Tero Kuorikoski seuraa Mikko Levolaa Liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtajana

Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy:n hallitus on nimittänyt Liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtajaksi 1.1.2024 lukien filosofian tohtori Tero Kuorikosken.

Liikuntakeskus Pajulahden nykyinen toimitusjohtaja Mikko Levola jää eläkkeelle vuoden 2023 lopussa. Kuorikoski toimii nyt Pajulahden valmennuskeskuksen johtajana. Toimitusjohtajan vaihtuminen tarkoittaa samalla, että vuoden 2023 aikana Liikuntakeskus Pajulahteen aukeaa valmennuskeskuksen johtajan tehtävä .

Levolalla on takanaan mittava urheiluopistoura. Toimitusjohtajana hän on luotsannut Pajulahden menestyksekkäästi yli koronakriisin.

– Vaihdoksen taustalla on luonnollinen eläköityminen ja tehdyillä päätöksillä haluamme varmistaa hyvissä ajoin rauhallisen siirtymän Liikuntakeskus Pajulahden johdossa. Levola on tehnyt vaikuttavan työn Pajulahden kehittämisessä valmennuskeskuksen johtajana ja sen jälkeen toimitusjohtajana. Vaihdoksen myötä alamme jo vuoden 2023 aikana suunnata strategiatyömme katseen kohti 2030-lukua, toteaa Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Hako.

Levola: Pajulahti voi nyt hyvin ja niin myös tulevaisuudessa 

Levola näkee, että Pajulahti on ottanut paikkansa yhtenä merkittävimpänä urheiluopistona Suomessa ja jakaa siitä kiitosta koko henkilökunnalle.

– Olen saanut olla mukana kehittämässä Liikuntakeskus Pajulahtea viidentoista vuoden aikana eri työtehtävissä. Strategisten tavoitteiden mukaiset uudet investoinnit, asiakasmäärien kasvu, henkilöstön osaaminen, olosuhteiden ja palveluiden kehittäminen on ollut nopeaa ja vahvasti kasvua tavoittelevaa, mutta samalla kuitenkin hallittua ja taloudellisesti järkevää. Pajulahti voi nyt hyvin ja niin myös tulevaisuudessa, siitä iso kiitos koko henkilökunnalle, Levola tiivistää pitkää työuraansa Pajulahdessa.

Kuorikosken mielestä on hyvä, että toimitusjohtajuuden vastaanottamiseen jää riittävä siirtymäaika.

– Halu oppia, voida hyvin ja koetella omia rajojaan ovat hyviä syitä tulla Pajulahteen leirille, harjoittelemaan tai omaa kuntoaan kohentamaan. Niille on ollut ja tulee olemaan tilaus, vaikka ympäröivää yhteiskuntaa ravistellaan monella tapaa. On hienoa olla osa keskusta, joka mahdollistaa aidosti jokaisen oikeutta liikuntaan ja urheiluun kantaen samalla sosiaalista vastuuta laajemminkin, Kuorikoski sanoo.

Artikkelin pääkuva: Pajulahden Liikuntakeskus