Piispanen kelasi SE:n – Kotaja kelasi maailman kärkiajan – Tähti jälleen huippuvauhdissa – Repo heitti SE:n

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti löysi Espoon Motonet GP:ssä alle 14 sekunnin vauhdin 100 metrille, vaikkei vire kaksi mestaruutta tuoneiden Bydgoszczin EM-kilpailujen jälkeen ollut paras mahdollinen.

Tähti voitti 100 metriä luokassa 54 ajalla 13,97. Pientä muutosta kelausasennossa kokeillut Esa-Pekka Mattila oli toinen ajalla 14,59.

– Tulostaulussa oli ensin 14,07 ja se tuntui juuri sellaiselta 14,07 kelaukselta, Tähti sanoi.

200 metriä Tähti kelasi alle 25 sekuntiin 24,98. Hänen omissa nimissään oleva maailman vuositilaston kärkitulos on 24,71. Kukaan muu ei tänä vuonna ole kelannut alle 25 sekunnin.

Tähden mukaan ”samoilla höyryillä mentiin kuin EM-kisoissa”. Tokion paralympiakisoihin valmistava harjoitusjakso alkaa maanantaina, jota ennen Tähti käy vielä rokotuksessa.

– Maanantaina laitetaan täysi ryminä päälle. Seuraavassa kilpailussa juhannuksena Kuortaneella ei ole ”vetreä olo”.

Kotaja palasi ryminällä radoille: Maailman kärkitulos

Amanda Kotaja palasi Espoossa sappirakkoleikkauksen tuomalta kilpailutauolta ja oli naisten luokan 54 nopein ajalla 16,16.

– Olin tyytyväinen. Oma tavoite alittui ja jäi hyvä fiilis, paralympiakisoihin valmistautuva Kotaja sanoi.

Tyytyväisyyteen on aihetta.

Kotajan tulos on maailman tämän vuoden kärkiaika. Hänen nimissään oleva Euroopan ennätys on puolisen sekuntia parempi 15,64.

200 metrilläkin Kotaja kelasi maailman vuositilaston toiseksi parhaan ajan 29,46. Se ei jää kuin 0,28 sekuntia hänen omasta kuusi vuotta vanhasta Suomen ennätyksestään.

Vahvaa jatkoa hyvin alkaneelle kaudelle kelasi myös molemmilla matkoilla toiseksi ajoin 18,05 ja 32,76 kelannut Sini Paukkeri.

Piispanen kelasi 200 metrin SE:n – Mannikin pääsi lähelle SE:tä

Bydgoszczin EM-kilpaiuissa 100 metriä luokassa 51 voittanut Toni Piispanen kelasi nyt mainion ajan 19,94, joka jäi vain kahdeksan sadasosaa Suomen ennätyksestä.

– Paras 100 metrin aika Suomessa minulta, Piispanen hehkutti.

Alle 20 sekunnin on samassa luokassa kelannut Piispasen lisäksi vain belgialainen ME-mies Peter Genyn.

Kolme ja puoli tuntia myöhemmin Piispanen kelasi 200 metriä uuteen Suomen ennätykseen 37,27. Edellinen 24. toukokuuta Arbonissa syntynyt SE parani 0,26 sekuntia. 200 metrin vuositilastossa Piispanen kohosi toiseksi belgialaisen Roger Habschin jälkeen.

Tuore Euroopan mestari Henry Manni kelasi luokassa 34 voittajaksi 100 metrillä ajalla 15,87 ja 200 metrillä ajalla 27,75. Mannin nimissä olevat tämänvuotiset Euroopan kärkitulokset ovat vain hivenen paremmat 15,58 ja 27,67.

Heikkinen hallitsi helteessä keihäänheittoa – Repo kiskaisi Suomen ennätyksen

Luokan 34 naisten keihäänheiton tuore Euroopan mestari Marjaana Heikkinen voitti Espoossa tuloksella 17,51. Heikkisen oma Suomen ennätys on 19,58.

Maailman vuositilastossa Heikkinen sijoittuu toiseksi EM-kilpailuiden voittotuloksellaan 17,85, Tunisialainen Yousra Ben Yemaa on heittänyt häntä 10 senttiä pidemmälle.

Naisten luokassa 55 kiskaisi Jasmine Repo uuden Suomen ennätyksen 12,37. Repo paransi omaa viimevuotista ennätystään 37 senttiä.

Tuomas Manni voitti luokan 34 miesten keihäänheiton tuloksella 25,22. Se on maailman vuositilaston yhdeksänneksi paras tulos.

Heikkinen