Tähti: Kasin treenistä vaihtelua, Piispanen: Puolierot kaventuneet, Heikkinen loistoiskussa

Tähti: Kasin treenistä vaihtelua

Pidemmät vedot ovat tuoneet mukavaa lisäväriä Leo-Pekka Tähden talviharjoitteluun, joka on sujunut toivotusti. Vetoja on pidennetty, koska porilainen tähtää elokuussa Berliinissä parayleisurheilun EM-kilpailuissa mukaan myös kasille.

–  Se on tehnyt hyvää ja ollut motivoivaa. Jos ennen on olleet maksimivedot 600 ja 400 metrin vedoissa, nyt on vedetty 600 ja 1000 metrin vetoja pitkin talvea. Vauhti on kasvanut niissäkin. Tarkoitus on EM:ssä ottaa osaa myös kasille, jos Sveitsissä pystyn rikkomaan kisarajan.

Töitä on tehty 100 ja 200 metrillä menestymistä ajatellen, mutta kehitystä on haussa myös 800 metrillä.

– Vähän uusia tuulia. Viime vuonna kasilta oli hyviä kokemuksia, kun yhdessä kisassa pystyin parantamaan viisi sekuntia omaa Suomen ennätystäni. Se oli sen verran hyvä signaali, että siinä on vielä parannettavaa, hän sanoo.

Espanjassa Malagan seudulla talvehtinut Tähti käväisi viime kauden päätteeksi kyynärpääleikkauksessa, minkä jälkeen käsi on pysynyt terveenä. Myös viime kaudella haastetta tuonut kylkiluu on luutunut ja ollut oireeton. Työ on jatkunut hyväksi havaitulla sapluunalla pienin muutoksin, lisäkiirettä talveen on tuonut perinteisesti pyörätuolikoripallo.

– Harjoittelussa on menty vähän enemmän ehkä järkeä käyttäen. Pikkuisen vähemmän voimaharjoittelua kuin aiemmin, mutta kelausmäärät ovat entisestään kasvaneet.

Tilanne kevättä ja kesää kohti mentäessä hymyilyttää hyvästä syystä:

– 200 ja 400 metrin kunto on harjoituksissa ollut erittäin hyvä, oikeastaan paras mitä pitkään aikaan. Varsinkin 400 metrillä on selkeä kehitys tapahtunut aiempaan, treeniennätykset ovat menneet rikki. Se on ihan mielenkiintoinen signaali kesää kohti mentäessä, pääsiäistä Suomessa viettävä Tähti kertoo.

Hän palaa pääsiäisen jälkeen Malagan seudulle ja avaa kilpailukautensa perinteisesti Sveitsissä toukokuun lopulla.


piispanen_toni_1.jpg

– Toispuoleisuus on hävinnyt ja kelaus on tasapainoisempaa. Pystyn kelaamaan paljon tasapainoisemmassa asennossa, sanoo Toni Piispanen.

,

Piispanen: ”Puolierot ovat tasoittuneet”

Sveitsissä kilpailukautensa avaa myös Toni Piispanen, joka pääsi viime kauden loppupuolella jälleen toivotulle tasolleen syksyn 2016 olkapään leikkauksen jälkeen. MM-hopea ja Brysselissä Timanttiliigan yhteydessä käydyn 200 metrin voitto Peter Genyin kotikentällä antoivat hyvää puhtia harjoituskauteen.

– Se 200 metrin voitto oli käänteentekevä juttu. Se viimeistään osoitti, että uuden valmentajan Heini Sistosen kanssa tehdyt muutokset toimivat, ja suunta on se, mikä pitää. Teknisesti katsottuna oli oikein huippusuoritus se kisa, Piispanen sanoo.

Piispanen ja Sistonen ovat tehneet paljon videoanalyysia etsiessään kelauksesta kehitettäviä kohteita.

–  Modifioitiin uusi kelaustuoli ominaisuuksieni mukaan, koska syksyllä 2016 olkapääleikkauksen jälkeen kelaustekniikkani on muuttunut paremmaksi. Toispuoleisuus on hävinnyt ja kelaus on tasapainoisempaa. Pystyn kelaamaan paljon tasapainoisemmassa asennossa.

