Tänään alkaa yhdeksän Seuracup-kisan superviikko!

Lappajärvellä ja Pyhäselässä hiotaan seuracupmestareita

Seuracupin toinen piirikisakierros on täydessä vauhdissa. Kuluvalla viikolla kilpaillaan peräti yhdeksät piirikisat eri puolilla Suomea.

Lapua, Iitti, Ilmajoki, Huittinen, Veteli, Raisio, Varkaus, Kaarina ja Raahe. Kuluvan viikon Seuracup-kilpailuissa haetaan kiivaasti ennätyspisteitä ja paikkaa finaaleihin, jotka kilpaillaan neljällä paikkakunnalla lauantaina 2.9.

Viime viikolla kisatussa Pohjois-Karjalan piirikisassa toiseksi sijoittunut Pyhäselän Urheilijat odottaa jo innolla finaalia. Seuran kilpailuvastaava, Eero Könönen, kertoo Pyhäselän olleen mukana Seuracupissa joka vuosi sen perustamisesta, vuodesta 1998, lähtien.

Kahteenkymmeneen vuoteen on mahtunut yhdeksän voittoa ja lukemattomia kakkos- ja kolmossijoja. Tänäkin vuonna Pyhäselkä lähtee finaaliin kamppailemaan kärkisijoista.

– Luottavaisin mielin kokoamme joukkuetta Alajärven finaaliin. Piirikisoissa meillä oli joitakin osanottajapuutoksia vanhimpien ikäluokassa, mutta finaaleihin pyritään samaan kokoon paras mahdollinen joukkue.

Könönen uskoo Pyhäselän suurimman vastuksen tulevan Noormarkusta.

– Luvassa on taatusti tiukkoja kamppailuja. Seuracup on koko meidän seuralle valtavan tärkeä kilpailutapahtuma, hän vakuuttaa.