”Tampereen reissu on tavoitteena”

”Tampereen reissu on tavoitteena”

Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun opettaja Johanna Ant-Wuorinen lähtee luokkansa kanssa luottavaisin mielin kevään piirikisaan. SYK voitti itselleen arvonnassa kummiurheilijan vetämän treenipäivän. Sen ja omatoimisten treenien avulla luokka toivoo ponnistavansa Tampereen toukokuiseen finaaliin asti.

– Se, että ilmoittauduimme Hese-kisaan jo ennen vuoden vaihdetta ja pääsimme mukaan kummiurheilijan vetämän treenipäivän arvontaan, on yhden aktiivisen oppilaamme ansiota. Hän muistutti minua pitkin syksyä Hese-kisoista ja kehotti ilmoittautumaan hyvissä ajoin, Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun liikunnanopettajana ja kuuden luokan luokanvalvojana toimiva Johanna Ant-Wuorinen kertoo.

Yleisurheilua nuorena harrastanut ja lasten yleisurheilukouluakin aikoinaan vetänyt Ant-Wuorinen pääsi viime vuonna ensimmäistä kertaa haistelemaan Hese-kisojen tunnelmaa.

– Luokan oma opettaja oli sairastunut, joten sijaistin häntä piirikisoissa. Päivä oli todella mukava. Sen aikana oppilaisiinkin tutustui aivan uudella tavalla. Kun luokka vielä voitti piirikisan, niin tunnelma oli korkealla.

Tänä vuonna Ant-Wuorinen lähtee piirikisoihin oman luokkansa kanssa. Hän uskoo Hese-kisojen olevan mainio yhteishengen kohottaja ja tarjoavan kivan elämyksen niillekin, jotka eivät ole mukana kisajoukkueessa.

– Koko luokka lähtee mukaan piirikisoihin. Ne, jotka eivät kilpaile, ovat kannustusjoukoissa. He askartelevat plakaatteja ja ovat tärkeässä roolissa hengenluojina.

Ant-Wuorinen sanoo luokan odottavan innolla kummiurheilijan vetämää treenipäivää ja sieltä saatavia treeni- ja kisavinkkejä. Omia treenejäkin tullaan tekemään todennäköisesti muutaman kerran ennen Myllypuron hallissa 13.4. kilpailtavia piirikisoja.

– Joukkueen tavoitteena on finaalipaikka. Viime vuonna koulumme viides luokka kävi finaalissa aistimassa kisatunnelmaa ja tykkäsi reissusta kovasti. Tampereelle lähdetään ehdottomasti, jos paikka finaaliin aukeaa.

Opettaja, ilmoita luokkasi mukaan Hese-kisaan!

https://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/koulu/koululaiskilpailu/ilmoittaudu-mukaan

Hese-kisapäivämäärät:

https://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/koulu/koululaiskilpailu/kisapaivat

 

Lisätietoja:

www.h-hetki.net

Suomen Urheiluliitto
Seurapalvelujohtaja Harri Aalto
040 823 4200, harri.aalto@sul.fi