Tähti kelasi voiton ja kakkossijan, Piispasen kausi alkoi kakkossijalla Sveitsissä

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti kelasi T54-luokan 200 metrin voiton ja toisen sijan 400 metriltä. Toni Piispanen avasi kilpailukauden 200 metrin kakkossijalla ja Henry Manni kiiti kahdesti toiseksi parayleisurheilun Sveitsin avointen mestaruuskisojen avauspäivänä.

Kaksipäiväinen kilpailu käydään Arbonin nopealla radalla. Perjantaina tosin sadekuurot ja kolea sää söivät edellytykset huipputuloksilta.

Tähti voitti 54-luokan 200 metriä ajalla 25,13 ja oli 400 metrillä luokkansa kakkonen ajalla 48,12. Ratakierroksen kilpailun voitti Yhdysvaltain Daniel Romanchuk ajalla 45,82.

– Päivän tärkein anti oli 400 metrin kakkossija. Se kertoo, että tuollaiseen on valmius kelissä kuin kelissä. Tokion paralympialaisia ajatellen oli hyvä signaali, että sadekelissä kelaaminen on balanssissa. Olin tyytyväinen myös siihen, että pystyin loppusuoralla puristamaan ohi Nathan Maguiren, Tähti sanoi.

Britti Maguire ja Tähti jakoivat viikonvaihteessa Notwillin gp-kilpailussa 400 metrin kakkossijan.

Esa-Pekka Mattila oli T54-luokan 200 metrillä kolmas ajalla 25,68.

– Sade ei haitannut, mutta viileys vähän iski. Eheä suoritus silti, vaikka viimeinen 50 metriä meni vähän runttaamiseksi. Olin vähän yli-innokas, kun aloin saada kisan kakkosta kiinni, Mattila viittasi Hollannin Kenny Van Weegheliin.

Piispanen johti 150 metriä, Manni: Välineet toimivat myös sateessa

Toni Piispasen ja hänen kanssaan T51-luokkaa hallitsevan Belgian Peter Genynin kevään kisat alkoivat belgialaisen voitolla 200 metrillä ajoin 38,23–38,43. Piispanen johti kilpailua 150 metriä, mutta Genyn tuli lopussa ohi.

– Meidän kilpailun aikaan oli varmaan se päivän kylmin hetki, mutta ihan hyvä kauden avaus. Peter on hallitseva maailmanmestari, joten oli hyvä päästä heti iholle, Piispanen sanoi.

– Odotan innolla lauantain 100 metrin kilpailua varsinkin, jos oma lähtö on samanlainen mitä se nyt oli.

Manni oli T34-luokan valtiaan Tunisia Walid Ktilan jälkeen toinen 200 ja 400 metrillä ajoin 27,67 ja 52,76.

– Tuli hyvää harjoitusta paralympialaisten varten, kun Tokiossa saattaa sataa. Varsinkin täydessä vesisateessa kelattu 400 metriä vahvisti, että välineet ovat kilpailukykyisiä myös sateella, Manni sanoi.

– 200 metriä oli ihan hyvä veto, mutta parempaa odotin.

Yleisurheilutuloksia/parayleisurheilu

Arbon, Sveitsi:

Parayleisurheilun Sveitsin avointen mestaruuskilpailujen 1/2 kilpailupäivän suomalaistulokset:

Miehet, 200 m (luokka T33-T34): 1) Walid Ktila Tunisia 26,34, 2) Henry Manni Suomi 27,67.

200 m (T51-T52):1) Peter Genyn Belgia 38,23, 2) Toni Piispanen Suomi 38,43.

200 m (T53-T54): 1) Leo-Pekka Tähti Suomi 25,13, …3) Esa-Pekka Mattila Suomi 25,68.

400 m (T33-T34): 1) Walid Ktila Tunisia 51,07, 2) Manni 52,76.

400 m (T54): 1) Daniel Romanchuk USA 45,82, 2) Tähti 48,12.