), 9) Julia Kivinen KaustPV 58,89, 10) Aada Koppeli JKU 54,22, 11) Johanna Witka SomEsa 48,06, Heli Rinnekari NurmijYU ilman tulosta. – Tervo (68,08, 65,80, 65,75, 65,32, 64,93, 70,18).