Tampere ja Lappeenranta palaavat Motonet GP -sarjaan 2022

Tampere ja Lappeenranta ovat vuoden 2022 yleisurheilun Motonet GP -sarjan uudet kilpailut. Suomen Urheiluliiton (SUL) hallituksen ensi kaudelle hyväksymässä kilpailusarjassa on kaikkiaan kuusi kilpailua. Tampere oli edellisen kerran Motonet GP -sarjassa 2019 ja Lappeenranta 2018.

GP-sarja alkaa ensi kesänä jo 25. toukokuuta Lahdessa ja päättyy 24. elokuuta Lappeenrannassa. Näiden kahden paikkakunnan lisäksi GP-kilpailu järjestetään Tampereella (1.6.), Espoossa (8.6.), Kuortaneella (18.6.) ja Jyväskylässä (26.7.). Yle televisioi koko sarjan.

Ranking-kilpailu Oulussa juhannuksena

SUL:n hallitus päätti myös, että vuoden 2022 ranking-kilpailu järjestetään Oulussa 25.-26. kesäkuuta. Kilpailussa urheilijoille on tarjolla Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) rankingjärjestelmän B-luokkaan kuuluvan kilpailun pisteet, jotka normaalisti tulisivat kansallisista mestaruuskilpailuista, eli Kalevan kisoista.

WA sallii kansallisen mestaruuskisan ranking-arvon siirron erilliselle ranking-kilpailulle, jos kansallisen mestaruuskisan ajankohta ei ole arvokisojen ranking-pisteiden keruun kannalta otollinen.  Yleisurheilun MM-kilpailut ovat ensi kesänä Eugenessa Yhdysvalloissa jo 15.-24. heinäkuuta ja Kalevan kisat Joensuussa 4.-7. elokuuta.

Yleisurheilun Motonet GP -sarja 2022

25.5. Lahti

1.6. Tampere

8.6. Espoo

18.6. Kuortane

26.7. Jyväskylä

24.8. Lappeenranta

Yleisurheilun ranking-kilpailu 2022

25.-26.6. Oulu