Harjoitussuunnitelma muuttui viime kaudelle olkapääleikkauksen jäljiltä melkoisesti. Samaa on säilytetty tälle kaudelle.

– Puolierojen kaventaminen on ollut ykkösjuttu, lisäksi on keskitytty liikkuvuuden ja syvien lihasten ketjutusjärjestelmän kehittämiseen, hän kertoo.

Välinerintamallekin kuuluu hyvää, sillä Piispanen piipahti Lontoossa teettämässä uudistusten mukaisen uuden kelaustuolin rungon

– Se tulee viikon päästä Suomen ja pääsen ajamaan sisään. Toivon, että se alkaa toimia mahdollisimman nopeasti, mutta tavoite on, että sillä rungolla pystyisin kelaamaan EM-kisat elokuussa.

Piispanen ei keväällä ulkomaille suuntaa, vaan keskittyy tiiminsä kanssa työntekoon Suomessa. Sveitsissä vierähtävän kahden viikon kilpailurupeaman jälkeen hän suuntaa treenaamaan harjoituskeskukseen Los Angelesiin muutamaksi viikoksi, jonka jälkeen työ jatkuu kotimaassa kohti elokuun EM-kisoja.

,


7d2_0405.jpg

Marjaana Heikkinen kertoo harjoitelleensa läpi talven ”hullun lailla”

,

Heikkinen: ”Pisin heitto mitä koskaan hallissa”

Jos ovat konkarikelaajat lupaavassa vireessä EM-kisojen alla, samaa voi sanoa heittolajien suomalaisykkösestä Marjaana Heikkisestä. Valmentajansa Kimmo Kinnusen ja muun taustatiiminsä kanssa Heikkinen sanoo hymyillen painaneensa lokakuusta huhtikuulle ”hullun lailla”. Kaikki suunniteltu on saatu tehdä terveenä.

– Ei näin loistavaa tilannetta ole ollutkaan. Harjoituskaudella tavoitteena oli tasainen kaiken kehittäminen vielä. Näimme viime kaudella, että kaikilla osa-alueilla minulla on vielä kropassa vielä mahdollisuus kaivaa toimivia juttuja, Heikkinen kertoo.

Hän saa tähän kauteen uuden heittotuolin, joka oli pääsiäisen alla vielä pajalta tulossa. Muutoksia on tapahtunut myös heittäjässä itsessään, painoa on pudonnut.

– On pitänyt oppia uuteen kroppaan, mikä jaksaa paljon enemmän, on liikkuvampi kuin aikaisemmin. Se muuttaa tekemistä, kun pystyy asioihin, joihin ei ole aiemmin pystynyt. Olemme jopa saaneet pieniin rintarankaniveliin liikkuvuutta, mitä ei magneettikuvien mukaan pitäisi olla mahdollista, Heikkinen sanoo.

EM-kilpailuissa Heikkinen on puolustava mestari, eikä mestaruuden uusimista vähempää ole tavoitteissa.

– Lisäksi toivon, että nostan tulostasoa. Tämä vuosi mennään täysillä. Tavoitteena on, että kaikessa olen parempi kuin viime vuonna. Tämä on ollut kyllä urallani ihan ammattimaisin rupeama. Nyt olen vasta saanut tiimin ympärille, Heikkinen kiittää.

Hän ei lähde etelään harjoittelemaan, vaan jatkaa laadukasta tekemistä Kuopiossa. Kautensa hän avaa Kultaisessa keihässä Vantaalla 26. toukokuuta.

– Heitto on todella hyvällä mallilla, viime keskiviikkona heitin pisimmän heittoni mitä koskaan hallissa. Taso on syksyllä ja keväällä ollut kovempi mitä aiemmin. Nyt kun säilyisi terveenä, Heikkinen sanoo.

Parayleisurheilun EM-kilpailut käydään Berliinissä 20. –26. elokuuta.